Vampirelove.net yhdistää suomalaiset fanit
Jaana Hiltunen
Vampirelove.net on suomalainen Houkutus-kirjasarjan fanisivusto. Monipuolinen saitti on kerännyt jo noin 170 000 kävijää.
- Laitoin sivuston pystyyn kesällä 2007 yhdessä nettituttuni kanssa. Pidimme molemmat kirjoista valtavasti ja teimme sivut, koska suomeksi sellaisia ei vielä ollut, kertoo sivuston ylläpitäjä Hanna Rytkönen.
Tampereella asuvan Rytkösen mukaan sivuilla käy päivittäin 600 eri vierailijaa.
- Suosio yllätti minut täydellisesti, sillä alussa sivusto oli pieni. En koskaan osannut kuvitella, että Houkutus saisi näin paljon suosiota. Mutta tietenkin olen siitä iloinen ja siitäkin, että sivuistamme pidetään.
Vampirelove.netistä löytyy muun muassa keskustelupalsta, juoniesittelyjä, tietoa Houkutuksen hahmoista, paikoista ja pareista sekä kuvia ja juttuja Houkutus-elokuvasta.
- Kävijät vaikuttavat sisältöön lähettämällä meille omia Houkutus-aiheisia tarinoitaan ja fanitaidetta. Jotkut myös etsivät meille uutisia ja linkittävät niitä tagboardiin, jos emme huomaa kaikkea itse.
Hanna Rytkönen pitää sivuja yllä yhdessä ystävänsä kanssa.
- Postaan sivuille kaikki mahdolliset uutiset, joskus saatan päivittää niitä kolmekin kertaa päivässä. Lisäilen kuvia, ficcejä, fanitaidetta ja mikäli suinkin keksin niin lisää tietoa kirjoihin liittyen.
Rytkönen on tehnyt erilaisia nettisivuja kahdeksan vuoden ajan.
- Ensin ylläpidin tarinamaa.com-nimistä sivustoa, jonne kokosin satoja Harry Potter -aiheisia fan fictioneita, mutta kyllästyin Potteriin ja lopetin sivut.
Rytkönen löysi Houkutuksen maailman kaksi ja puoli vuotta sitten. Fanitus on voimistunut koko ajan.
- Keräilen Houkutukseen liittyviä juttuja. Seinät on koristeltu elokuvan julisteilla ja odotan jo innolla Uusikuu-elokuvaa. En välitä yhtään siitä, että Houkutuksesta on tullut koko kansan juttu. Olen niin innoissani, että se on saanut suurta suosiota myös Suomessa eikä tarvitse enää hakea juttukaveria ulkomailta, että saisi puhua Houkutuksesta.




