Koronatapausten määrä on noussut lievästi – THL:n ylilääkäri kotitesteistä: "Tulokseen pitää suhtautua varauksella" 19.10.2023 5:00
Koululaisille tarkoitetut koronakotitestit saapuvat Kuopioon tällä viikolla – Jakopäivä vielä auki 22.2.2022 14:00
Puolustusvoimat ei ole saanut yhtään virka-apupyyntöä tänä vuonna – vielä alkukuusta sosiaali- ja terveysministeriö pyysi varautumaan antamaan apua jopa 5 000 henkilön voimin 31.1.2022 20:00
Puolustusvoimissa jo yli 4 000 ihmistä on parantunut tammikuussa koronasta – sairaana vielä noin tuhat 31.1.2022 18:15
Suomen tavoitteena on hankkia viiveettä uusia koronalääkkeitä, yhtään myyntiluvan saanutta valmistetta ei vielä karsita pois – "Rokotteet ovat edelleen ykköskeino" 31.1.2022 5:00
Korona-aika | Sairaanhoitaja Päivi Korhoselle korona-ajan työkuormitus oli liikaa, irtisanoutuminen vakityöstä teki onnellisemmaksi – näin vuosi 2021 on kohdellut eri perheitä koronan varjossa 31.12.2021 8:00
Yli kolmannes sairaanhoitopiireistä on sopinut joululomien mahdollisesta siirtämisestä – korvaus työntekijöille 200–600 euroa 21.12.2021 5:00 | Päivitetty 21.12.2021 9:53
Osa sairaanhoitopiireistä olisi valmiita vetämään koronahätäjarrusta – pahimmilla epidemia-alueilla ei uskota hätäjarrutoimien tehoon 23.10.2021 5:00
"Optimaaliseen oppilaiden erillään pitämiseen ei varmasti päästä" – opettajien ahdistus koronasta nousussa 23.10.2020 14:05 | Päivitetty 23.10.2020 18:00
Ylioppilaskirjoitukset lähestyvät ja korona nostelee päätään – "Aika monella on huoli siitä, saadaanko kirjoitukset kunnialla joka puolella Suomea läpi" 9.9.2020 7:45