| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
"Korjasin riviä kolme kertaa"Ennätyslottoaja ei hoksannut heti voittoaan
Historian suurimman lottopotin voittaneen kotkalaismiehen normaali työnteko jatkuu kuten ennen. Hän lottoaa jatkossakin.
- Kun on kerran tuuri päällä, niin nyt narrataan onnettarelta myös vikingloton isoa pottia, lottomiljonääri kertoo Veikkauksen haastattelussa.
Turhuuksien hankkiminen ei miestä kiinnosta. Miljonääri muistaa läheisiä ja keksii jonkin hauskan hyväntekeväisyystempauksen.
"Laiskuus iski"
Lottovoittaja avasi pelitilin nettipalvelussa vasta samaisena lauantaina, kun ennätykselliset seitsemän miljoonaa euroa napsahtivat kohdalle.
- Syynä oli yksinkertaisesti laiskuus. Olin jo lähdössä lähimmälle R-kioskille - joka ei todellakaan ole kaukana - kun mietin, että voihan sen tehdä verkossakin.
- Korjasin riviä kolme kertaa ennen sen lopullista valitsemista. Tiedä sitten mikä sai tekemään niin, jotenkin aiemmat valinnat vain eivät tuntuneet sopivilta, voittaja kertoo.
Satunnainen peluri
Miljoonavoittaja pelaa satunnaisesti, pääasiassa lottoa. Yleensä rivi on tullut jätettyä silloin, kun on ollut iso potti tarjolla.
- Luulisin, että nyt tuon pelitilin kautta tulee pelattua enemmänkin. Ainakin Palapeli-arpa vaikutti varsin mielenkiintoiselta.
Elämää mullistava tieto tavoitti pienellä viiveellä. Lottoarvontaa kun ei tullut seurattua lauantai-iltana.
- Sunnuntaina joskus aamupäivällä tuli mieleeni, että lottohan on tarkistamatta ja menin katsomaan netin kautta miten oli käynyt. En lukenut lehdistä edes, että oli tullut vain yksi täysosuma.
Ei tajunnut heti
Uunituore miljonääri ei ihan heti tajunnut tapahtunutta. Hän totesi ensin, että taitaa yhdeksän järjestelmässä olla jotain oikein. Silmä osui sitten voittosummaan, jota piti tuijottaa kerran ja toisenkin.
- Unettomia öitä ei ole tullut, mutta aika valtava energialataus kun ei tiennyt miten päin olisi. Ei siinä paikallaan kestänyt.
Täysi salaisuus ei muhkea miljoonavoitto enää ole.
- Lähisukulaisille olen kertonut. Varmaan ystäväpiirille kerron, kun rahat ovat tulleet. Ainakin osalle. Aika matalaa profiilia ajattelin pitää. En halua, että tällainen äkkirikastuminen muuttaisi kaveruussuhteita. Lähimmät ystävät sen varmasti kestävät kuulla, voittaja pohtii.
- Ei minulla oikeastaan ole mitään suuria suunnitelmia. Luonnollisesti lainojen maksu, mutta muuten täytyy tuollainen rahamäärä uskoa pääosin ammattilaisten huostaan. Mietin toki jo, että millä sitä itseään hemmottelisi heti kun rahat tulevat, mutta en oikeastaan tarvitse mitään. En ainakaan aio tuhlata suuria summia turhuuksiin eli ostaa itselleni jotain mitä en tarvitse.
|
|
Viihdeuutiset
- Ruotsalaismies ei ymmärrä naisia 02.09. 18:27 STT
- Stingin konserttiin lisää lippuja myyntiin 02.09. 15:00 STT
- SAS aikoo vihkiä homoparin ilmassa 02.09. 09:02 STT
- Conanin uuden shown nimi on Conan 01.09. 21:22 Merja Raatikainen
- Henna Kalinainen ja Niko täydensivät salaviisikon 01.09. 19:49 Merja Raatikainen
- Nino, Niko ja Marianne palasivat televisioon 01.09. 19:29 Merja Raatikainen
- Minua ei BB-taloon valittaisi 01.09. 14:48 Soili Väisänen
- Hae malliksi Savon Sanomien kuvauksiin! 01.09. 14:15 Soili Väisänen
- Intian Bollywood tekee elokuvan Jeesuksesta 01.09. 13:53 STT
- Shia LeBeouf Hollywoodin tuottoisin näyttelijä 01.09. 12:22 STT



