EmediateAd

VILLE LEINONEN - Majakanvartijan uni

  • 1
  • 2
  • 3
  • 4
  • 5
6.3.2010 0:01 MIKKO SILTANEN

Valumo- yhtyeen lopetettua toimintansa vuonna 2005, Ville Leinosen musiikillinen polku on vienyt tyylilajista toiseen. Soolona mies on ehtinyt levyttämään niin akustisia laulelmia, finnhits-covereita kuin vanhoja kansanlaulujakin. Majakanvartijan uni avaa laulaja-lauluntekijästä aivan uudenlaisen puolen.

Levy vaikuttaa ensi kuulemalta niin surrealistisen oudolta, että se pistää miettimään, onko Leinonen tullut hulluksi vai mistä oikein on kyse.

Avain kryptisen mutta äärimmäisen kiehtovan albumin ymmärtämiseen löytyy kuitenkin unista. Leinonen on luonut johonkin määrittämättömään paikkaan ja aikaan sijoittuvan tarinan, jonka tunnelmaa musiikilliset ratkaisut ja suomi-ranska-akselilla liikkuvat sanoitukset korostavat entisestään.

Mukaan mahtuu mm. Serge Gainsbourgilta kuulostava öljy-mainos Lotion Da Vie, porilaisen folkpsykedelian suuntaan kallistuva nimikkokappale ja eteeristä ambientia kappaleessa ((( ))). Levyn pisteitä nostaa, että romantikkona tunnettu Leinonen paljastaa itsestään myös yhteiskuntakriittisen puolen.

Kommentoi artikkelia