Kuopio hyljeksii mammuttia
Veeti ei saanut kotia satamastakaan
Merja Raatikainen
Torstai-aamuna Kuopion asuntomessualueelta pois käsketty mammutti-patsas ei saanut asettua satamatorillekaan.
- Olimme vielä yhden maissa siinä uskossa, että mammutti voidaan tuoda satamaan lasten katsottavaksi. Iltapäivällä kaupungilta tuli kuitenkin tieto, ettei mammuttia huolita sinne, eläinhahmon omistavan Mammuttihirren toimitusjohtaja Vesa Nylander harmittelee.
Veeti on nyt viety vartioitavaksi turvalliseen paikkaan, jonne yleisö ei pääse.
- Emme voi jättää mammuttia kadun varteen ja eikä se voi jäädä nykyiseen paikkaansakaan, sillä sen vahtiminen maksaa. Sille etsitään viikonlopun aikana uutta paikkaa Kuopion lähikunnista. Joku on ilmeisesti päättänyt Kuopiossa, ettei se saa jäädä kaupunkiin.
Jos paikkaa ei löydy, Veeti joutuu matkaamaan takaisin Yli-Kiiminkiin talotehtaan pihaan. Jos mammutti on elokuun puolen välin paikkeilla vapaa, se lähtee käymään Kajaanissa.




