Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 27.09.2010 16:39
A A A

Savon Sanomien lukijamalleiksi ilmoittautui lähes 80

Lukijamalleiksi haluavien kirjeitä ja sähköposteja on tähän mennessä saapunut yhtä vaille 80.

Malleiksi pyrki eniten nuoria naisia, toiseksi eniten lapsia ja teini-ikäisiä, seuraavaksi eniten yli 40-vuotiaita naisia ja vähiten aikuisia miehiä. Miehiä saatiin kuitenkin enemmän mukaan kuin miltä aluksi näytti, koska miehille osoitettiin vielä oma täsmäilmoituksensa.

Kaikki pyrkineet on koottu mallipankkiin, josta etsimme sopivat mallit kuhunkin kuvaukseen. Valitettavasti omaa vuoroa voi joutua odottamaan kauankin runsaan kiinnostuksen vuoksi, ja samasta syystä kaikki eivät välttämättä saa kutsua.

Ensimmäiset viralliset lukijamallikuvaukset on jo tehty, ja malleiksi pääsivät Maria Leppänen ja Jouni Korhonen. Leppänen ja Korhonen pääsivät esittelemään vettä hylkiviä syyskenkiä ja osallistumaan jutun tekoon myös mielipiteillään.

Savon Sanomien siirtyminen lukijamalleihin on noteerattu positiivisesti. Aiheesta kertoo muun muassa tuore Suomen Lehdistö -julkaisu.

Maria Leppänen ja Jouni Korhonen malleina Muoti ja kauneus -sivulla keskiviikkona 29.9.2010.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde