Helsinki

Merivartioston mukaan vene paloi Helsingin Hramtsowin lähellä. LEHTIKUVA / HANDOUT / HELSINGIN PELASTUSLAITOS

Iso moottorivene syttyi ilmiliekkeihin Helsingin edustalla – purjeveneilijä pelasti veneestä kolme ihmistä, mutta vene upposi

Rautatieasema evakuoitiin Helsingin keskustassa keskellä päivää keskiviikkona. LEHTIKUVA / RONI REKOMAA

Helsingin päärautatieaseman halli on jälleen avattu ihmisille – Hesburgerin pakkaushuoneessa kärähti

Arabianrantaan kertyi kynttilöitä jouluaattoiltana pian henkirikoksen jälkeen. Lehtikuva / Heikki Saukkomaa

Syyttäjä: Mielentilatutkimuksen mukaan Arabianrannan murhasta syytetty oli syyntakeeton

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Kirsi Kanthin mukaan epäilty on kertonyt harhoista, jotka ovat vaikuttaneet henkirikokseen ryhtymiseen.

Koulupojan murhasta Helsingin Arabianrannassa epäiltynä vangittiin pojan eno

Poliisin haaviin jäi Helsingissä liki 50 kiloa amfetamiinia – "Kyseessä on ulkomailta johdettu rikollisorganisaatio"

Nuorehko mies kuoli hissiturmassa Helsingissä – puristui kuoliaaksi

Poliisi: Poikaa hakattiin vasaralla, potkittiin ja vesikidutettiin helsinkiläisasunnossa

Japanin suurlähetystölle Helsingissä hälytettiin useita poliisipartioita perjantaina aamuyöllä.

Sekava poliisi otettiin kiinni suurlähetystön pihasta - Mies riehui ja tappeli vartijan kanssa

Nuori mies tunnusti puukottaneensa toista miestä Helsingin keskustassa

Mikäli arktinen huippukokous järjestyy, presidentit Putin ja Trump nähdään vuoden sisällä uudestaan Suomessa.

Suomi tavoittelee edelleen arktisen huippukokouksen järjestämistä

Kuolleena löytyneen Helsingin kotihoidon asiakkaan hoitoketjun toiminta on yhä epäselvä

Poliisi: Gorillateoksen polttajaksi epäillyllä tuhoamiseen liittyviä some-viestejä

Helsingissä paloi teollisuusrakennuksessa – mittavat aineelliset vahingot

Helsingin seudun julkinen liikenne pysähtyy perjantaina.

HSL: Aktiivimalli pysäyttää metrot, raitiovaunut ja liki kaikki bussit perjantaina

Lipunmyynti Helsingin ratikoissa loppuu helmikuussa

Raitiovaunu tönäisi naista Helsingissä

Kuvituskuva.

HS: Mies yritti ostaa kaksi puhelinta toisen passilla - myyjän tarkat kysymykset paljastivat huijarin

Helsingin yliajaja kertoi kuulusteluissa "saaneensa paniikkihäiriön tilattuaan karhunlihaa"

Poliisilla menestyksekäs tehovalvonta Helsingin Sörnäisissä – 13 etsintäkuulutettua jäi kiikkiin

Kuollut mies löytyi ulkosalta Helsingin Pasilassa – väkivaltarikosyksikkö tutkii

Leikkipihalle ilmestyi banaaneja Helsingissä – tekijä ja motiivi hämärän peitossa

Helsingin Kontulassa kymmenien ihmisten joukkotappelu – poliisi käytti paprikasumutetta kiinniotossa

Kontulan joukkotappelusta muutamia otettu kiinni

Stadin ammattiopistossa levisi pistävän hajuista kaasua – lähde ei vielä selvinnyt

Kaksi otettiin kiinni Helsingin mielenosoituksissa – parisataa marssii kohti Kesärantaa

Kymmenet poliisit valvovat mielenosoituksia Helsingin keskustassa – yksi otettu kiinni

Poliisi: Ärsyttävän aineen onnettomuuden taustalla ehkä mikrossa kärähtänyt ruoka-astia

Hengitysteitä ärsyttävää kaasua pääsi rakennukseen Helsingissä – viisi sairaalaan, 11 altistunutta

Helsingissä takaa-ajo aamuruuhkassa – mies ja nainen pakenivat poliisia varastetulla autolla

Iltalehti: Poliisi tutkii kahta kuolemantapausta Vuosaaressa

Yleisö pääsee jälleen Flow-alueelle, ohjelma jatkuu osalla lavoista

Hellelukemat rikki Helsingissä

HS: Mannerheimintien turmabussin kuljettaja on kuollut

Mies ajoi auton jalkakäytävälle ihmisjoukkoon Helsingin Kalliossa – tapahtumaa edelsi joukkotappelu

