EmediateAd

Veikko vastaa

15.3.2010 0:01 Veikko Virtanen

Tervepä taas, lukijat.

Mannisen Leena kysyy, miksi pakastamisen jälkeen sulaneita tuotteita ei saa pakastaa uudelleen. Olisivatko ne peräti käyttökelvottomia moisen operaation jälkeen, kysyy hän.

Kun vettä sisältävä elintarvike jäätyy, sen solurakenne särkyy. Esimerkiksi tuore mansikka on terhakka ja tanakka, mutta kun se jäädytetään ja sulatetaan, lässähtää se kasaan kuin ilmapallo, josta lasketaan ilmat pois.

Jos tämä lässähtänyt mansikka laitetaan uudelleen pakastimeen, ei se sen jälkeen enää ole kovin mieltäylentävä näky.

Ei se kuitenkaan pilalla ole, ja voihan sen lässähtäneen marjan käyttää vaikka soseeseen.

Sellaiset tuotteet, joissa on nestettä vähän, voidaan huoletta pakastaa uudelleen. Esimerkiksi pakasteesta otetun leivän lopun voi heittää pakastimeen, jos epäilee, että se ei tule syödyksi aikanaan.

Kevättä odotteleva Eeva valmistautuu jo syksyyn, kun hän kysyy, mikä ero on yöpakkasella ja hallalla.

Tähän olen muistaakseni jo joskus vastannut, mutta kerrataan vielä ja kerrotaan, että hallaa esiintyy vain kasvukauden aikana. Kasvukausi on nimensä mukaisesti se osa vuodesta, milloin kasvit kasvavat.

Jos lämpötila maan pinnalla laskee pakkasen puolelle, on kyseessä halla. Jos lämpötila on yli neljä astetta miinusta, puhutaan ankarasta hallasta.

Yöpakkaseksi homma muuttuu, jos lämpötila on pakkasen puolella myös kahden metrin korkeudella maasta.

Useinhan hallan laskeutuessa lämpötilaero maan pinnan ja parin metrin korkeudella voi olla jopa useita asteita.

Pysytään luontoaiheissa edelleen. Miksi laskeva aurinko on punainen, kysyy Lumimies.

Kun aurinko on taivaanrannassa noustessaan ja laskiessaan, sen valo kulkee pisimmän matkan ilmakehässä, ja tämä saa aikaan sen, että siitä suodattuu sinisiä värisävyjä pois, ja jäljelle jäävät punaiset sävyt.

Samanlaista suodattumista - tai oikeammin sanottuna - siroamista saavat aikaan ilmassa olevat pienet hiukkaset, kuten savu.

Tämän vuoksi savun ja udun läpi paistava aurinko näyttää punaisemmalta kuin kirkkaalta taivaalta helottava taivaankappale.

Miksi kalan tainnutukseen käytettyä puukalikkaa kutsutaan kalapapiksi, kysyy Repe.

Ihan hyvä kysymys. Minä en tiedä, täytyy tunnustaa. Tiedättekö te? Kertokaa minulle, onko puukalikalla mitään tekemistä kirkonmiehen kanssa!

Ja lopuksi: Tiesittehän, että joskus auringon ympärillä näkyvät sateenkaaren väriset halo-ilmiöt aiheutuvat pilvien pienenpienistä jääkiteistä, joissa auringon valo hajoaa kuin prismassa.

Voit lähettää Veikolle kysymyksiä tai palautetta sähköpostilla osoitteeseen: veikko.virtanen@savonsanomat.fi tai postitse osoitteeseen Savon Sanomat Päivyri/ Veikko Virtanen PL 68 70101 Kuopio.

Kommentoi artikkelia