| Kirjaudu sisään | Tunnukset hukassa | Tilaa lehti | Jätä ilmoitus | Yhteystiedot |
|
|
|
Varokaa putoilevia käärmeitä!
Lisää aiheesta
- Kihlasormus otti kylmää kyytiä 7.2. 0:01
Omakotitalon pihapiirissä on varsinkin kesäkuussa paljon rastaita poikasineen matoja syömässä. Ne sotkevat ulosteillaan mm. autojen katot ja talon portaat.
Olen yrittänyt häätää rastaita monin keinoin, onnistumatta. Viimein päätin kokeilla vielä yhtä temppua. Kuulin jostakin lintujen pelkäävän käärmeitä, joten ostin puukäärmeitä. Laiton yhden käärmeen portaille ja lisäksi yhden kunkin auton katolle.
Muutaman kerran käärme on unohtunut auton katolle, joten olen ajaa körötellyt taajama-alueella käärme katolla. Joskus käärme on pudonnut omalle kotitielle, mutta pari kertaa olen ajanut pitemmällekin. Kerran risteykseen pysähtynyt kuski katsoi pitkään ja kummastuneen näköisenä. Asia selvisi muutaman sadan metrin päässä, kun kuului kopsahdus, ja tajusin käärmeen pudonneen katolta takakontille ja edelleen maahan.
Toisen kerran ajoin kolmisen kilometriä. Aivan perässä ajoi pakettiauto. Jarrutin liikennehidasteen vuoksi, ja siinä käärme taas kopsahti pudota. Pysäköin auton läheiselle linja-autopysäkille ja lähdin noutamaan käärmettä, silloin huomasin jälleen kuskin pysähtyvän katsomaan kummastellen minua ja käärmettä.
Kokemusta näistä puukäärmeistä on muutamalta kesältä, ja hyvin ovat toimineet.
Tuula Parviainen, Siilinjärvi
Viihdeuutiset
- Ruotsalaismies ei ymmärrä naisia 02.09. 18:27 STT
- Stingin konserttiin lisää lippuja myyntiin 02.09. 15:00 STT
- SAS aikoo vihkiä homoparin ilmassa 02.09. 09:02 STT
- Conanin uuden shown nimi on Conan 01.09. 21:22 Merja Raatikainen
- Henna Kalinainen ja Niko täydensivät salaviisikon 01.09. 19:49 Merja Raatikainen
- Nino, Niko ja Marianne palasivat televisioon 01.09. 19:29 Merja Raatikainen
- Minua ei BB-taloon valittaisi 01.09. 14:48 Soili Väisänen
- Intian Bollywood tekee elokuvan Jeesuksesta 01.09. 13:53 STT
- Shia LeBeouf Hollywoodin tuottoisin näyttelijä 01.09. 12:22 STT



