Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 20.08.2010 21:46
A A A

Lauantain yleisö kuuli uuden kappaleen

Maailman menestynein yhtye U2 soitti Helsingissä eilisiltana jo toista kertaa täydelle katsomolle. Bändi veti ensimmäisen konserttinsa Olympiastadionilla toissa päivänä. Molempina iltoina Olympiastadion oli loppuunmyyty, joten U2:n näki yhteensä yli 100 000 suomalaisfania.

Eilisiltaisessa konsertissa tehtiin historiaa, sillä yhtye esitti Helsingissä ensi kerran uuden kappaleensa Every Breaking Wave. Suomalaisyleisö sai kunnian olla kappaleen maailmanensi-iltayleisö.

U2:n suurkiertueen lavarakennelma on erikoinen. Pyöreä estradi mahdollistaa esiintymisen joka suuntaan. Varsinkin Bono osasi hyödyntää estradia, joka muistuttaa yläosaltaan jättimäistä hyönteistä.

Toissa iltana irlantilaisyhtyeen fanit joutuivat odottamaan konsertin alkua puoli tuntia ilmoitettua pitempään, kun videoseinään tuli teknisiä ongelmia. U2 potkaisi Suomen-konserttinsa käyntiin instrumentaalilla Return of the Stingray Guitar. Bändin keulakuva Bono pääsi sen jälkeen ääneen kappaleella Beautiful Day.

U2 on myynyt yli 150 miljoonaa levyä ja oli viime vuonna maailman taloudellisesti menestynein esiintyjä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde