Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 24.03.2012 20:35
A A A

Viikate - Petäjäveräjät

Viikatteen kitaristi Arvoa, rumpali Simeonia, laulaja Kaarlea ja basisti Ervoa ei tuttuun tapaan naurata nytkään.

Viikatteen kitaristi Arvoa, rumpali Simeonia, laulaja Kaarlea ja basisti Ervoa ei tuttuun tapaan naurata nytkään.

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Viikate

Petäjäveräjät

Ranka Recordings

Vuosikymmen vierähtänee kymmenessä vuodessa. Tämä todettiin viime vuoden helmikuussa, kun Viikate könysi sapattivapaaltaan juhlistamaan 10-vuotista keikkauraansa Jyväskylän Lutakkoon. Ansaittu tauko rikkoi myös Viikatteen isoisän vekkarin varmuudella naksuttaneen kaksi vuotta ja levy -rytmin. Yhtyeen yhdeksättä albumia Petäjäveräjät saatiin odottaa peräti kolme vuotta.

 

Hyvää sopii odottaa, mutta entä ennalta-arvattavaa tai mukiinmenevää? Petäjäveräjät tekee sen, mitä on pyydetty, mutta ei juuri yhtä ylimääräistä sylillistä enempää.

Näihin häihin on jälleen löydetty jotain vanhaa ja jotain uutta, jotain lainattua ja sinisiä hetkiä levyllä vasta piisaakin, mutta entä sitten kun tanssit on tanssittu, hääpari vetäytynyt ylisille ja orkesteri rantasaunalla jaloviina-nousussa? Missä on se leiskauttava keskiyön encore?

Petäjäveräjät soi kirkkaammin kuin edeltäjänsä. Rautalangasta löytyy paikoittain sangen vähän metallia. Avausraita Tähdet varjelkoon on jo lähes tyylipuhdas iskelmä, laulaja Kaarle Viikatteen vibratoa myöten.

Liekö laulu stetsoninnosto edesmenneelle Topi Sorsakoskelle, joka ennätti vierailla Viikatteen Kuutamo, kaiho ja katkeruus -kokoelmalta (2011) löytyvän Hautajaissydän-kappaleen solistina.

 

Korvaan tarttuu myös K. Viikatteen baritonin painuminen kohti alarekisteriä. Viikatteen laulu on tunnusmaisesti eleetöntä ja toteavaa. Näin myös Petäjäveräjillä, mutta siihen on ilmaantunut vivahteikkuutta, joka on ollut aiemmin sangen niukassa. Kesäisten koivikkojen, lumisten korpipirttien ja työväentalon tanhujen tunnelman elävöittäjänä Viikatteen tuotanto toimii kuin pullo pöytäviinaa jään särkemiseen.

Petäjäveräjät on nykypäivän eilis-Suomea, kaihoa, kurjuutta ja kaunetta. Tätä orkesterilta on saatu pöytään levy toisensa perään. Jossain paikkeilla saattaisi olla uudistumisen paikka – tai ainakin muutaman rohkean irtioton.

 

Kuten yhtyeen musiikkivideoistakin on saattanut päätellä, huumoria ja itseironiaa Viikatteen vekkuleilta velikullilta ei puutu. Bändin musiikissa anarkismia on kuitenkin hämmästyttävän vähän.

Viikate kuulostaa valitettavan ikäiseltään: jo kutakuinkin kaiken nähneeltä tanssilavojen konkarilta, joka rykäisee varmalla otteella tyylikkään tuotteen, joka on kuitenkin samalla tuttu ja turvallinen, kuin äärimmäisiä liikkeitä välttävä, elämäänsä väsynyt kaupparatsu, joka laskostaa housunsa joka ikisen motellin tuolinselkämykselle samalla tavoin.

Toisaalta, joka kerta kun korkkaa pullon 12-vuotiasta, tiedän tismalleen mitä on luvassa, eikä se vähennä nautintoa. Petäjäveräjät on jälleen vahva tyylinäyte siitä, minkä vain orkesteri nimeltä Viikate hallitsee.

Petja Savoila

Lähetä linkki
Sähköposti

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Levyt