Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 26.07.2010 21:49
A A A

Poliisi selvittää Sandels Rockin seksiesitystä

Pohjois-Savon poliisi selvittää parhaillaan, liittyykö Iisalmen Sandels Rockin lavalla nähtyyn seksiperformanssiin rikosta. Poliisi kuuli tapauksesta vasta maanantaina aamupäivällä.

Järjestyksenvalvojat keskeyttivät perjantaina Multi Climex -nimisen bändin keikan Iisalmessa rajuksi yltyneen seksiperformanssin takia. Tapauksesta uutisoi eilen ainakin Iltalehti.

Festivaalin artistihankinnoista vastaavan Pekka Nisulan mukaan Multi Climexin keikka keskeytettiin jonkun dildo-jutun ja yhdynnäntyyppisen tilanteen vuoksi. Nisula ei ole nähnyt yhtyeen esitystä.

Suomen rikoslain mukaan sukupuolisiveellisyyden julkisesta loukkaamisesta voi saada sakkoja tai vankeutta, jos teko aiheuttaa pahennusta.

Apulaispoliisipäällikkö Ilkka Aitto-ojan mukaan tapaus täyttää rikoksen tunnusmerkistöt, jos silminnäkijöiden kuvailut pitävät paikkansa.

Poliisi Aitto-ojan mukaan esiintyjät ovat viime kädessä vastuussa tekemisistään, jos järjestäjä ei ole tilannut vastaavanlaista esitystä.

- Me olemme ymmärtäneet, järjestäjät ovat itse keskeyttäneet esityksen. Me kuitenkin vielä selvitellään, mitä siellä on kokonaisuudessaan tapahtunut, Aitto-oja sanoo.

Multi Climexin kitaristi-laulaja Nicky Rotten ei käy tarkentamaan, mitä lavalla tapahtui bändin Sandels Rockin keikan aikana.

- Yleisön huvitti todella paljon, kun soitimme. Jengi oli aivan liekeissä. Tarkoituksena ei ollut varmaan tällainen meininki. En tiedä, mistä tapahtumaketju lähti liikkeelle, Rotten kommentoi.

Poliisin tutkimuksista Rotten toteaa vain, että on hyvä, että asia selvitetään .

Bändiä julkinen kohu ei vaikuta hetkauttavan. Päinvastoin luvassa on kenties vielä rankempia keikkoja.

- Jatkossa tullaan vetämään kovempaa showta ja shokeraamaan ihmisiä. Keikoilla tullaan näkemään kipua, erotiikkaa ja kaikennäköisiä tuntemuksia. Haluamme viihdyttää ihmisiä. Teemme tätä siksi, että tarjolla olisi jotain erilaista. Koska olemme erilaisia, Nicky Rotten sanoo.

Pekka Nisula kertoo, että Multi Climex napattiin tapahtumaan paikkaamaan brittiläistä Demented Are Go:ta, joka hajosi ennen Sandelsrockia eikä päässyt tapahtumaan esiintymään.

- Joku psychobillybändi piti saada, ja he itse ottivat yhteyttä, että otatteko keikalle. Sitten kun hinta oli sellainen ja Demented Are Go perui, otettiin mukaan, Nisula kertoo.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde