Etelä-Korea

Park tuomittiin lisäksi heinäkuussa kahdeksan vuoden vankeuteen siitä, että hän oli ottanut vastaan miljoonien eurojen arvosta lahjuksia maan tiedustelupalvelulta sekä sekaantunut asiattomasti puolueensa kansanedustajaehdokkaiden valintaan vuonna 2016.

Etelä-Korean ex-presidentin vankeustuomio piteni vuodella

92-vuotias Lee Keum-seom,92 tapasi ensimmäistä kertaa nykyisin 71-vuotiaan poikansa Ri Sung Cholin.

"En edes tiennyt, oliko hän elossa"

Bussit kuljettamassa eteläkorealaisia tapaamaan pohjoiskorealaisia sukulaisiaan lomakeskukseen Pohjois-Koreassa.

Korean sodan hajottamien perheiden jäsenet pääsevät tapaamaan toisiaan tänään

Moon Jae-in toivoo Pjongjangin-tapaamisen olevan suuri askel kohti rauhaa.

Etelä-Korean Moon pitää vierailua Pohjois-Koreaan suurena askeleena kohti rauhansopimusta

Syytteistä vapautunut Ahn Hee-jung on ilmoittanut vetäytyvänsä politiikasta.

Seksuaalirikoksista syytetty eteläkorealainen ex-presidenttiehdokas on vapautettu kaikista syytteistä

Etelä-Koreassa ihmiset hakevat kaikin keinoin helpotusta helteeseen.

CNN: Lähes 30 ihmistä on kuollut helteiden takia Etelä-Koreassa

Etelä-Korean entinen presidentti Park Geun-hye on kiistänyt kaikki syytteet.

Etelä-Korean ex-presidentin vankeustuomio piteni kahdeksalla vuodella

Yhdysvallat ja Etelä-Korea peruvat jälleen sotaharjoituksia toistensa kanssa – Taustalla neuvottelut Pohjois-Korean kanssa

USA ja Etelä-Korea lykkäävät elokuun sotaharjoitustaan – muista harjoituksista ei päätöksiä

Koreoiden johtajat tapasivat lauantaina.

Pohjois-Korean Kim haluaa tosissaan ydinaseet pois Korean niemimaalta, Moon kertoo

Koreoiden johtajat tapasivat – asiantuntijan mukaan Trumpin ja Kimin kokous yhä todennäköinen

Trump tapaa Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin

Etelä-Korean Park Woosagn taisteli Oskar Osalan ja Marko Anttilan kanssa olympialaisissa.

Stanley cup -voittaja kehittää Korean kiekkoa – "Tämä on kunniatehtävä"

Trump kehui vuolaasti Koreoiden tapaamista

Tutkija Koreoiden neuvotteluista: Tilanne on yhä arvaamaton

Koreoiden johtajat tapasivat Rauhan talossa.

Pohjois- ja Etelä-Korea allekirjoittavat historiallisen rauhansopimuksen – tapaaminen päättyi halaukseen

Hölkkäävät turvamiehet ympäröivät Kim Jong Unin autoa – katso kuvia historiallisesta vierailusta

Koreoiden presidentit keskustelivat rauhasta, vaimotkin liennyttävät

Etelä-Korean presidentti Moon Jae-in (vas.) ja Pohjois-Korean johtaja Kim Jong-un kättelivät maiden välisellä vyöhykkeellä.

Koreoiden johtajat kättelivät maiden välisellä vyöhykkeellä historiallisen huippukokouksen aluksi: "Uusi historia alkaa nyt"

Kimin ja Moonin on määrä allekirjoittaa sopimus, josta annetaan yhteinen lausuma.

Pohjois-Korean Kim ja Etelä-Korean Moon tapaavat perjantaina Koreoiden rajalla

Park syrjäytettiin laajan lahjontaskandaalin yhteydessä viime vuoden maaliskuussa.

Etelä-Korean ex-presidentille 24 vuoden vankilatuomio ja miljoonien sakot

Kim Jong-un ja Kiinan presidentin Xi Jinping tapasivat tällä viikolla. Ulkomaanmatka oli Kimin ensimmäinen sitten vuoden 2011, jolloin hän nousi valtaan.

Pohjois-Korean Kim ja Etelä-Korean presidentti tapaavat huippukokouksessa

Yle: Korea-keskustelut alkoivat Vantaalla

Etelä-Korea ja USA lyhentävät sotaharjoitustaan kuukaudella

Korealaisurheilijat saivat hyväksikäytöstä elinikäisen kilpailukiellon

Etelä-Korean presidentti ydinaseriisunnasta: Liian aikaista optimismille

Koreat sopivat huippukokouksesta, P-Korea pani ydinkokeet toviksi jäihin

Etelä-Korea: Pohjois-Korea valmis ydinaseriisuntaan, jos turvallisuus taataan

Ex-presidentin ystävä 20 vuodeksi kalterien taakse Etelä-Koreassa

Etelä-Korean ex-presidentin ystävä tuomittiin 20 vuodeksi vankilaan korruptioskandaalissa

Asiantuntijat eivät usko Koreoiden kahdenkeskisen tapaamisen toteutuvan ainakaan lähiaikoina

Arvostelijoiden mielestä Pyeongchangin kisoista uhkaa tulla Pjongjangin olympialaiset

Pohjois-Korean delegaatio saapui Etelä-Koreaan pohjustamaan olympiavierailua

Etelä-Korean presidentti haluaa tavata Pohjois-Korean johtajan

Etelä-Korea ehdottaa Pohjois-Korealle korkean tason neuvotteluja

Etelä-Koreassa ex-presidentin uskotulle vaaditaan 25 vuoden vankeustuomiota

Etelä-Korea langettaa uusia pakotteita Pohjois-Koreaa vastaan

Yhdysvallat ja Etelä-Korea aloittivat massiivisen ilmasotaharjoituksen

Yhdysvaltojen ja Etelä-Korean massiivisen ilmasotaharjoituksen on tarkoitus alkaa tänään

Yhdysvallat järjestää ilmasotaharjoituksen Etelä-Korean kanssa joulukuussa

Pohjois-Korean sotilas loikkasi, omat joukot ampuivat perään

USA:n pommikoneet lensivät taas Korean niemimaalla

Etelä-Korea varautui pohjoisen ohjuskokeeseen – asiakirjavarkaus yllätti

Lehti: Pohjois-Korea hakkeroi Etelä-Korean sotasuunnitelmia

Etelä-Koreassa varaudutaan juhlivan pohjoisen naapurin ohjuskokeeseen

Samsungin perijälle viiden vuoden tuomio lahjuksista

Etelä-Korean presidentti varoitti: Ei uutta sotaa Korean niemimaalle

Yhdysvallat ja Etelä-Korea vastasivat Pohjois-Korean ohjuskokeeseen omalla harjoituksellaan

Etelä-Korea haluaa sotilasneuvotteluja Pohjois-Korean kanssa

USA:n pommikoneet harjoittelivat Koreoiden rajan tuntumassa

Etelä-Korea olisi valmis rauhanneuvotteluihin, jos Pohjois-Korea hylkäisi suunnitelmat ydinaseista

Pohjois-Korea uhkaa Etelä-Korean ex-presidenttiä kuolemantuomiolla

Etelä-Korea syytti Pohjois-Koreaa amerikkalaisopiskelijan kuolemasta

Eteläkorealaiset tutkijat kehittivät lonkerolaastarin

Etelä-Korean tuleva presidentti suhtautuu Pohjois-Koreaan sovinnollisemmin

Etelä-Korean ex-presidentille lahjussyyte

Pence moitti Kiinan kantaa Etelä-Korean ohjusjärjestelmään

USA:lla Pencen mukaan "kaikki vaihtoehdot pöydällä" Pohjois-Korean suhteen

Pence vieraili rajavyöhykkeellä vain tunteja Pohjois-Korean ohjuskokeen jälkeen

Korea teki ohjuskokeen

Korruptiovyyhti vei presidentinpalatsista selliin

Etelä-Korean erotettua presidenttiä uhkaa pidätys

Kaksi mielenosoittajaa on kuollut Etelä-Koreassa

Etelä-Korean presidentti Park erotettiin pysyvästi

Etelä-Korea vaatii Pohjois-Korean määräaikaista erottamista YK:sta

Uskomaton ennuste: eteläkorealaisten naisten elinajanodote nousee 90 vuoteen

YK:n entinen pääsihteeri vetäytyy politiikasta - "Olen pahoillani"

Etelä-Korean presidentin viraltapanojupakka paisuu: Samsungin johtoa tilille

Etelä-Korean presidentti joutuu syrjään viranhoidosta

Etelä-Koreassa äänestetään presidentin viraltapanosta

Presidentin kanslia tilasi satoja pillereitä viagraa Afrikan-matkaa varten

Etelä-Koreassa vaaditaan skandaalin ravistaman presidentin eroa