Savon murremestari löytyi tänä vuonna Pörsänmäestä
STT
Uusi Savon murremestari tulee perinteikkäältä "viäräleukojen" asuinalueelta Iisalmen Pörsänmäestä. Samasta paikasta on kotoisin myös kuulu Ruikonperän multakurkku, laulaja Jaakko Teppo.
Murremestaruuden voittaneen Marjatta Miettisen inspiraationlähde on ollut hänen isänsä, jonka juuret ovat syvällä Pörsänmäessä.
Miettinen on johtava perhepäivähoitaja ja harrastajanäyttelijä. Hän kertoili esityksessään kommelluksista omassa työssään. Murreseuran sihteerin Eila Ollikaisen mukaan Miettisen murre oli nykyaikaisen soljuvaa. Lisäpisteitä hän sai miesraadilta muodollisesta pätevyydestä.
Toiseksi kisassa selvisi tuusniemeläinen "katastusmies" Pentti Ihalainen ja kolmanneksi kiilasi riistavetinen Eeva Huotari, joka piti puheen vammaisten puolesta. Murrekilpaan osallistui vain viisi edustajaa, mikä oli järjestäjille lievä pettymys. Nuoria yritettiin saada mukaan, mutta huonoin tuloksin.
Savon kielen seuran järjestämiä murremestaruuskisoja on pidetty vuodesta 2002 lähtien. Seura perustettiin vuonna 1982 vaalimaan savolaista kulttuuria.




