Jääkiekon MM-kisat

Marko Anttilan (keskellä) kipparoimasta maailmanmestarijoukkueesta tehdään kirja.

Lätkän MM-kultahuuma ei ota loppuakseen: mestaruusjoukkueesta julkaistaan kirja, jonka tuottoja ohjataan hyväntekeväisyyteen

Pelaajat kipusivat lavalle valkoisissa leijonapaidoissaan ja aurinkolaseissa Poika saunoo -kappaleen soidessa. LEHTIKUVA / JUKKA RAUTIO

Leijonia juhli 30  000 tamperelaista – Ihmismörkö tapasi Muumimuseon Mörön

Suomen joukkueen yhteistyö näkyi konkreettisesti kentällä.

Maailmanmestarijoukkueen tarinaa voi soveltaa yrityksissäkin: "Leijonissa ei ollut yhtään diivaa eikä supertähteä"

Varkautelaiset Viivi Valutie ja Riku Luostarinen saivat esikoispojan sunnuntaina. Voittoisan kiekko-ottelun aikaan he seurasivat sen omassa potilashuoneessaan.

Pikku-ukkeli syntyi Kysissä Leijonien MM-kultapäivänä, nimeksi ei tule Mörkö

Tommi Miettinen (vas.) ja Antti Pennanen ovat ehtineet toimia valmentajaurillaan yhteistyössä. He toimivat Jari Laukkasen apuvalmentajina kaudella 2013-2014.

KalPan päävalmentaja luonnehti Leijonien kultareseptiä: "Kun jokainen yksilö tuntee olonsa tärkeäksi, mikään ei ole joukkueena mahdotonta"

Ovensuusta kurkistaa Raipe.

Kolumni: Raipe ja Kölli - täydellisen mestariteoksen kulmakivet

Kultaleijonien juhlinta on täydessä vauhdissa Kaisaniemen puistossa.

Savon Sanomat seurasi Leijonien kultahumua – Mörkö-Marko villitsi 40 000 fania, Niinistö mukana juhlissa

Marko Anttila saa mörköhenkilöitymisen kunniaksi Arabialta perinteisen Mörkö-mukin.

Arabia onnitteli koko MM-joukkuetta: Marko "Mörkö" Anttilalle lähti Mörkö-muki

KalPan Eetu Luostarinen kiirehti Kuopiosta Helsinki-Vantaalle MM-kultajoukkuetta vastaan.

"Kiva taas nähdä äijiä", sanoo Kaapo Kakon kalpalainen huonekaveri odotellessaan kulta-Leijonia Helsinki-Vantaalla

Leijonien mestaruusjuhla Kaisaniemen puistossa Helsingissä alkaa kello 18 – kultasankareita odotetaan paikalle hieman myöhemmin

Marko Anttila sai Mörkö-mukit loppumaan Iittalasta ja Prismoista – "Kiinnostus nousi merkittävästi tuossa puolen yön jälkeen"

Veljmies-patsaan ympäristö täyttyi juhlivista ihmisistä, kun Suomen maailmanmestaruus ratkesi.

Jääkiekon MM-kullan jälkeinen päivä Savossa: Mestaruuskahvien juontia ja iloisia ilmeitä kassajonossa

Antero Mertarannan selostuksesta on syntynyt moni biisi.

MM-kultajuhlaa musiikin tahdissa – Kuuntele kuolemattomat lätkäbiisit

Tuomas Pitkänen lähti hetki sitten Helsinkiin Leijonien kunniaksi pidettävään kansanjuhlaan.

Kuopiolainen Tuomas lähti junalla Helsinkiin juhlimaan Leijonien MM-kultaa: "Vaimo ja lapset ymmärtävät hyvin nämä juhlat"

Juhlintaa keväällä 2019.

Näin villisti Kuopio juhli jääkiekon MM-kultaa vuosina 1995, 2011 ja 2019 – katso kuvasarja

Veli-Matti Savinainen juhlii voittoa mitali kaulassaan.

Seremoniamestari Savinaiselta pääsi pokaalia nostaessa klassikkohuuto

Kevin Lankinen nousi ECHL:sta maailmanmestariksi.

Keijolla oli vahva tunne - "Tämä on meidän ilta"

Emil Hietala pulahti suihkulähteessä kavereiden yllyttämänä.

Paljaita pakaroita suihkulähteessä, villejä voitontansseja keväisessä yössä – Jyväskylä ja Suomi sekosivat jääkiekon MM-kullasta, katso kuvasarja ja videot

Marko Anttilan laukoma johtomaali riehaannutti jopa rauhallisen Lassi Pesosen (edessä). Juhlatunnelmissa ovat myös Anita Hassinen (vas.), Annukka Hirviniemi, Jenni Tikkanen, Johanna Pesonen ja Vesa Patinen.

Näin MM-finaalia jännitettiin Muuramessa – Lassi Pesonenkin innostui, kun oma poika tälläsi kiekon Kanadan reppuun

Joukkueen avainpelaajiin kuulunut Harri Pesonen pääsi tuulettamaan maailmanmestaruutta uransa ensimmäisessä MM-turnauksessa.

"Muuramen mufloni" Harri Pesonen sai perheensä paikalle finaaliin - "Tämä ei unohdu koskaan!"

Kolumni: Sankarit ovat arvonsa ansainneet – näistä asioista Leijonat kannattaa muistaa

Kalapoika-patsaalla uitiin – MM-kultaa juhlittiin myös Iisalmen torilla

Kun päätössummeri soi, Jyväskylän Matsi-baari repesi liitoksistaan – katso video MM-finaalin ratkaisuhetken juhlinnasta

Mitä tapahtuu Jyväskylän keskustassa hetki MM-kullan jälkeen? Seuraa Kompassin verkkokameraa!

Kultaleijonien jymytempulle sataa arvostusta ja onnitteluja – Presidentti Niinistö: "Suuren sydämen kiekkojoukkue"

Leijonilla oli matkalla maailmanmestaruuteen 16 eri maalintekijää

Kommentti: Uskomaton leijonajoukkue vaiensi Moskovan kaiut – Mörkö-ooppera oli ihmisjohtamisen mestariteos

Yksi Leijona oli suosituin kuopiolaisravintoloissakin – "Liian aliarvostettu pelaaja Suomessa"

Kanadan istuminen kuskin paikalle jääkiekon MM-finaalissa ei latistanut Matsi-baarin tunnelmaa – trooppisen kuuma ilmasto odotti Leijonien avausmaalia 1. erän jälkeen

Kapteeni "Mörkö" Anttila johti joukkonsa päätyyn saakka – MM-finaalin kaksi maalia sinetöivät Suomen kolmannen maailmanmestaruuden

Finaalihuuma valtasi urheilubaarit, Matsi-baari on ääriään myöten täynnä – Keskisuomalainen seuraa kiekkotunnelmaa Jyväskylässä

Suomi ja Kanada aloittivat jääkiekon MM-kisat – ja myös päättävät

Onko tässä Leijonien onnenamuletti? – Illan finaaliin liput ostanut jyväskyläläismies ei ole koskaan nähnyt Suomen häviävän, oli Bratislavassa myös vuonna 2011

Venäjän supertähdet syttyivät voittomaalikilpailussa – Tshekin mitaliton arvokisaputki jatkuu

Tarinan mestarit kohtaavat Bratislavan illassa – historia toistaa itseään, tavalla tai toisella

MM-kisahitti "Löikö mörkö sisään" syntyi Arttu Wiskarin keikkabussissa matkalla Kuopioon

Jalonen luottaa tuttuihin ketjuihin, Lankinen jatkaa Leijonien maalilla

Leijonien kapteeni Anttila MM-loppuottelusta: "Jaksaa kyllä vetää täysillä"

Neljän MM-finaalin Sami Kapanen uskoo Leijoniin: "Suomella on aina mahdollisuudet"

Mörkö se tahtoo kultaa, tinttan tanttan tallallei – "Koko joukkue rakastaa häntä"

Myrskyvaroituksen antanut Kanada leijonien seuraksi loppuotteluun - Synkkeneekö surkea finaalihistoria jälleen?

