Mew - No More Stories Are Told Today I'm Bored They Washed Away No More Stories the World is Grey I'm Tired Let's Wash Away

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
A A
22.8.2009 0:01

Kvartetista trioksi kutistunut taidepop-ryhmä Mew laveeraa uudella albumillaan sointiaan astetta haaleammaksi. Oliko poisjääneen basistin rooli sittenkin suurempi kuin kukaan osasi arvata?

JUHA LUOMALA

Vuonna 2002 menin katsomaan Kentiä Vaasan eksoottiseen Rewell Centeriin. Ennen pääbändin soittovuoroa lavalla kapusi tuiki tuntematon tanskalaisbändi.

Lämppärinä soittanut Mew tarjosi kaikkea mitä pääbändi ei enää pystynyt tarjoamaan: vaarallisuutta, mielikuvituksellisuutta ja sydäntä riipiviä melodioita. Keikka oli täydellinen.

Mew onnistui kahdella edellisellä albumillaan valloittamaan maailmaa melko epätodennäköisellä aseella: koukkuisella, kevytmelankolisella ja salaperäisellä progepopillaan.

Suomessa soitetut hurmokselliset keikat ovat nostaneet kuulemma maamme yhdeksi Mew'n tärkeimmistä fanialueista.

Vuonna 2003 julkaistu Frengers sisälsi kosolti omaperäisesti sovitettuja pop-kappaleita, kun taas vuonna 2005 julkaistu taideteosmainen ...And the Glass Handed Kites oli harkittu kokonaisuus, jossa ote ei herpaantunut hetkeksikään.

Tuttu rikottu kaava
Samaan aikaan kun Mew'sta on alkanut tulla bändi, jonka sointia nuoret bändit jäljittelevät, osa yleisöstä ei voi sietää sen omintakeista tapaa heitellä melodioita ja rytmejä nurinperin. Kun bändillä on vuorossa vaikea kolmas levy, niin paineet alkavat nousta.

Tästä Mewin tapauksessa kertoo myös neljä vuotta kestänyt kirjoittamiskausi. Samalla kaavalla ei voi mennä, mutta hirveästi ei saisi muuttuakaan.

Ennen kuin levy ehtii levysoittimeen asti, maailman tekotaiteellisin levynnimi alkaa ottaa aivoon. Takkuinen ja hölmö sinkkubiisi Introducing Palace Players vahvistaa hyvin väkinäistä vaikutelmaa.

Vanha temppu, biisin väärinpäin kääntäminen toimii kuitenkin levyn avaavassa New Terrain -kappaleessa erinomaisesti. Life Isn't Easy jää soimaan mieleen ja edustaa levyn parhaimmistoa nopean Repeaterbeaterin kanssa.

Syntikat tallella
Soundimaailma on kautta linjan puhdas ja varovainen mutta samaan aikaan 80-lukulainen ja moderni. Tutut kaiut, laulumelodiat ja avaruussyntikat ovat tallella.

Levy alkaa kuulostaa paremmalta muutaman kuuntelukerran jälkeen, mutta edellisten albumien myötä koettu tulipunainen rakkaudentunne levyä kohtaan jää hyvin kauaksi.

Paljon hyvää, mutta hyvin vähän mitään unohtumatonta. Levy on edeltäjiinsä verrattuna haalea, epämääräinen ja liian heppoinen. Nälkä jää yhtä kovaksi kuin kevyen välipalan jälkeen. Oliko poisjääneen basistin rooli sittenkin suurempi kuin kukaan osasi arvata?

Pop

Kommentoi artikkelia