| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
The Baseballs tulee kesällä Kuopion Rockcockiin
The Baseballsin tarina alkoi reilut kaksi vuotta sitten. Kolme toisilleen tuntematonta parikymppistä nuorukaista Digger (vas.), Basti ja Sam törmäsivät toisiinsa erään berliiniläisen heviyhtyeen treenikämpän kahvihuoneessa. Kolmikko kiinnostui toisistaan samanlaisten hiustyylien perusteella ja pian he jo jamittelivat yhdessä. Niin syntyi The Baseballs.
Ensi suven Rockcockin pääesiintyjä on The Baseballs. Saksalainen rockabilly-poppoo esiintyy festareiden toisena päivänä lauantaina 31. heinäkuuta.
- Töitä sopimuksen eteen tehtiin kahden kuukauden ajan. Yhtyeellä on kova kysyntä Suomessa ja samasta viikonlopusta kilpaili kanssamme 5-6 muuta festaria, kertoo festivaalipäällikkö Iipu "Igor-setä" Heinola Rokkisedistä.
Vuonna 2007 perustetun The Baseballsin debyyttialbumi Strike! oli Suomessa viime vuoden myydyin levy. Suomen ja Saksan lisäksi yhtye on pinnalla Sveitsissä ja Itävallassa. Covereita veivaava The Baseballs nousi suosikiksi versiollaan Rihannan Umbrella-hitistä. Tällä hetkellä eniten radiosoittoa saa bändin versio Katy Perryn Hot N Cold -kappaleesta.
- Mukava saada Kuopioon bändi, joka on todella pinnalla. Lisäksi The Baseballs oli yksi suosituimmista bändeistä, mitä kansa on Rockcockiin toivonut.
The Baseballs -yhtyeeseen kuuluvat Sam (Sven Budja), Basti (Sebastian Raetzel) sekä Digger (Rüdiger Brans). Heidän mukanaan keikoilla kiertää nelihenkinen taustabändi. Suomessa yhtye keikkaili ensimmäisen kerran viime vuoden marraskuussa. Yhtye saapuu Suomeen toistamiseen 4. helmikuuta esiintymään Emma-gaalaan, jossa se on myös ehdolla Vuoden ulkomainen artisti -kategoriassa.
Maaliskuussa yhtye tekee kiertueen, jonka aikana se keikkailee Helsingissä, Tampereella ja Seinäjoella.
Kirkonpolttajat kotiin
Iipu Heinola ei usko, että The Baseballsin saapumisella Kuopioon on juuri vaikutusta Rockcock-yleisön koostumukseen.- Pahin marginaalimättöhän meiltä jäi pois jo viime vuonna, ja samalla linjalla jatketaan. Kirkonpolttajat jäävät kotiin tänäkin vuonna, Heinola sanoo.
Vaikka pääesiintyjä onkin pehmeämmän musiikin edustaja, Heinola sanoo, että yleisesti festari jatkaa raskaalla linjalla.
- Viime vuonnakin jotkut valittivat, että mitä ihmettä rollaattori-Eput meillä tekee. Mutta Eput oli se, joka veti yleisöä paikalle. Ihan sama, mitä jotkut liimatukat sanoo The Baseballsistakin. Ei me tehdä festareita sadalle totaalifanille vaan suurelle yleisölle, Heinola sanoo.
Rockcock julkisti keskiviikkona muitakin ensimmäisiä festarikiinnityksiä. Väinölänniemellä kuullaan ainakin Popedaa, Viikatetta, Klamydiaa, Doom Unitia, Francinea, Astetta, Turmiön Kätilöitä ja PMMP:tä.
- Vielä muitakin isoja virityksiä on kesken, mutta niistä en puhu ennen kuin nimet ovat paperissa. Mutta ulkomaisista bändeistä on kyse, Iipu Heinola sanoo.
Rockcockin lipunmyynti alkaa maanantaina 25. tammikuuta.
|
|




