Katsot Savon Sanomien arkistojuttua. Tämä juttu on julkaistu 01.02.2012 05:00
A A A

Tv-arviot 1.2.2012



Taksi

FST5 klo 21.00

Neliosainen rikossarja Taksi tulee Norjasta. Skandinaaviset rikossarjat eivät ole olleet aikoihin pelkästään ruotsalaisten ja tanskalaisten yksinoikeus.

Tapahtumapaikka on oslolainen taksiyhtiö, jonka kuskeista useimmilla on enemmän tai vähemmän salattavaa. Verottajan huijaaminen on maan tapa. Eräs kuskeista vasikoi työtovereistaan, jotta selviäisi itse rangaistuksetta. Todisteet ovat muistitikulla, jonka hän antaa vaimonsa juristiveljelle.

Tuo muistitikku on sarjan mcguffin, esine jonka jahtaamisen ympärillä tapahtumat pyörivät. Se on hieman turhan helppoa ja yksioikoista. Lisäväriä tarinaan tuo sekä sananmukaisesti että draamallisesti se, että päähenkilöt ovat syntyperältään pakistanilaisia.


Kaksintaistelu

MTV3 klo 20.05

Nimi Kaksintaistelu on turhan dramaattinen ja väkivaltainen ohjelmalle, joka kuitenkin oikeasti on vain perinteinen vaalikeskustelu. Sauli Niinistö ja Pekka Haavisto kertovat studioyleisön edessä omista arvoistaan ja muun muassa ulkopoliittisista linjauksistaan. Yleisön joukossa on suomalaisia vaikuttajia usealta eri alalta.

Ohjelmaan voi lähettää kommentteja Facebookin ja Twitterin kautta. Olen aika varma siitä, että tämä muodikas tapa havaitaan pian täysin yhdentekeväksi, ja se jää unohduksiin. Taviskommenttien tasossa ei ole juuri koskaan mitään oivaltavaa tai tarpeellista. Sosiaalisen median käyttäminen ei nosta ajattelun tasoa mitenkään. Juuri kun olimme pääsemässä eroon tv-ohjelmien tekstiviesteistä, saatiin tämä uusi riesa.

Suoran lähetyksen juontavat vastaava päätoimittaja Merja Ylä-Anttila, politiikan toimituksen päällikkö Timo Haapala ja toimittaja Mari Haavisto.


Silminnäkijä: Lautasellinen tykinruokaa

TV2 klo 22.10

Suomen armeija on murroksessa. Synkimpien arvioiden mukaan puolustuskyky romahtaa talvisodan tasolle, mikäli hallituksen kaavailemat leikkaukset toteutuvat.

Säästövimma on käynnissä muuallakin Euroopassa. Samaan aikaan Yhdysvallat on vetäytymässä Euroopasta, mutta Venäjä sen sijaan varustautuu massiivisesti. Asiantuntijat ovat erimielisiä varustelun merkityksestä Suomelle, mutta ainakin taktisten Iskander-ohjusten sijoittaminen lähialueelle herättää huolta.

Puolustusvoimat on menettämässä tällä vaalikaudella yli 800 miljoonan euron määrärahat. Toiminnasta tinkiminen johtaa 100 000 reserviläisen koulutuksen jäämistä puutteelliseksi. Onko käynnissä Suomen armeijan alasajo, vai pystyykö puolustusvoimat säilyttämään iskukykynsä?


Historiaa: Kun Saksaa pommitettiin

TV1 klo 19.00

Sodassa pyritään tappamaan ihmisiä mahdollisimman tehokkaasti, joten sota ei voi koskaan olla reilua peliä. Sotarikoksiin syyllistyneet selviävät silti vasta sodan päätyttyä. Voittajista tulee sankareita ja häviäjistä sotarikollisia.

Amerikkalainen Historia-dokumentti Kun Saksaa pommitettiin todistaa tämän väitteen todeksi. Sodan alussa Yhdysvaltain presidentti Roosevelt vetosi osapuoliin, jotta siviilikohteita ei pommitettaisi missään olosuhteissa. Silti sota muuttui jatkuessaan totaaliseksi tuhoamistaisteluksi, jossa ei enää tehty eroa sotilas- tai siviilikohteiden välillä.

Dokumentissa kuullaan toiseen maailmansotaan osallistuneiden maiden veteraaneja ja arvioidaan sodan kulkua ja moraalia.

Päivän suosituimmat sisällöt

Luetuimmat 24 tuntia

Seuraa meitä myös Facebookissa
Savon Sanomat Facebookissa Savon Sanomat Twitterissä

Näitä luetaan juuri nyt

Tv-arviot