EmediateAd

Ohjelmassa oli luvattua dramatiikkaaMaajussit: Runsaasti savolaisia kyyneliä

19.2.2010 21:20 (Päivitetty 19.2.2010 21:20)
Kuva: MTV3

Mervi Joroisista (vas.), Tanja Kuopiosta, Mari Mikkelistä, Henna Peksämäeltä Mikon kanssa.

Jerri Koskinen

Keskisuomalainen Mikko oli vaikeuksissa pudottaa yhden neljästä savolaisesta ehdokkaastaan Maajussille morsian -ohjelmassa perjantaina.

- Perhosia on vatsassa ja kipinöitä lentelee, kuvaili Mikko painetilaansa.

Mies oli valinnut ehdokkaikseen Mervin Joroisista, Tanjan Kuopiosta, Marin Mikkelistä ja Hennan Pieksämäeltä. Mari joutui pakkaamaan lopulta tavaransa.

Oli katsojankin onni, että kuopiolainen levyseppähitsaaja Janne ei saanut rukkasia mikkeliläiseltä Emmiltä. Suoraviivaisesti etenevä Janne haaveilee jo aurinkoisesta loppuelämästä eteläsavolaisen kanssa.

Tunnustus sai Emmin kyynelehtimään, ja Janne jatkaakin hänen kanssaan pitempien treffien merkeissä kahden muun ehdokkaan tavoin.

Vieremäläinen Jouni pudotti ainoan savolaisehdokkaansa, Teijan Joroisista.

- Ei ole mikään mieltä ylentävä tilanne olla pudottamassa ketään, Jouni herrasmiehenä tunnusti.

Tämä ei kovasti ihastunutta Teijaa juuri lohduttanut.

- Tuntuu eräittän pahalta, nainen pystyi vain kyynelehtimään.

Kommentoi artikkelia