| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Viihdeuutiset
Elokuvahanke vailla 160000 euron rahoitusta Kuopiosta
4.2.2012 Tuotantoyhtiö Blind Spot Pictures hakee kuopiolaisen kirjailijan Marko Kilven rikosromaanin pohjautuvan Elävien kirjoihin -elokuvan toteuttamiseen vajaan 160 000 euron rahoitusosuutta kuopiolaisilta yhteistyökumppaneilta. Elokuvan budjetti on yhteensä 1,3 miljoonaa euroa, josta Suomen...
Osallistu talvikuvakilpailuun!
3.2.2012 On aika kaivaa kamerat esiin, ja ikuistaa talven kirpeät pakkaset ja lumiset maisemat. Savon Sanomat etsii kiinnostavia talvikuvia. Se voi olla kuuran huurtama puu, perhe kelkkamäessä, hikinen hiihtäjä Puijolla tai kuuluisa sininen hetki talviluonnossa. Raati valitsee talvikuvista...
Voittajalla kotijärvi kohdalleen
3.2.2012 Milloin jäätyvät Savon järvet normaaliajassa? Se on hyvä kysymys nyt, kun järvet tuntuvat jäätyvän tai sulavan melkeinpä miten sattuu. Vanhat merkit eivät ole pitäneet moneen vuoteen paikkaansa Savon Sanomain perinteisessä jääveikkauksessa, vaan luonnon vuotuista kiertoa pitkään...
The King’s Singers konsertoi Kuopion Nuorisokuoron kanssa
3.2.2012 Kuopion Nuorisokuoron kalenteri näyttää hengästyttävältä: tuleva vuosi tuo kuorolle mukanaan koulutustapahtumia, kolme levytystä ja toistakymmentä konserttia. Kuoron loppuvuosi huipentuu Kuopion Tuomiokirkossa pidettävään joulukonserttiin, jossa samalle lavalle nousee maailmankuulu The...Muotoilijoita palkittiin Lahdessa
2.2.2012 Maailman designpääkaupunkivuotta on juhlittu tänään Lahden Sibeliustalossa järjestetyssä gaalassa. Juhlassa myönnettiin kolme kansainvälistä muotoilupalkintoa. World Design Impact Prize luovutettiin nyt ensimmäistä kertaa. Sen sai kenialainen Planning Systems Services kierrätysmateriaaleista...Filmikroisos Cameron panostaa Uuteen-Seelantiin
2.2.2012 Elokuvahistorian kahden tuottoisimman filmin isä James Cameron näyttää valinneen tukikohdakseen Uuden-Seelannin. Kanadalainen osti pääkaupunki Wellingtonin lähistöltä kaksi maatilaa, joiden koko on yhteensä yli tuhat hehtaaria. Kaupan uskotaan merkitsevän sitä, että Cameron tekee suuren osan...
Pidän kiinni poikaystävästäni
31.1.2012 Miss Suomi -kruunattujen on ollut tunnetusti vaikeuksia pitää parisudettaan kasassa missivuoden aikana. Sara Chafak aikoo tehdä tässä poikkeuksen. – Tume on unelmieni poikaystävä. Aion pitää hänestä kiinni yhtä kovasti kuin missikruunusta ja äidistänikin, Sara sanoo Iltalehdelle. ...Näin pärjäät teinin kanssa
30.1.2012 Kaikissa perheissä on rajat, vakuuttaa nuorisopsykiatrian professori Riittakerttu Kaltiala-Heino. Tosin nuoren mielestä kaikilla muilla rajat ovat väljemmät ja kuukausiraha isompi. Pidä kiinni kotiintuloajoista Aikuisen tehtävä on joka tapauksessa huolehtia nuoresta, ja tähän...
11 kuvaa Jorma Uotisesta – yhdessä tyylitön
30.1.2012 Savon Sanomien muotibloggaaja Nina Mikkosen arvosteltavana on tällä kertaa Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin taiteellinen johtaja sekä monitoimijulkkis Jorma Uotinen. Mikkosen mukaan Uotisen intohimo muotiin ja pukeutumiseen näkyy vaatevalintojen monipuolisuudessa. – Uotinen on...
Tässä on Sara Chafak
30.1.2012 Helsinkiläinen Sara Chafak, 21, heräsi uuteen aamuun uutena Miss Suomena väsyneenä, mutta onnellisena. Unta Suomen kaunein oli nauttinut vain pari tuntia. – Tunnelmat ovat ihan mahtavat, nyt sitä ollaan Miss Suomi, Vanajanlinnan sviitistä herännyt Sara tunnelmoi Iltalehdelle. –...
