Hankasalmen lahja Suomen jazzille, kitaristi Teemu Viinikainen lyö ässän pöytään. Basisti Ville Herralan ja rumpali Mika Kallion upean sensitiivisen taustatyön siivittämänä Viinikaisen kitara laulaa kauniisti ja lentää korkealle.
Levyllä soi viisi Viinikaisen omaa sävellystä, yksi trion yhdessä muotoilema vapaataival ja kärkenä levyn paras sävellys, Toivo Kärjen ikivihreä Siks oon mä suruinen. Ja lymyäähän siellä piilokappaleena vielä toinenkin vapaa roiskaisu, jossa Viinikaisen liu'uttelu yltyy jo humoristiseksi.
Viinikaisen omissa kappaleissa ei ole unohtumatonta melodiikkaa Kärjen tapaan, vaan pääosassa on trion vastustamaton flow, jossa jazz-sielu saa rauhan.
Teemu Viinikaisella on takana ja meneilläänkin monia erilaisia pikkuyhtyeitä. On duo- ja triovirityksiä ja isompiakin ryhmiä, joten miehen kitarataituruus on saanut monipuolisen valotuksen.
Jotenkin silti maistuu, että juuri tässä triossa Viinikaisen persoona pääsee täysimmin esiin.
