Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 06.03.2008 10:24
A A A

Näin Nykäsen keikka sujui

Matti Nykänen on väsynyt. Ilta on ollut jo entuudestaan pitkä, ja vielä pitäisi heittää keikka.

- Kun vain vehkeet kestäisivät, sekavan oloinen Matti jännittää ja pyörii ympyrää Puijonsarven yökerhon takahuoneessa.

Legendaa on kuljetettu pitkin Kuopiota. Ensin on katsottu mäkikisa, jossa Matti on jakanut palkinnot. Sitten on syöty, juotu ja saunottu pitkän kaavan mukaan. Nyt keikkaan on enää vartti. Yökerhon takahuoneessa aistii levottoman tunnelman.

Mutta Nykänen kokoaa itsensä. Hän hyppää lavalle aikataulussa, vain pari minuuttia yli puolenyön. Show on valmis alkamaan, ja tahti vain kiihtyy esiintymisen aikana. Väsymyksestä ei enää näy merkkiäkään.

- Se on kuin korkki, joka ei uppoa koskaan, kuvaa Kuopioon pysähtynyt itäsuomalainen liikemies osuvasti Nykäsen tarunomaisuutta.

- Tämähän lähteekin hyvin soimaan, Matti huitoo edessään vellovalle yleisömassalle muutaman kappaleen jälkeen.

Ja yleisö on innoissaan. Kännykkäkuvaa otetaan, Mattia huudetaan, eikä kukaan näytä vakavalta.

Huikkaa ja henkosia

Nykästä Samurai-bändeineen kuulee noin 550 ravintola-asiakasta. Kappaleet ovat vanhoja tuttuja, kuten Toppless ja V-tyyli. Mutta joukossa on myös yksi uusi: Anna mulle sexii. Se vedetään kahdesti uutuuden innosta.

- Tämähän soi jo liiankin hyvin. Me kuljemme voitosta voittoon, Matti hehkuttaa.

Bändi heittää vajaan puolentoista tunnin keikan. Kappaleiden välillä Matti ja yhtyeen toinen keulahahmo Jussi Niemi kertovat vitsejä. Niemi on erityisesti äänessä silloin, kun Matti käy huikalla ja vetämässä henkoset keuhkoihinsa.

- Minulta lähtee kohta ääni. Olen niin liikuttunut, Matti ylistää ja kättelee yleisöään.

Lopulta Nykänen on niin liikuttunut, että hän haluaisi laulaa vielä yhden biisin viimeisenkin päälle.

- Tämä on ollut niin mahtava ilta!

Mutta bändikaverit toppuuttelevat. Kello lähenee puolta kahta. Nyt saa riittää. Myös yleisö ymmärtää yskän. Huudot ja mekastus vaimenevat vähitellen. Mestari poistuu takahuoneeseen.

Claudia sai nimmarin kiltiltä Matilta

Abiturientit Tero Muona ja Ville Turunen ovat tulleet Iisalmesta katsomaan Mattia. Itse maailmancupin kisa ei kiinnostanut. He haluavat nähdä Matti Nykäsen ensimmäistä kertaa livenä.

- Herran jestas, hän on sentään maailmanmestari ja olympiavoittaja. Lukulomalle loistavaa vaihtelua. Ja keikka ei tosiaankaan pettänyt, nuoret miehet kertovat.

Saksan Heidelbergistä mäkikisaan tullut Claudia heiluttaa Nykäsen nimikirjoitusta tyytyväisenä. Claudia on seurannut mäkihyppyä nuoren ikänsä, ja Matistakin on kaikesta huolimatta positiivinen kuva.

- Saksassa tiedostamme hänen ongelmansa, mutta hän on silti huikea mäkihyppääjä. Hotellin hissin edestä bongasin hänet ja sain nimikirjoituksen. Matin suhtautuminen oli kilttiä.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Viihde