Le Havre kahmi Kaurismäelle kuusi Jussia
29.1.2012 Aki Kaurismäen Le Havre kahmi sunnuntai-iltana Jussit parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, leikkauksesta, kuvauksesta, käsikirjoituksesta ja naissivuosasta. Kaurismäkeen henkilöitynyt Le Havre oli nimetty ehdokkaaksi peräti yhdeksään sarjaan. Parhaan elokuvan tittelistä Le Havren kanssa kilpailleet...
Miss Suomi -kilpailu oli yllätyksetön ja tasapaksu
29.1.2012 Suonenjokelaislähtöinen Jonna Kolehmainen jäi ilman titteleitä Miss Suomi 2012 -kilpailussa sunnuntaina. Maan kauneimmaksi valittiin toinen tummaverikkö, 21-vuotias helsinkiläinen Sara Chafak. Hän kiitteli ainakin katsojia sekä tuomareita sen minkä onnen kyyneleiltään kykeni. ...
Vuoden 2012 Miss Suomi on Sara Chafak
29.1.2012 Miss Suomi 2012 on helsinkiläinen Sara Chafak. Tumma kaunotar sai rinnalleen kaksi vaaleaa perintöprinsessaa. Valinta tehtiin sunnuntai-illan suorassa lähetyksessä Vanajanlinnassa. 1. perintöprinsessa on helsinkiläinen Sabina Särkkä ja 2. perintoprinsessa raumalainen Viivi Suominen,...
Kisa menossa parempaan suuntaan
29.1.2012 Vuoden 2011 Miss Suomi -finalisti, kuopiolainen Nina Mikkonen nostaa ennakkosuosikeikseen kolme tyttöä: Krista Haapalaisen, Anni Griinarin ja Viivi Suomisen, joka osallistuu Miss Suomi -finaaliin toista kertaa. – Viivi Suominen olisi vartaloltaan sellainen, joka pärjäisi...Suomi euroviisujen ensimmäisessä semifinaalissa
26.1.2012 Suomi esiintyy Azerbaidzhanin Bakussa Eurovision laulukilpailun ensimmäisessä semifinaalissa. Ensimmäinen semifinaali lauletaan 22. toukokuuta. Siinä on mukana 18 maata, joista kymmenen etenee finaaliin. Suomen kanssa kilpailevat jatkopaikoista muun muassa Venäjä, Tanska, Islanti, Israel ja...Abba julkaisee uuden kappaleen
26.1.2012 Abba-yhtye julkaisee huhtikuussa uudelleen viimeiseksi jääneen albuminsa The Visitors. Deluxe-pakkauksessa on mukana ennen julkaisematon kappale From A Twinkling Star To A Passing Angel. –Tämä on ensimmäinen kerta vuoden 1994 Thank You For The Music -boxin jälkeen, kun Abba esittelee...
Minulle ei ole tullut trefffipyyntöjä
26.1.2012 Big Brother 2011 -voittaja Janica Kortman elää yhä sinkkuna. Seiskan mukaan edes innokkaita sulhasehdokkaita ei ole lähistöllä - tai ainakaan he eivät ole imoittautuneet punapäälle. - Minulle ei ole tullut treffipyyntöjä edes BB:n jälkeen. Tällä hetkellä ei ole ketään miestä, joka...
IS: Jukka Puotila karppasi ja laihtui hurjasti
26.1.2012 Ilta-Sanomien tuoreen lehden kuvassa poseeraa silminnähden laihtunut näyttelijä Jukka Puotila. Mies paljastaa viime syksynä haksahtaneensa karppaamiseen eli vähähiilihydraattiseen ruokavalioon. – Oloni oli karpatessa ihan ok, mutta painoa lähti kahdeksan kiloa - ja se oli ihan...
Martin Scorsesen Hugo keräsi 11 Oscar-ehdokkuutta
24.1.2012 Martin Scorsesen ohjaama kolmiulotteinen draamaseikkailu Hugo keräsi eniten Oscar-ehdokkuuksia. Hugolle kertyi 11 ehdokkuutta. Ensi-iltansa Suomessa 17. helmikuuta saava Hugo on 1930-luvulle sijoittuva elokuva orvosta pariisilaispojasta, joka sotkeutuu kuolleen isänsä mysteeriin. ...Ultra Bra tekee paluun!
