Sanan voimaa

A A
7.2.2010 00:01

Lisää aiheesta

Vierailu Kajaanissa tuttavaperheen luona sai aikaan tragikoomisen tilanteen. Olimme sopineet, että kyläilyn päätteeksi sunnuntai-iltana menemme yhdessä seurakunnan iltatilaisuuteen, jossa minun oli määrä puhua. Olin viimeistellyt hartauspuhettani vielä vähän ennen kyläilymme päättymistä. Perheessämme oli vain yksi lapsi, alle vuoden ikäinen esikoisemme, Päivi-tytär.

Siihen aikaan hyvin suosittu lapsiperheiden tarve-esine oli ns. vauvan kantokassi, joka oli kevyt ja helposti liikuteltava. Vaimoni puettua tyttäremme ja aseteltua hänet kantokassiin, tartuin kantohihnoihin ja lähdin varovasti viemään tytärtä autoon. Vasemmassa kädessäni pidin Raamattua, josta oli illalla määrä saarnata. Autonavaimia taskusta kaivaakseni asetin Raamattuni vain pieneksi hetkeksi auton katolle saadakseni oven avatuksi ja nostaakseni tytön kantokasseineen auton takapenkille.

Matkaa kaupunkiin Hevossuolta, kyläpaikastamme oli noin viisi kilometriä. Parkkeerattuani auton rukoushuoneen edustalle muistin yhtäkkiä kauhukseni, että Raamattu olikin jäänyt auton katolle. Onneksi aikaa oli riittävästi, että ehdimme lähteä etsimään huolimattoman saarnamiehen Raamattua. Melko lähellä ystäväperheemme kotia, jäisellä Kajaani-Iisalmi -tiellä auton valokiilaan ilmestyi musta esine, joka lähemmäksi tultuamme osoittautui etsimäkseni Raamatuksi. Mutkaisella kylätiellä se oli pysynyt katolla kilometrin verran, mutta vauhdin lisääntyessä Raamattu oli pudonnut katolta. Kirja oli onneksi säilynyt ehyenä, joten ohi ajaneet autoilijat olivat onnistuneet sen väistämään.

Raamattu siis löytyi, mutta ennen auton katolta putoamista tuuli oli leyhytellyt sen sivuja siten, että kaikki muistiinpanoni ja saarnani, myös samaisen sunnuntai-illan tekstipaperit olivat lentäneet tuulen mukana ties minne. Tuttavaperheen Matti-isäntä kertoi myöhemmin keväällä, että hänen lisäkseen yksi ja toinen läheisellä ladulla hiihtänyt kajaanilainen oli löytänyt tekstilappujani.

En muista, miten puheeni sinä iltana onnistui ilman tekstipapereita. Sen vain muistan, että sovin visusti itseni kanssa erään tärkeän asian: ”Älä koskaan aseta auton katolle mitään sellaista, jota et voi kiinnittää kattotelineeseen tai sijoittaa suksiboxiin.” Tapahtumasta on kulunut tasan 40 vuotta. Onnellisen lopun saaneelle huolimattomuudelleni olemme vuosien varrella monesti nauraneet ystäväperheen kanssa tavattuamme.

Juhani Happonen, Siilinjärvi

Viihdeuutiset

Kommentoi artikkelia