Poliisi: Seurue jatkoi korujen anastamista alkuviikosta Helsingissä

Mies löydettiin kuolleena bussipysäkiltä Helsingin Pitäjänmäessä

Poliisi: Helsingin keskustassa kaahaamisesta epäilty on kertonut, ettei välittänyt jääkö joku auton alle

Helsingin keskustassa autolla ihmisten sekaan ajanutta epäiltyä tekijää ei ole vielä kuultu

TE-toimistoon sumutetusta tuntemattomasta aineesta tehty rikosilmoitus

Epäily pippurisumutteesta tyhjensi TE-toimiston Helsingissä

Kaukolämpöputken vuoto Helsingin keskustassa haittaa raitiovaunuliikennettä

KRP: Temppeliaukion uhkaa vastaavia tilanteita on ollut aikaisemminkin

Supo: Uhka-arviota ei tarpeen nostaa

KRP: Supon uhka-arvion ja Helsingin terroriepäilyn välillä ei suoraa yhteyttä

Poliisilla erikoinen työtehtävä – ampui kaasupulloja vaarattomiksi

Pasilan vanha asema suljetaan maanantaina

Valjaisiin kytketty mies roikkui ikkunasta Helsingin keskustassa

Helsinki saattaa nousta maailman vilkkaimmaksi matkustajasatamaksi jo tänä vuonna

Aikaraja lähestyy – Mielenosoitusleirit yhä paikallaan Helsingin Rautatientorilla

Helsingissä ja Porkkalassa muistettiin Venäjän voitonpäivää

Hevostapahtuma tuo Kaivopuistoon 900 tonnia hiekkaa ja kolme kilometriä aitaa

SDP esittää Nasima Razmyaria Helsingin apulaispormestariksi

Helsingin Munkkivuoresta löytyi ruumis – poliisi epäilee henkirikosta

Savuttava vaunu pysäytti metroliikenteen Helsingissä

Teknisen vian aiheuttama palo pysäytti metroliikenteen Helsingissä

Kauppakeskuksen wc:ssä palovammoja saanutta ei ole voitu kuulla

Helsingissä marssitaan totuuden jälkeistä maailmaa vastaan

Helsingin apulaispoliisipäälliköksi hakeneiden joukossa viestintäjohtaja ja hätäkeskuspäällikkö

Neuvottelut Helsingin johtopaikoista alkavat tänään

Muuntamossa kärähti – palohälytys tyhjensi Helsingin Ympyrätalon

Vapaavuorella yli kaksinkertainen vaalibudjetti Sinnemäkeen nähden

IL: Mies paiskoi toistuvasti pientä koiraa asfalttiin

Helsingin opetusvirasto päättää miljoonapetoksesta epäillyn päällikön jatkosta maanantaina

Helsingin Rautatientorille ilmoitettu huomiseksi useita mielenilmauksia

Poliisi epäilee miljoonapetosta Venäjän kiinteistökaupoissa Helsingissä

Naiset marssivat tänään myös Helsingissä

MTV: Helsingin opetusviraston turvallisuuspäällikköä epäillään korruptiosta

Helsingissä evakuoitu rivitaloasukkaita palon vuoksi

HS: Työn perässä ei välttämättä kannata muuttaa Helsinkiin

Yksi Helsingin Siilitien onnettomuuden uhreista kuoli

Helsingin Meilahden sairaala-alueen tulipalosta selvittiin säikähdyksellä

Vuotanut sprinkleri kasteli Messukeskuksen talvipuutarhan

Helsingin Tervasaaresta löytyi kuollut ihminen vedestä

Pääkaupunkiseudulla hyvin vähän silmävammoja raketeista

Poliisi Helsingin turmasta: Mikään ei viittaa tahalliseen tekoon

Neljä loukkaantui Siilitien turmassa Helsingissä

Tavallista suurempi joukko poliiseja valvoo uuttavuotta Helsingissä

Helsingin Vuosaaren palo alkoi saunasta

Vuosaaren seurakunta järjestää suruhartauden tulipalon uhrien muistoksi

Itiksen vessassa huumeita välittäneelle yli seitsemän vuoden tuomio

Poliisi: Äärijärjestöjen 612-mielenosoitus sujui rauhallisesti

Poliisin auto- ja ihmislinja erottaa uusnatsit ja vastamielenosoittajat toisistaan

Helsinki ilman natseja -mielenosoitus keräsi Asema-aukion täyteen - katso kuvat!

Turvatarkastuspisteessä havaittu haju aiheutti oireita Helsinki-Vantaalla

HS: Guggenheimin vastustajat vahvoilla valtuustossa

Nainen kuoli henkilöautojen törmäyksessä Helsingissä

Ilmaiset ämpärit kelpasivat helsinkiläisillekin