Näin pilataan pelisarjan hyvä maine
Jarmo Pitkänen
Keskinkertaista kiinalaista Alice: Madness Returns Testattu: Xbox 360 Amerikkalaisen EA:n Alice: Madness Returns -peli rakentuu monista kirjoista ja elokuvista tutun Ihmemaa-teeman ympärille.
Madness Return on historiallinen peli.
Pelillisillä saavutuksilla mitattuna keskitasoinen tuotos painuu hiljalleen arkistojen hämäriin: merkittävää Spicy Horse -pelistudion tekemässä jatko-osassa on sen alkuperä.
EA:n uutukainen on ensimmäinen kokonaan Kiinassa suunniteltu ja kehitetty konsolipeli.
Shanghailaisen pelistudion johdossa tosin häärii vahvasti myös jenkkiverta, sillä mukana on Alice-sarjan edellisen osan pääsuunnittelija American McGee.
Kiina-ilmiö ei ole vaivannut peliteollisuutta perinteisten alojen tavoin. Yksinkertaisista valmistustehtävistä poiketen pelejä myydään elokuvien tapaan elämyksillä ja tarinalla.
Spicy Horsen uutuus todistaa, että kiinalaiset pärjäävät pian pelinteossa myös länsimaisella asteikolla.
Pelin omalaatuinen maailma on kaunis ja taistelukohtaukset ovat erittäin viihdyttäviä.
Hyvän kokonaisuuden kuitenkin latistaa keskitasoiseksi heikko pelattavuus.
Turhautumista aiheuttavat erityisesti jatkuvat kamerakulmaongelmat sekä pelitasojen runsaasti vaihteleva laatu.




