| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Perheellinen hyväntekijä
Lisää aiheesta
- Platinablondi Pandora sähäyttää Kuopiossa 8.3.08 0:01
Pandoraa odottaa kotona pieni poika nimeltään Leon ja miesystävä. Äidin lähtiessä kiertueelle poika hihkuu innosta saadessaan isän huomion kokonaan itselleen. Hyvin pian ikävä kuitenkin yllättää - joka kerta.
- Välillä yritämme puhua puhelimessa, mutta hän taitaa olla siihen vielä vähän liian pieni, Pandora naurahtaa.
Uraäidin olisi vaikeaa keikkailla ulkomailla, jos kotoa ei löytyisi kattavaa tukiverkostoa.
- Ilman miestäni olisin hukassa, hän sanoo.
Myös äiti ja viisi sisarusta ovat tukeneet laulajaa koko ajan.
- Parasta on se, että perhe on aina läsnä. Kun olen surullinen, soitan äidille.
Suuri perhe on antanut Pandoralle paljon eväitä elämään. Hän kasvoi pienellä Björkbackenin paikkakunnalla Keski-Ruotsissa ja jakoi kaiken sisarustensa kanssa.
- En todellakaan ole hemmoteltu. Käytin lapsena sisarusten vanhoja vaatteita ja jaoimme lelut keskenämme.
Myös Pandoran oma auttamisen halu on suuri. Hän haluaa auttaa etenkin niitä, joiden polku on ollut kivisempi kuin hänen omansa. Erityisesti kodittomien auttaminen on Pandoralle tärkeää.
- Pidän kerran vuodessa konsertin, jonka tuotot menevät kotikaupunkini kodittomien auttamiseen.
|
|


