Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin uusi toiminnanjohtaja jättää uransa sirkustaiteilijana – vaikutti aiemmin esimerkiksi myös tankotanssin lajikehitykseen 1.6.2022 13:35
Helsingin kansainvälinen balettikilpailu alkaa maanantaina – venäläiset ja valkovenäläiset suljettiin ulos kilpailusta 30.5.2022 16:15
Kuopiolaisseuran pari säkenöi latinalaistanssin SM-parketilla: "Parikemia ja kommunikointi ovat toimineet heti alusta saakka" 21.5.2022 21:56
”Sekä yleisöltä että esiintyjiltä on jo tullut vahva signaali, että kesää odotetaan nyt todella paljon”, sanoo Kuopion Komediafestivaalin johtaja Juha Jylhäsalmi 27.3.2022 16:30
Teatteriarvio | Kansallisteatterin klassikko tarjoaa uuden Hamletin mutta vanhaa paatosta 17.3.2022 9:20
Balettiarvio | Rakkaus kuljettaa Sibeliuksen tanssivaa elämää Kansallisbaletin kantaesityksessä 14.3.2022 17:00
"As It Burns on teos siitä tunteesta, että kuuluu kaikkialle ja ei minnekään", kertoo tanssija-koreografi Meri Pajunpää 3.3.2022 15:00
Kuopiolainen Selma Kekäläinen, 18, ihastui teatterin maailmaan jo alakoululaisena, ja sen jälkeen hän on tehnyt päämäärätietoista työtä kohti esiintymislavoja 20.2.2022 13:00
Kesällä 2022 rakastettu ooppera Aida siirtyy nykyaikaan – Juuri nyt ommellaan Pääskylahdessa vihreitä sotilashaalareita marssikohtaukseen 3.6.2022 15:12
”Ilman musiikkilukiota en olisi tällä alalla”, kiittää vuoden taidelukiolaiseksi valittu koreografi Jarkko Partanen – lapsuuden kömpelyys vaihtui kansainväliseen tanssiuraan 25.1.2022 21:10
"Askolan koti on rauhan paikka järven rannalla ja se sijaitsee lähes kymmenen kilometriä lähimmästä kaupasta" – Tanssin tähtipari Jukka Haapalainen ja Sirpa Suutari-Jääskö tykästyivät maaseudun rauhaan 24.10.2022 11:09
Tanssiteatteri | Tanssiteatteri Minimin kolmekymppiset jäivät väliin koronan vuoksi, mutta juhlan hetki tulee vielä 30.12.2021 8:15
Kuopio Tanssii ja Soi -festivaalin toiminnanjohtaja Johanna Rajamäki jättää tehtävänsä – "Päätös oli erittäin vaikea" 27.12.2021 16:00
Putouksesta suursuosioon noussut Ernest Lawson pyrkii luomaan keikoillaan yleisölle tilan, jossa on turvallista nauraa: "Perusajatukseni on, että turkulaiset eivät ole sorrettu vähemmistö" 25.12.2021 17:00
"Unelma oli elettävä silloin, kun se oli mahdollista" – maailman estradeja kiertänyt taikuri Marko Karvo asettui Porvooseen 7.2.2023 17:32
Suomalaisilla rynnäkkö arvostetuille elokuvajuhlille – "Sundanceen pääsy on hyväksynnän leima” 9.12.2021 23:04
Koko Suomen hurmannut artisti esiintyy joulukonsertissa Kuopiossa: "Hyräilen joululauluja juhannuksenakin" 9.12.2021 15:21
Tanssii tähtien kanssa -kilpailun voitti Ernest Lawson parinaan Anniina Koivuniemi – pari keräsi katsojien äänistä 45 prosenttia 29.11.2021 12:01
Tanssija ja laulaja Josephine Baker saa hautapaikan Pariisin Pantheonista ensimmäisenä mustana naisena 27.11.2021 7:27
