| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Kiss Your Heart Goodbye
STALINGRAD COWGIRLS Kiss Your Heart Goodbye
Warner Music Stalingrad Cowgirlsin toinen levy Kiss Your Heart Goodbye toistaa vanhoja kaikuja. Vajaa kolme vuotta sitten ilmestynyt esikoinen Somewhere High keräsi kiitosta erottumalla, vaikka raakile olikin: suomalainen tyttöbändi lauloi punkrockia englanniksi. Nyt se ei itsessään riitä. Valitettavasti suurin muutos uudella levyllä on entistä vahvempi tuotteistuksen leima, vaikka perinteisesti tee-se-itse-ideologiaa ei voi punkista erottaa. Kai senkin saisi päivitettyä? Vaan taas on laitettu leikkaa-liimaa-askarrellen perusrokkiin vähän punkin katkua. Juonena ovat ne kolme sointua, äänihuulten rääkki ja hikinen tempo.
Levyn biisit jakautuvat kahteen kategoriaan. Puolet ihan ok ja toinen mokoma, jonka toisto ärsyttää. Selvää hittibiisiä ei ole. Parhaimmistoa on ladattu alkuun: ykkösraita It's Not Over ja kolmonen I Remember ovat kuunneltavia. Seitsemännessä kappaleessa Fool ei ole kummoinen melodia, mutta se on niitä harvoja kappaleita, joissa vokalisti Ennin äänestä löytyy vivahteet. Turhan flegmaattista mäiskettä on sekä Ennin laulu että koko bändin tuulettelu.
|
|
Rock
- Dr. Robotnik - Number Theory 05.02. 00:01 Mikko Siltanen
- Smaragdimetsässä suhisee 29.01. 00:02 Petja Savoila
- Alankoa ja Keskitaloa 29.01. 00:01
- Battlefield 3: Back to – Karkand 22.01. 00:01
- ANOMUS - Anomus 14.01. 00:01
- BLACK TWIG - Paper Trees 14.01. 00:01 AKI LEHTI
- HERRA YLPPÖ & IHMISET - Mies ja nainen 14.01. 00:01 AKI LEHTI
- JULMA HENRI - Radio Jihad... - Syrjäytynyt - vol. - 2 10.01. 00:01 RAULI KARJALAINEN
- SYDÄN, SYDÄN - Kapseli 10.01. 00:01 AKI LEHTI
- JUKKA KUOPPAMÄKI Kultaa tai kunniaa - Satsangan rock-vuodet 1973 - 1979 08.01. 00:01 MIKKO SILTANEN


