| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Pensseli-setä pistäytyi Suomussalmella
Arkisto
- Pensselisetä saapuu jälleen 27.1.10 10:22
- Pensseli-sedän albumi ilmestyy kauppoihin 9.12.09 0:47
- Suosio yllätti Pensseli-sedän 10.11.09 0:01
- Pensseli-setä saapuu Suomeen 4.11.09 16:12
- Pensseli-setä asuu Syyriassa 4.10.09 16:43
Pensseli-setänä tunnettu Ebdo Mihemed esiintyi lauantaina Suomussalmella, Kainuun Sanomat kertoo. Paikallisessa hotellissa keikan vetäissyt Syyrian kurdi pääsi esiintymisen lisäksi myös moottorikelkan selkään.
Syksyllä Suomessa ensimmäistä kertaa käynyt Youtube-julkkis on parhaillaan Suomessa kiertueella. Helmikuun alusta käynnistyneelle kierrokselle on myyty tähän mennessä kolmisenkymmentä keikkaa.
Kotimaassaan häälaulajana työskentelevä Mihemed nousi julkisuuteen, kun tuntemattomana pysyttelevä opiskelija tekstitti kurdinkielisen laulun suomeksi onomatopoeettisesti, eli alkuperäistä ääntä jäljittelevästi.
Nyt Niilin hanhet –video on kerännyt jo yli kaksi miljoonaa katsojaa. Mieheltä julkaistiin myös Suomessa joulukuussa levy The Best Of Pensselisetä.
Viihdeuutiset
- Varas vei Marco Hietalan identiteetin Siperiassa 08.02. 13:40 Sanna Inkinen
- Uudistus ei tappanut lottointoa 07.02. 19:45 Lari Vesander
- Jenni Haukiossa Dianaa ja Michelle Obamaa 07.02. 09:37 Sanna Inkinen
- Elokuvahanke vailla 160000 euron rahoitusta Kuopiosta 04.02. 10:45 Risto Löf
- Osallistu talvikuvakilpailuun! 03.02. 22:11 Jussi Murtasaari
- Voittajalla kotijärvi kohdalleen 03.02. 09:53 Seppo Kononen
- The King’s Singers konsertoi Kuopion Nuorisokuoron kanssa 03.02. 07:00 Iikka Taavitsainen
- Muotoilijoita palkittiin Lahdessa 02.02. 21:54 STT
- Filmikroisos Cameron panostaa Uuteen-Seelantiin 02.02. 15:30 STT
- Pidän kiinni poikaystävästäni 31.01. 08:46 Jerri Koskinen


