EmediateAd

Pelikaanimies jakautui kolmeen osaan

1.8.2010 0:02

Pelikaanimies (Kari Ketonen) osaa ottaa rennosti. FST5 klo 18.00.

Lisää aiheesta

Fantasiadraama Pelikaanimies (2004) on tuttu juttu hyvin monissa suomalaisissa lapsiperheissä. Värikäs ja mielikuvituksellinen elokuva kertoo mieheksi muuttuvan pelikaanin (Kari Ketonen) ja Emil-pojan (Roni Haarakangas) ystävyydestä. Nyt tuo elokuva nähdään kolmeosaisena minisarjana FST5:n ohjelmistossa.

Elokuva kestää 90 minuuttia ja tv-sarja koostuu kolmesta 30-minuuttisesta jaksosta. Tästä on helppo laskea, että sarja ja elokuva koostuvat samasta materiaalista. Moisessa pätkimisessä ei ehkä ole suurta järkeä, mutta toimiihan tarina toki näinkin.

Pelikaanimies FST5 klo 18.00

Kokaiini vei Blurilta basistin
Subin Tosipaikka-dokumentteja voi yleensä vilkaista vain omalla vastuulla ja suhteellisen kovassa kokovartalopuudutuksessa, mutta ensi yönä tilanne on toinen. Englantilainen Kokaiinipäiväkirjat on asiallinen ja ajatuksia herättävä katsaus huumebisnekseen, varsinkin sen alkulähteille Kolumbiassa.

Oppaana huumemaailmaan toimii Blur-yhteen entinen basisti ja narkomaani Alex James. Hän kertoo käyttäneensä kokaiiniin yhteensä noin miljoona puntaa. Kolumbian presidentti kutsuu Jamesin maahansa katsomaan, miten tuhoisia vaikutuksia kokaiinilla on hänen maahansa ja sen kansalaisiin.

Alex menee suoraan ongelman alkulähteille. Hän haastattelee huumeviljelijöitä, jotka eivät ole ryhtyneet työhönsä suinkaan ilkeyttään. Oma perhe on elätettävä, vaikka sitten laittomin keinoin. Siisteihin illallis-viivoihin tottunut Alex James järkyttyy näkemästään.

Tosipaikka: Kokaiinipäiväkirjat Sub klo 23.50

Syrjäseudulla miehet pitävät yhtä
Uusintana nähtävä dokumenttielokuva Rajaseudun poikamiehet kertoo Pohjois-Karjalan poikamiehistä ja heidän suhteestaan naisiin. Erityisen tutuiksi katsojille tulee ystävykset Mujunen ja Pasi. Metsästys on miehille kova juttu, ei tosin välttämättä naistenmetsästys. Näitä miehiä on turha metroseksuaaleiksi haukkua. Syrjäkylien miesten maailmankuvaa ei ole päivitetty 2000-luvulle. Tärkeintä on veljeys, työ, luonto ja hauskanpito. Dokumentti etenee kohti syksyä, jolloin on aika valita vuoden paras poikamies.

Dokumenttiprojekti: Rajaseudun poikamiehet TV2 klo 17.30

Kulttuuriliike Brasilian asialla
Teema esittää henkilökuvan elokuussa Helsingin juhlaviikoille esiintymään saapuvasta brasilialaismuusikko Caetano Velososta. Ohjelmassa tutustaan Brasilian arvostetuimpiin kuuluvaan trubaduuriin ja runoilijaan, joka oli perustumassa vaikutusvaltaista Tropicália-liikettä.

Veloso syntyi 1942 pienessä Santo Amaron kaupungissa Bahiassa, Koillis-Brasiliassa. Teini-ikäisenä hän muutti Bahian pääkaupunkiin Salvadoriin ja tutustui elinikäiseen ystäväänsä ja yhteistyökumppaniinsa Gilberto Giliin. Yhdessä he perustivat 1960-luvulla Tropicália-liikkeen, jolla oli mullistavia vaikutuksia Brasilian musiikki- ja kulttuurielämään. Teatteria, runoutta ja musiikkia yhdistelevää Tropicália-liikettä pidettiin niin vaikutusvaltaisena, että sen jäsenet koettiin uhkaksi maata hallitsevalle sotilasdiktatuurille.

South Bank Show: Caetano Veloso Yle Teema klo 20.00

Kommentoi artikkelia