EmediateAd

Tv-malli Krista sai töitä taloesittelijänä

15.7.2010 18:49 (Päivitetty 15.7.2010 18:49)
Kuva: Merja Raatikainen

Huippumalli haussa -sarjassa oppia saanut kuopiolainen Krista Naumanen on tällä hetkellä vielä ilman mallisopimusta.

Lisää aiheesta

Merja Raatikainen

Suomen huippumallihaussa -televisiokisasta tuttu Krista Naumanen on vaihtanut kesän ajaksi mallihommat taloesittelyyn. Hän on Kuopion asuntomessuilla esittelemässä yhtä rivitalohuoneistoa.

Kristalla ei ole vielä mallisopimusta, mutta hän on aloitellut kesän aikana edustustehtäviä Etelä-Suomessa.

- Olen tehnyt Helsingissä ja Tampereella lähinnä pr-hommia, myös rautakaupassa urakoiva 18-vuotias kuopiolaisneito kertoo.

Malliura on yhä osa Kristan tulevaisuuden haaveita. Lukion jälkeinen suunta ei kuitenkaan ole vielä täysin selvillä.

Krista oli mukana kevättalvella kuvatussa ohjelmassa, jossa etsittiin Suomeen uutta mallikasvoa. Kuopiolainen vietti talossa kolme viikkoa.

- Kyllä se elämä siellä talossa oli aika erilaista, miltä se sitten televisiossa näytti. Esimerkiksi Marista rakennettiin ohjelmassa paljon tylympi kuva, mitä hän oikeasti on.

Kolmantena kisasta pudonneen Kristan mukaan televisio-ohjelmassa mukana oleminen opetti paljon.

- Se oli kokemus, johon harva pääsee mukaan.

Mallitalossa vietettyjen viikkojen aikana tyttö ehtivät solmia ystävyyssuhteita.

- Nelli ja Steffi jäivät ystäviksi. Olemme tavanneet useasti.

Kommentoi artikkelia