| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Madonna kajahti radiosta 21 000 kertaa
Soittokerroista päätellen Madonna istuu kaupallisten radiokanavien kuulijoiden makuun.
Arkisto
- Madonna soi eniten Britanniassa 7.4.10 14:08
- Äänitteiden myynti putosi yli miljoonalla kappaleella 5.2.10 17:18
- Madonnan kokoelma myi heti platinaa 23.9.09 10:57
- Madonna keräsi kiertueeltaan myyntiennätyksen 3.9.09 16:48
- Madonnan Suomen-konsertti kiertueen tuottoisin 21.8.09 13:55
Keski-ikäinen popkuningatar Madonna soi Suomessa solkenaan. Helsingissä elokuussa vieraillut amerikkalaislaulaja oli viime vuoden soitetuin artisti kaupallisilla radiokanavilla.
Madonnan esittämiä kappaleita soitettiin viime vuonna keskimäärin 58 kertaa vuorokaudessa. Yhteensä naisen kappaleet pyörähtivät soimaan siis yli 21 000 kertaa.
Toiseksi eniten radiokanavilla soivat Yön kappaleet. Tampereella vaikuttavan yhtyeen biisit soivat vuorokauden aikana keskimäärin 49 kertaa eli lähes 18 00 kertaa vuodessa.
Kolmannelle sijalle sijoittui Eppu Normaali keskimäärin 45 soittokerralla päivässä.
Edellisten lisäksi joukkoon suomalaisartisteista mahtuivat myös Juha Tapio, Kari Tapio, Lauri Tähkä & Elonkerjuu sekä Mamba. Ulkoimisista tähdistä listalla loistivat Bruce Springsteen, Bon Jovi ja Pink.
Radiosoittoluvut perustuvat Gramexin soittotilastoihin. Lukuja ei ole painotettu radioiden kuulijamäärien mukaan.
Viihdeuutiset
- Varas vei Marco Hietalan identiteetin Siperiassa 08.02. 13:40 Sanna Inkinen
- Uudistus ei tappanut lottointoa 07.02. 19:45 Lari Vesander
- Jenni Haukiossa Dianaa ja Michelle Obamaa 07.02. 09:37 Sanna Inkinen
- Elokuvahanke vailla 160000 euron rahoitusta Kuopiosta 04.02. 10:45 Risto Löf
- Osallistu talvikuvakilpailuun! 03.02. 22:11 Jussi Murtasaari
- Voittajalla kotijärvi kohdalleen 03.02. 09:53 Seppo Kononen
- The King’s Singers konsertoi Kuopion Nuorisokuoron kanssa 03.02. 07:00 Iikka Taavitsainen
- Muotoilijoita palkittiin Lahdessa 02.02. 21:54 STT
- Filmikroisos Cameron panostaa Uuteen-Seelantiin 02.02. 15:30 STT
- Pidän kiinni poikaystävästäni 31.01. 08:46 Jerri Koskinen


