EmediateAd

Overlord 2

21.8.2009 0:01

Overlord II on siitä erikoinen pelisarja, että mustaa huumoria on runsaasti, ja se toimii.

Overlord 2 (testattu: PS3, saatavilla myös: Xbox 360 ja PC)

Lähes joka pelissä pelaaja ottaa itselleen sankarin roolin, joskin antisankareitakin löytyy. Overlordissa pelaaja saa olla paha, mutta pahuus on suhteellista.

Overlord on fantasiamaailman isopaha itse, lähes saatanallinen hahmo. Overlord II:ssa hän on entistä vahvempi.

Valtakunta on joutunut mädän ja pahan hallinnon valtaan, joten Overlord kätyreineen nousee heitä vastaan. Paha siis taistelee toista pahaa vastaan.

Overlordilla on myös sympaattisia luonteenpiirteitä, kuten kiero mutta hyvä huumorintaju ja lojaalisuus omiaan kohtaan.

Pelin idea ei ole niinkään Overlordissa itsessään kuin hänen monipuolisissa ja taidokkaissa kätyreissään. Käskytettäviä pikkukätyreitä voi kuulua seurueeseen useita kymmeniä. Niitä on lukuisia erilaisia.

Yksi porukka esimerkiksi taitaa taistelun, yksi osaa uida, yksi kestää tulta ja välillä seurueeseen liittyy todella vahva yksittäinen kätyri erikoiskykyineen.

Homman idea on käyttää oikeaa kätyriporukkaa oikeassa paikassa. Tuhoaminen on tällä kertaa sallittua ja siitä jopa palkitaan. Kun kylä murenee ympäriltä rakennus rakennukselta, siinä on jotain hypnoottisen viehättävää.

Overlord II on myös siitä erikoinen pelisarja, että mustaa huumoria on runsaasti, ja se jopa toimii. Peli jakaa mielipiteet, itse pidän siitä. Ei se merkkiteos ole, mutta viihdearvoa löytyy.

Marko Ahonen

Kommentoi artikkelia