| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Erykah Badu - New Amerykah Part Two: Return of the Ankh
Tässä se taas nähdään. Liika kikkailu sikseen ja johan alkaa lyyti kirjoittaa.
Muutaman vuoden ajan epätasaisempaa materiaalia tehnyt Erykah Badu on palannut juurilleen viidennellä albumillaan, myös ihan konkreettisesti: Return of the Ankh sisältää pikku pätkiä, jotka ovat viittauksia Badun omaan aiempaan tuotantoon.
Vuonna 1997 maailmanmaineeseen Baduizm-debyytillään noussut laulajatar esittää nyt aiempaa selvästi meditatiivisempaa ja rennompaa materiaalia. Poljento kulkee downtempossa ja soulin lisäksi mukana on selviä jazzvaikutteita.
Mahtuupa mukaan myös pari käsittämättömästi svengaavaa neo-funk-palaa, kuten Turn Me Away ja hieman viritetympi Gone Baby, Don't Be Long.
Tekstitkin ovat tällä kertaa vähemmän poliittisia kuin kaksi vuotta sitten ilmestyneellä edeltäjä New Amerykah Part One: 4th World War -levyllä - mutta ei tätä oikein kakkososaksi voi edes kutsua, niin erilaisia albumit ovat.
Badun tunnistettava ääni narisee, murisee ja kehrää kantajansa uskomattomiin suorituksiin. Jos se ei riitä saamaan päätä surinaan, toisinaan käsittämättömiin taajuuksiin säädetyt bassot saavat.
|
|
Jazz
- TIM HAGANS - The Moon Is Waiting 05.02. 00:01 Pentti Ronkanen
- KAUHUKAKARA – Eläinten fanfaari 22.01. 00:01
- Heikki Sarmanto - Juki Välipakka . Laulukooste Polkuja Eino Leinon runoihin 20.9.2011 0:01 PAULI VESAKAS
- TEEMU VIINIKAINEN TRIO: Nyt! 10.9.2011 0:01 PENTTI RONKANEN
- MARKUS - PESONEN HENDECTET - Hum . Unit 3.9.2011 0:01 PENTTI RONKANEN
- ANDERS HAGBERG QUARTET: Stories Of Now 29.8.2011 0:01 PENTTI RONKANEN
- MADELEINE PEYROUX - Standing on the Rooftop 30.7.2011 0:01 JUHANA UNKURI
- TRILOK GURTU & SIMON PHILLIPS - 21 - spices 27.7.2011 0:01 PENTTI RONKANEN
- OLAVI TRIO - Triologia 23.7.2011 0:01 PENTTI RONKANEN


