Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 30.09.2010 08:40
A A A

"Elä ja anna toistenkin elää"

Miljonääriäitien olemassaoloa spekuloidaan Espanjassa

Livin uutuussarja Miljonääriäidit on ehtinyt aiheuttaa jonkin verran kuhinaa Espanjan suomalaisyhteisöissä. Kuopiolaislähtöisten äitien Maria Alasen ja Nina Grekinin olemassaoloakin on ehditty spekuloida.

Olén ja Suomalainen Espanjassa -lehden päätoimittaja Katia Westerdahl kuitenkin kertoo, että kaksikko on nähty Marbellassa rikkaiden suosimissa yökerhoissa Dreamers Discossa ja Nikki Beachilla.

Westerdahlin mukaan Alasen ja Grekinin leveä elämäntyyli ferrareineen ja vuittoneineen ei ole tavatonta - varsinkaan 114 000 asukkaan Marbellassa. Siellä eläminenkin maksaa enemmän, ja elintason ylläpitämiseen on löydyttävä rahaa.

- Täällä jokainen elää sen mukaan, mitä on varaa. Elä ja anna toistenkin elää, niin täällä ajatellaan, hän sanoo.

Aurinkorannikolla sijaitseva Marbella eli kultakauttaan Espanjan seurapiirialueena 1960- ja 70-luvuilla.

Tänäkin päivänä monet Espanjan julkkikset viettävät lomiaan Marbellan kakkosasunnoillaan. Muun muassa 66-vuotias, Espanjassa suosittu latinolaulaja Julio Iglesias vietti Marbellassa häitään elokuussa.

Marbellan alkuperäisissä seurapiireissä pyörinyt upporikas perijätär Gunilla von Bismarck on kuitenkin tokaissut, että Marbella on edelleen fantastinen paikka, mutta entisestä jetset-paratiisista on jäljellä enää pelkät retaleet.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde