| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
JOUNI SOMERO - An Anthology of Finnish Piano Music Vol. 1-5
Pianisti
Somero (s. 1963) tunnetaan taitavana sooloesiintyjänä - näiltäkin levyiltä kuuluu pianistin kyky sisäistää säveltäjien mielenliikkeitä musiikin kautta. Klassismikauden ja kansallisromantiikan kertovat sävelet ja suomalaisen maiseman innoittama musiikki kumpuavat Someron käsistä keveänä ja silti voimallisen intensiivisenä tulkintana. Äänitykset on tehty Kuusankosken Kuusaa-salissa ja Pieksämäen Poleenissa.
Somero etsi käsiinsä suuren määrän suomalaista pianomusiikkia ja niistä levyille päätyi seitsemän tuntia musiikkia sisältäen 92 teosta, joista 52 on ensilevytyksiä. Koko sarjaan mahtuu kolmekymmentä eri säveltäjää. Heistä useat ovat klassikoita Sibeliuksesta Melartiniin, mutta joukkoon mahtuu liuta tuntemattomampiakin nimiä.
Ensimmäiselle levylle on taltioitu 1798-1899 sävellettyjä teoksia. Toinen osa sisältää ns. salonkimusiikkia, jossa lipuvat kauniit teemat vievät valssien pyörteistä keveisiin pianotulkintoihin.
Kolmannen levyn teokset esittelevät kolmen varsinaisen pianosäveltäjän tuotantoa. He ovat Selim Palmgren, Ernest Linko ja Ilmari Hannikainen. Neljännellä levyllä ovat edustettuina Merikanto, Melartin ja Madetoja. Viimeisen levyn kaikki teokset ovat ensilevytyksiä ja sillä kuullaan muiden muassa Väinö Raition, Helvi Leiviskän, Yrjö Kilpisen ja Nils-Eric Fougstedtin sävellyksiä.
Steinway&Sons D -konserttiflyygeli soi rehellisesti ja äänityksissä on saatu taltioitua soittimen ilmeikkyys. Dynaaminen vuorovaikutus soittajan ja soittimen kesken kuuluu selkeästi, yhtä lailla niin lämmin kuin vaativakin soittajan sormien kosketus välittyy kuulijalle. Välillä koskettimilla lipuu kaunis, pysähtynyt tunnelma, lähteäkseen sitten uuteen, kerrokselliseen lentoon. Tyvenet sävelten leijailut, taustanaan avarat sävelmaisemat saavat mielen hiljentymään.
|
|
Klassinen
- KAUHUKAKARA – Eläinten fanfaari 22.01. 00:01
- Olympic Games - Splendour 6.8.2011 0:01 MIKKO SILTANEN
- FREIJA - SydänJuurilla 27.7.2011 0:01 AAPO SIIPPAINEN
- Vadrum Classical Drumming 4.5.2011 0:01 IIKKA TAAVITSAINEN
- MANBOY : Something Wonderful 5.2.2011 0:01 MIKKO SILTANEN
- Polyteknikkojen kuoro - Joulu on meillä 20.12.2009 0:01
- THE PRIESTS - Harmony 20.12.2009 0:01
- Tori Amos - Midwinter Graces 19.12.2009 0:01
- Sting - If on a Winter's Night 19.12.2009 0:01
- KUUTAMOKABAREE 9.12.2009 0:01 PAULI VESAKAS


