Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 07.01.2012 00:01
A A A

SAKARI KUKKO & HUMBALAX - Paratiisi

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5

Tämän levyn tarina ulottuu yli kolmen vuosikymmenen vuoden taakse.

Sakari Kukko innostui länsiafrikkalaisesta mbalax-musiikista matkustettuaan soittamaan Senegaliin paikallisten muusikoiden kanssa.

Pian hän vaikutti myös supertähti Youssou N'Dourin yhtyeessä, mutta oma mbalax-levytys sai odottaa vielä pitkään.

Nyt julkaistavalla albumilla Sakari Kukko on naittanut polyrytmisen mbalaxin yhteen suomalaisen musiikkiperinteen kanssa.

Kaava saattaa paperilla näyttää oudommalta kuin se kuulostaa, sillä Kukko ja Humbalax pystyvät tekemään kotimaisista ikivihreistä luontevan kuuloisia versioita.

Esimerkiksi Baddingin Paratiisi tai vanha kansanlaulu Kullan ylistys eivät ole koskaan kokeneet näin rytmistä käsittelyä.

Yli kymmenhenkisen yhtyeen värikäs soitto on muutenkin hienoa kuultavaa läpi levyn.

Hyväntuulinen albumi on tosin hiukan liian pitkä.

Yli tunnin mittainen paketti on raskas kuunnella ainakaan yhdeltä istumalta, eikä asiaa auta se, että loppupuolelta löytyy löysempiä raitoja. Ainakin jääkiekkoon keskittyvän Suomen leijonat -raidan olisi voinut jättää levyltä pois.

Youssou N'Dourista tuli tällä viikolla yllättäen ajankohtainen nimi, kun hän ilmoitti pyrkivänsä Senegalin presidentiksi .

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Levyt