24.1.2012 Sosiaalisessa mediassa levinnyt huhu sai tänään vahvistuksen: Ultra Bra tekee paluun konserttilavalle vihreiden presidenttiehdokkaan Pekka Haaviston tukikonsertissa ”Kokoaan suurempi Suomi 2012”. Kokoonpano esiintyy yhdessä muiden kotimaisten eturivin pop- ja rock-artistien kanssa...
Reckless Love -yhtyeen Herman kotiutui sairaalasta, Turun-keikka peruttiin
22.1.2012 Kuopiolaisen Reckless Love -yhtyeen lauantai-illan Turun-keikka jouduttiin perumaan. Yhtyeen keulahahmo Olli Herman joutui lauantaina sairaalaan, josta mies kotiutui sunnuntaina. Savon Sanomien saamien tietojen mukaan mistään vakavasta sairastumisesta ei ole kysymys. – Mistään...Blueslaulaja Etta James on kuollut
20.1.2012 Rhythm and blues -musiikin legenda Etta James on kuollut 73 vuoden ikäisenä. James oli vakavasti sairas, hän kärsi muun muassa leukemiasta. James olisi täyttänyt 74 vuotta keskiviikkona. Jo 1950-luvulla uransa aloittanut James tunnettiin hiteistään At Last, The Wallflower ja Good Rockin' Daddy. Hän...Elokuvasäätiö lisäisi Ylen kotimaista tarjontaa lailla
20.1.2012 Lakiin pitäisi kirjata Yleisradiolle velvollisuus ostaa ja esittää kotimaista elokuvaa ja tv-draamaa merkittävässä määrin, linjaa Elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn. Hän arvioi elokuvavuoden avajaisissa, että Ylen rahoitusmallista tehty ratkaisu antaa mahdollisuuksia tähän. Krohn tähdensi,...
Matti Nykänen astuu lavalle Suonenjoella
20.1.2012 Suonenjoen Mansikkakarnevaalien 2012 ohjelma on valmistunut. Pääesiintyjinä ovat Matti Nykänen, Vicky Rosti, Dannyn juhlakiertue, Marita Taavitsainen ja Pekka Hartonen. Festivaalien toiminnanjohtaja Pertti Nyyssönen iloitsee Nykäsen värväämisestä. Hänen laskujensa mukaan mäkilegenda...
Missien limusiiniin lätkäistiin Kuopiossa sakot
19.1.2012 Miss Suomi -kiertueen hammaslääkärivisiitin ajaksi Kuopion Kauppakadulle pysäköidyn limusiinin etuikkunaan ilmestyi torstaina puoliltapäivin parkkisakko. 40 euron rikemaksu johtui missikiertueen vetäjän Sunneva Kantolan mukaan "ihan perinteisestä unohduksesta". – Onneksi toiseen autoon sentään...Kerro uutisvinkki!
Veikko vastaa
Veikko Virtanen
6.2.2012 Aluksi pyydän anteeksi viimekertaista virheellistä ilmaustani auton tuulilasin jäätymisestä. Puhuin kondensoitumisesta, kun kerroin, että tuulilasin lämpimyyden vuoksi siihen kertyy eniten jäätä, kun auto ajon jälkeen parkkeerataan lumisateeseen. Tarkoitin sitä, että satava lumi sulaa tuulilasin...Kalakilpailu
Kulunut kesä oli suurten kalojen kesä
19.11.2011 23:30 Pieksämäkeläiset Kari Pursiainen ja Eino Niskala ovat reissanneet yhdessä vesillä parikymmentä vuotta. Uisteluveneen matkat ovat suuntautuneet Saimaalla Sulkavalle ja Paasivedelle sekä Konnevedelle. Lohikalaa ja kuhaa on tullut syömätarpeiksi ja haukea naapureille asti viedä. Kulunut...Viihteen uusimmat keskustelut
Uusin lukijan kuva
Lähetä multimediaviesti. Aloita viesti kirjoittamalla SASA ja lähetä se numeroon 173521.
Näköislehti
Näköislehden ostaminen verkkomaksulla tai tekstiviestillä edellyttää ensimmäisellä kerralla rekisteröitymistä.
Jo rekisteröityneiden ei tarvitse kuin kirjautua palveluun ja klikata "Osta näköislehti" linkkiä.




