Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 14.01.2009 00:01
A A A

Reissumiehen elämää

Mikko Huttusen elämä on yhtä reissaamista. Team Ironmen pelasi viime kaudella kahdessa eri sarjassa. Lisäksi Huttunen pelasi Eurooppa-liigaa, osallistui toisen joukkueen leivissä Brazilian Cupiin sekä matkusti ympäri Amerikkaa opettamassa paintball-leireillä.

- Kävin muun muassa Tahitilla, Aruballa, Perussa ja Brasiliassa. Viime vuonna olin 20 viikkoa reissun päällä. Alussa se oli hienoa, mutta kyllä sadas Lontoon reissu alkaa jo tympiä. Monesti pelimatkalla lennot kestävät paljon pidempään kuin itse turnaus. Ja aikaeroista toipuminen ottaa myös voimille.

Huttusen joukkue treenaa yhdessä yllättävän vähän. Kauden alussa vedetään pitkiä viikonlopputreenejä ja ennen turnauksia kokoonnutaan pari kertaa. Joukkueen rosteriin kuuluu 11 pelaajaa.

- Pääasiassa harjoittelu on jokaisen omalla vastuulla. Treenataan yksilöinä. On pakko pysyä kunnossa, sillä minunkin paikalleni riittää kyllä tulijoita. Varsinainen pelillinen osaaminen on jo hallussa, keskitynkin enemmän kunnon ylläpitämiseen salitreenillä ja muulla urheilulla. Aloitin pari vuotta sitten brasilialaisen jujutsun ja siinäkin olen jo kilpaillut.

Pian alkaa poltella Liiketalouden opinnot ennen peliuraansa aloittanut Mikko Huttunen tekee pr-työtä joukkueensa pääsponsorin, Dye Presicionin palveluksessa.

- Valmistamme paintballiin liittyviä tuotteita ja markkinointitavaraa. Viime kaudella minulta tuli nimikkoasekin. Lisäksi olen ollut suunnittelemassa erilaisia pr-tempauksia ja brosyyreja.

Huttunen sanoo olevansa sen luontoinen mies, että ei viihdy paikallaan.

- Muuten tulee levoton olo. Tämä off-season on ollut pisin aika, jonka olen ollut pelaamatta. Olen ollut kotona kuukauden, enkä ole tehnyt paljon mitään, käynyt vaan pari kertaa Tahkolla lumilautailemassa ja Kuopiossa baarissa.

- Varmaan alkaa kohta poltella, että nyt pitää päästä kentälle. Tämä on elämäntapa, josta on vaikea päästä eroon. Kyllä minä vieläkin joskus ajattelen, miten näin hölmöstä lajista voi hankkia elantonsa, Mikko Huttunen nauraa.

Lähetä artikkeliin linkki
Sähköposti Facebook Twitter Delicious

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde