Europarlamenttivaalit

Eero Heinäluoman EU-vaalitulos saattoi sekoittaa komissaariehdokaspeliä. Myös Miapetra Kumpula-Natrin nimi on noussut esille ehdokaskaavailuissa. Monen mielestä olisikin aika asettaa ehdolle komissaariksi sekä nainen että mies.

Heinäluoman äänikuninkuus sekoitti pakkaa – Demarien piiripomoilta tukea nais- ja miesehdokkaalle

Elsi Katainen jännitti vaalitulosta sunnuntaina Kuopiossa.

Näkökulma: Savosta puolen Suomen ääneksi Elsi Katainen – Itä- ja Pohjois-Suomen edustus EU-parlamentissa on nyt vain yhden euroedustajan varassa

EU-vaalien ennakkoäänestys oli kohtalaisen vilkas Kuopiossa.

Kaavilla ja Rautavaaralla äänestysinto alhainen – Kauniaisissa useat uurinilla

Vihreiden Alviina Alametsä joutuu odottamaan meppipaikkaansa siihen saakka, että britit saavat päätettyä EU-erostaan.

Brexit-paikka yllätti: nuori Alviina Alametsä nousemassa parlamenttiin

Sari Essayah olisi ollut valmis lähtemään mepiksi Suomen EU-puheenjohtajuuden ajaksi.

Sari Essayah oli tyytyväinen ääniinsä kaksoisehdokkuudestaan myllyttämisensä jälkeen

Tuore meppi Ville Niinistö ja europarlamentissa jo ennestään vaikuttanut Heidi Hautala. Niinistö keräsi maan toiseksi parhaan äänisaaliin.

Räyhäkkäästi tviittaileva luonnon ystävä halusi ja pääsi isompiin pöytiin

Laura Huhtasaari (ps.) juhli hyvää äänisaalistaan puolisonsa Teemu Lämsän kanssa. Huhtasaari oli vaalien äänikuningatar ja keräsi kolmanneksi eniten ääniä.

Äänikuningatar, joka ei jätä ketään kylmäksi

Puoluetoveri Miapetra Kumpula-Natri onnittelee Eero Heinäluomaa, joka valittiin nyt ensimmäistä kertaa europarlamenttiin hurjalla äänivyöryllä.

Tahtopoliitikko rohmusi hurjan äänisaaliin – ja pitänee komissaarin paikasta tiukasti kiinni

Kankaanniemi on ollut eduskunnassa ensin kristillisten edustajana 1987–2011 ja perussuomalaisten edustajana 2015–2019. LEHTIKUVA / HANNU RAINAMO

Toimi Kankaanniemi tekee paluun eduskuntaan

Kokoomus on jälleen EU-vaaleissa suurin, mutta historiallisen alhaisella ääniosuudella. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Uutisanalyysi: Keskisuurten puolueiden aikakaudella kukaan ei sanele politiikan suuntaa

Savo-Karjalan vaalipiirin äänestysaktiivisuus jäi maan alhaisimmaksi.

Vesantolaiset äänestivät aktiivisimmin Pohjois-Savossa

Väyrynen jäi kauaksi uudelleenvalinnasta

Vihreä aalto pyyhkäisi voimalla Saksan yli. LEHTIKUVA/AFP

Euroopan parlamentti sirpaloituu odotetusti – liberaalit ja populistit kirivät

Nigel Faragen luotsaama EU-vastainen puolue olisi ennusteen mukaan saamassa yli 31 prosenttia äänistä. LEHTIKUVA/AFP

Brittiennuste: Brexit-puolue murskavoittoon

Vasemmistoliiton Janne Parkkila vietti vaalivalvojaisia kotonaan Kuopiossa.

Myös Vasemmistoliiton Janne Parkkila jäämässä ulos europarlamentista – "Olen suhteellisen tuntematon täällä Kuopiossa"

SDP:n Irja Sokka oli tyytyväinen saamaansa ennakkoäänimäärään.

SDP:n Sokkaa europarlamentista ulos jääminen ei harmita – "Voimme olla tyytyväisiä"

Eero Heinäluoma on saanut mukavasti ääniä Pohjois-Savostakin.

Näin Savo-Karjalan vaalipiirissä on äänestetty - kärjessä Katainen ja Heinäluoma

Juha Sipilä.

Sipilä: Tappiota ei voi koskaan kääntää voitoksi – "Hallitusvastuu söi keskustan kannatusta eurovaaleissakin"

Ville Niinistö.

Vihreiden tulos parantumassa – ääniharava Niinistö oli varma vain äitinsä äänestä

Laura Huhtasaari.

Ääniä kahminut Huhtasaari tahtoo turvata Suomen huoltovarmuuden

Kommentti: Keskustan äänten keskitys suosi nyt savolaista

Heinäluoma kertoi tehneensä vaalien eteen kaiken mitä pystyi, kävi yli sadassa tilaisuudessa ja kohtasi yli 15 000 ihmistä. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

SDP:n Heinäluoma haravoi suurimman äänisaaliin – "Vetää aika lailla nöyräksi"

Elsi Kataisella oli aihetta tuuletukseen eurovaali-iltana.

He ovat Suomen euroedustajat - Lue Elsi Kataisen kommentit

Edellisissä eurovaaleissa kokoomus sai kolme paikkaa Euroopan parlamentissa. Orpo sanoo olevansa tyytyväinen, jos paikkamäärä säilytetään. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

Orpo odottaa, että kokoomus ottaa ykköspaikan eurovaaleissa

Äänestäminen on ollut useissa EU-maissa aiempaa vilkkaampaa

Vastakkainasettelu vilkastutti eurooppalaisten äänestysintoa, vihreät ja oikeistopopulistit jyräsivät – näin eri maissa äänestettiin

"Tämä on perinne ja velvollisuus" – EU-vaalien äänestyspaikoilla väkeä tasaiseen tahtiin

EU-vaalien äänestys on alkanut – Tulos ratkeaa Suomen osalta myöhään illalla

Eurovaaleissa vaikutetaan aidosti isoihin asioihin  – ilmastopolitiikassa tärkeimmät ratkaisut tehdään EU-tasolla

Euroopan lähivuosien suunta ratkeaa tänä iltana – seuraa näitä asioita EU-vaaleissa

Brexit saattoi tuoda EU-myönteisen vireen vaalikeskusteluun, pohtii tutkija

Britannia äänesti historian oudoimmissa EU-vaaleissa – huhut pääministeri Mayn pikaisesta erosta lisääntyivät

Ylen mittaus: Kokoomus eurovaaleissa suosituin puolue, vihreät ja perussuomalaiset kisaavat kakkossijasta

Britanniassa ja Hollannissa äänestetään jo tänään EU-vaaleissa – tuloksia ei ole luvassa ennen sunnuntaita, jolloin suurin osa jäsenmaista äänestää

Ehdokkuusveivauksista ja kotoisista hallitusneuvotteluista raavittiin kipinää MTV:n EU-vaalitentissä

Brexit-puolue suuntaa kohti vaalivoittoa Britanniassa – Farage sai kannattajiltaan rocktähden kohtelun

Ennakkoäänestys päättyi: jos ei ole paikallista ehdokasta, valitaan tuttu ja näkyvä nimi

Ennakkoäänestys piirin laimeinta Siilinjärvellä – naiset miehiä ahkerampia

Eurovaalien ennakkouurnilla oli edellisiä vaaleja vilkkaampaa

Keskustalaiset ovat onnistuneet nostamaan Brysseliin muitakin kuin valtakunnanpoliitikkoja – "Kiersin joka ikisen Itä-Suomen kunnan vähintään kahdesti"

Enemmistö EU-vaalien ehdokkaista ei purkaisi Venäjä-pakotteita – "Tilanne on yhä lähempänä Venäjän todellista miehitystä"

Perussuomalaisten kotipesä kysymysmerkki – "Aivan erilainen ryhmä kuin Timo Soinin aikaan"

Enemmistö lisäisi laillisen maahantulon väyliä: eurovaaliehdokkaat kantavat huolta harmaantuvasta Suomesta

HS: Ville Niinistö ja Heidi Hautala ovat suosituimmat eurovaaliehdokkaat

EU:n valta kasvaa mutta äänestäjien into laskee – äänestysprosentti on hiipunut jo 40 vuotta

HS: Noin 12 prosenttia eurovaaliehdokkaista ollut syytettynä rikoksesta

Erilaiset asenteet Venäjään eivät hidastaneet populistien "hengennostatusta" – PS osallistui laitaoikeiston kokoukseen Milanossa

Eurovaalien ennakkoäänestys jatkui edelleen vilkkaampana kuin edellisissä vaaleissa

Edellisissä vaaleissa tilat eivät meinanneet riittää, mutta EU-vaaleissa ennakkoäänestys alkoi laiskasti Kuopiossa

Kysely: Suomessa kaksi kolmesta nuoresta aikoo äänestää eurovaaleissa

Savolaisvaikuttajien terveiset mepeille: lisää liikennerahaa ja teollisia työpaikkoja – ja vähemmän päästöjä ja metsähakkuita

Suomalaiset loistavat eurooppalaisessa vertailussa – tämän EU-vaalien piirteen tunnemme parhaiten

Ennakkoäänestys alkanut vilkkaammin kuin viime eurovaaleissa

Jaakonsaari ja Jäätteenmäki jättävät Brysselin – Yhtä asiaa mepin elämästä kummallakaan ei jää ikävä

Uudet mepit aloittavat heinäkuussa – Nämä teemat nousevat työlistalle

Kuntaliitto selvitti: Joka kolmas EU-vaaliehdokas on kunnanvaltuutettu

Kristillinen arvopohja jakaa eurovaaliehdokkaat kahteen leiriin – "Itse uskonnot eivät saa kuitenkaan hallita poliittista päätöksentekoa"

He ovat pohjoissavolaiset EU-vaaliehdokkaat, ja tätä mieltä he ovat Euroopan unionin tulevaisuudesta

Näkökulma: EU-vaaleissa korostuvat suuret linjat

Viiksekäs ja tyylikäs Miika, 22, sanoo "tahdon" EU-vaaleille ja seuraavassa kuussa hänestä tulee ukkomies

Pasi Pöllö vai Helmi Hevonen – nyt lapsetkin saavat äänestää omissa eurovaaleissaan

Puolet kannattaa, puolet vastustaa vakiosopimusta EU-eroon – "Vakiosopimusta ei voida luoda sen paremmin EU-eroon kuin avioeroonkaan"

Uutissuomalaisen EU-vaalikone: Bensa- ja dieselautojen kielto ei saa kannatusta – "Ei ole realismia"

Uutissuomalaisen EU-vaalikone: Enemmistö ehdokkaista kiristäisi unionin päästötavoitteita

EU-vaaleihin ei tunkua Pohjois-Savossa – eduskuntapuolueet asettivat viisi ehdokasta

Useita kansanedustajia on ehdolla EU-vaaleissa – moni heistä ei tiedä, lähtisikö Brysseliin oikeasti

Jos Sari Essayah valitaan europarlamenttiin, hän toimii meppinä Suomen EU-puheenjohtajuuden ajan ja palaa sitten eduskuntaan

Timo Soini ei lähde ehdolle EU-vaaleissa: "Minä lähden politiikasta hyväntuulisena, hyvin mielin"

Jussi Halla-aho ei lähde eurovaaleihin – mukana perussuomalaisista Laura Huhtasaari, Sebastian Tynkkynen ja Pirkko Ruohonen-Lerner

Eduskuntavaaleissa yli 12 000 ääntä saanut Sari Essayah lähtee ehdolle eurovaaleihin – KD:n tavoitteena saada meppipaikka takaisin

SDP julkaisi viimeiset eurovaaliehdokkaansa – Urpilainen ei ole mukana

Vastavalittu kansanedustaja lähtee ehdolle EU-vaaleihin

Yllätysveto – Teuvo Hakkarainen perussuomalaisten eurovaaliehdokkaaksi

Britanniassa valmistaudutaan jo "mahdottomiin" EU-vaaleihin

Pitkäaikainen Kuopion kaupunginvaltuutettu ehdolle eurovaaleihin

Eero Heinäluoma lähtee ehdokkaaksi eurovaaleihin

Elsi Katainen nimettiin ehdolle EU-vaaleihin

Karjalainen: Sari Essayah lupautui ehdokkaaksi EU-vaaleihin

Anneli Jäätteenmäki jättää Euroopan parlamentin

Suomalaiset toivovat eurovaaleista ilmastovaaleja, mutta äänestävät laiskasti

Eduskunnan jättävä Mauri Pekkarinen tähyää eurovaaleihin

Elsi Katainen haluaa jatkaa Euroopan parlamentissa