| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Suonenvedon uhalla sukelluksiin
Lisää aiheesta
- Tikari kurkussa 6.10.09 0:01
Uransa aikana kahlekuningas
Meno on ollut hurjaa, mutta tähän asti Tapanainen on selvinnyt ilman lasarettireissuja.
- Ruhjeita ja venähdyksiä olen saanut kahlenumeroista, mutta muuten kaikki esitykset on mietitty tarkkaan alusta loppuun asti. Vaarallisissa numeroissa täytyy ottaa huomioon kaikki mahdolliset riskitekijät ja miettiä jo ennakkoon, mikä voi mennä pieleen.
- Tietysti odottamattomiakin tilanteita voi tulla vastaan, kuten kävi kuoleman roviossa vuosi sitten. Tuli on hyvin arvaamaton elementti, ja numeroa harjoitellessani liekit löivät päälläni olleen viitan sisälle. Itse esityksessä vapautuessani viitasta liekit ottivat hetkellisesti kiinni t-paidan selkämyksestä. Pientä punoitusta pahempaa jälkeä ei onneksi aiheutunut.
Joskus yllätyksiä tarjoavat myös tapahtumien järjestäjät. Tapanainen muistelee edelleenkin hytisten Kokkolan Venetsialaisia, jossa hän joutui sukeltamaan yhdeksänasteiseen veteen. Veden vanki -ohjelmanumeron tavoitteena oli vapautua kahleista sukelluksissa kuution pohjaan lukittuna.
- Olen kyllä harrastanut avantouintia, mutta elokuussa iho ei ole vielä karaistunut moiseen. Hetken aikaa mietin, lähdenkö ollenkaan esitykseen ja onnistunko.
- Vapautumiseen meni lopulta minuutti ja kolme sekuntia. Kuution vesi oli niin kylmää, että koko ajan jännitin, jos tulee suonenveto tai jotain.
|
|
Viihdeuutiset
- Brittiyhtye Muse heinäkuussa Suomeen 09:55 STT
- Johtajat lupaavat puhdasta sotaa 00:46 Tiia Lappalainen
- Tuottajat valittavat huumedokumentin ikärajasta 17.03. 16:54 STT
- Näitä asuja et näe joka viikko Kuopion torilla 17.03. 13:13 Merja Raatikainen
- Kristiina Brask ja kumppanit laulavat Haitin hyväksi 17.03. 04:53 Iikka Taavitsainen
- Muistojen anorakki - lähetä tarinasi! 16.03. 16:11 Soili Väisänen
- Housuihin tungettu farkkupaita on taas muotia! 16.03. 14:27 Soili Väisänen
- Kilpailu etsii vaatteiden tarinoita 16.03. 13:15
- Viivi Pumpanen tulee uuteen vaatekauppaan 16.03. 13:14 Soili Väisänen
- Rostilla eri säännöt kuin Hietalalla 16.03. 09:23 Päivi Saarilahti