Kuopio Tanssii ja Soi: Caleb ja Nic -esitys on kahden tanssijan esitys, jossa äänimaisema luodaan käsillä, jaloilla ja laululla 19.11.2021 9:51
Kuopio Tanssii ja Soi: "Koreografioissani haluan näyttää, miten fantastinen instrumentti ihmiskeho on", kertoo Andonis Foniadakis, jonka teos Salema Revisited nähdään Kuopiossa 10.11.2021 10:30
"On mahtavaa, että kivun voi unohtaa" – Kansallisbaletin tähtitanssija Salla Eerola on palannut suuriin päärooleihin lonkan tekonivelleikkauksen jälkeen 8.11.2021 17:00
Mikään vamma ei estä tanssimista – katso kuvat pyörätuolitanssin kansallisista kisoista 6.11.2021 19:24
Tanssitaiteilija Anna-Maria Väisänen haluaa selvittää, mikä on kosketuksen merkitys, ja siksi hän järjestää kahdenkeskisiä kohtaamisia jopa tuntemattomien kanssa 27.10.2021 16:00
Kuopio Tanssii ja Soi: Pieni teos, isot aiheet – Kuopiossa ja Iisalmessa nähtävä TooMortal tuo nykytanssin kirkkoon 13.10.2021 11:30
Tanssien maailmalle lähteneellä Laura Huhtamaalla oli nuorena kiire pois Lahdesta – "Olen kauhean ylpeä siitä, millaiseen kaupunkiin palasin" 3.11.2021 17:53
Kuopio Tanssii ja Soi | Jessica and Me -sooloteos on sanallinen ja kehollinen tutkimusmatka vanhenevan tanssijan maailmaan 8.10.2021 9:00
Vesannolla asuva Rauno O. Manninen tekee teoksia ihmisistä, jotka ovat omalla alallaan puhjenneet kukkaan 3.10.2021 16:00
Keskiverto suomalainen käyttää vuorokaudessa 3 874 litraa vettä, ja tuosta määrästä puolet on Fades Away -esityksessä lavalla: "Paljouden havainnollistaminen on silmiä avaava kokemus" 1.10.2021 10:00
Lentokoneturma täysi mysteeri – pienkone lähti Hyvinkäältä, mukana kaksi kokenutta lentäjää 27.9.2021 17:28
Tämä porukka paljastaa, mitä nuorten maailmassa tapahtuu ja mistä aikuistenkin olisi syytä tietää - ja että Harry Styles on yksi julkkistaivaan kiinnostavimmista tähdistä nyt 24.9.2021 20:35
Aktivisteja toisiaan vastaan kilpailuttava tosi-tv-sarja herättää hämmennystä ja paheksuntaa 12.9.2021 21:17
Kuopio Tanssii ja Soi tarjoaa kehollisia ärsykkeitä – "Keskellä tätä erityistä aikaa on ihmeellinen ajatus päästä katsomaan toista ihmistä", sanoo festivaalin taiteellinen johtaja Riku Lehtopolku 26.8.2021 6:00
Yleisö voi seurata Kuopiossa, kuinka taiteilijat työstävät joulukuussa ensi-iltansa saavaa projektia 25.8.2021 16:24
Poliisi julkaisi hulvattoman videon TikTokissa – voitko katsoa tätä nauramatta vedet silmissä? 16.8.2021 17:19
Nuorten tekijöiden ja taiteen ammattilaisten yhteistyöstä syntyi uudenlainen haaveiden tila, Visiokartta 17.6.2021 9:00
Minimi aloittaa yhteistyön Tero Saarinen Companyn kanssa Helsingin juhlaviikoilla Suomen ensi-iltansa saavassa Transit-esityksessä 2.6.2021 9:44
Klap-klap-klap, shii, shii – rytminen kuvio johdatteli kahden tanssijan ja kitaristin yhteistyön uudelle polulle 25.5.2021 12:00