Selfiekeppimies: Käsittämätön joukkue, käsittämätön kapteeni Mörkö - mutta tästä en haluaisi puhua

Kanada murskasi Tshekin ja kohtaa Suomen MM-finaalissa

"Isoveli veteli leijalämäreitä sadan metrin päästä ja sai pikku-Harrin itkemään" – lue Keskisuomalaisen ensimmäinen henkilöjuttu Harri Pesosesta

Muistot kahdeksan vuoden takaa välähtivät Jukka Jalosen mieleen: "Tämä ei riitä tälle joukkueelle"

"Muuramen mufloni" oli tulta ja tappuraa - "Kyllä muakin perkele pelottaisi!"

Jalonen ylisti säkenöiviä leijonia, mutta vaikeni tuomareiden KHL-kytkyistä – "Parempi, kun pidän turpani kiinni"

Kommentti: Ihanaa leijonat, ihanaa – Oksettavaa, IIHF, oksettavaa!

Suomi löi Venäjän ja eteni MM-finaaliin – katso video voitto-osumasta ja kuuntele Mertarannan tuuletukset: "Hän on mörköjen mörkö!"

Mertarannan hehkutuksesta jälleen kisabiisi – "Löikö mörkö sisään?"

Supertähdille hernettä nenään – Tässä on leijonien voittosauma Venäjää vastaan

Venäjällä riittää MM-jäällä ratkaisuvoimaa – pistepörssin kärkikymmenikössä kolme pelaajaa

Venäjän entinen päävalmentaja ei usko Suomen mahdollisuuksiin MM-välierässä – "Venäjä tarvitsee vain kurinalaisuutta"

Rikospaikalle palannut Jalonen oli oikeassa, hänen epäilijänsä väärässä – "Kyllä Venäjääkin pelottaa"

Venäjän valmentaja ei välitä edellisestä Bratislavan Suomi-pelistä, tietää silti Leijonien vahvuuden

IIHF vahvisti odotetut kisaisännät - Tanska loppumetreillä Ruotsin kumppaniksi

"Löikö Mörkö sisään?" – Katso vielä Ruotsi-kaadon huippuhetket ja Mertarannan hehkutukset videolta

Kapteeni Mörkö kaivoi aloituksen ja iski tasoituksen – "Tehtiin se, mitä yritettiin"

JYP-kasvatti Harri Pesoselta raaka arvio puolivälierästä: "Ruotsi oli asennevammainen"

Kolumni: Jörö-Jukka ja pelitapakeisarit – Leijonien ihme ansaitsee kaiken hehkutuksen ja asettuu perspektiiviin

Sensaatio! Leijonat alisti kymmenien miljoonien tähtisikermää - "Ei ne pystyneet pelaamaan"

Nyt oli "draamaa isolla draalla" - Sveitsi menetti välieräpaikan karmaisevalla tavalla, katso video

Leijonien tehopakki ei pelkää Ruotsia - "Voitetaan ihan varmasti"

Ruotsi rupesi venkoilemaan, mutta ei tärise – onko leijonilla mitään mahdollisuuksia?

Suomi jännittää, kun Daavid kohtaa pian Goljatin: Kakko täytti vasta kuusi, kun Lundqvist nosti jo olympiamaljan

Tjolahopp tjolahej tjolahoppsansa! Leijona-tutina huipentuu pian

IIHF:n kurinpito taas helläkätisenä, rumasta päätällistä vain yhden pelin panna - Katso video ja tuomitse itse

"Oletko sä Kaapo vähän hidas?" - Naurunremakka raikasi median "Kaapo-orgioissa"

Leijonaluotsi filosofoi rohkeudesta ja tylytti Ruotsia - "Kaikki ei ole kunnossa ja tappion pelko on puserossa"

Leijonien rooli MM-puolivälierissä on tuttu haastajan osa – "Kun olemme parhaimmillamme, meillä on mahdollisuus voittaa Ruotsi"

Saksan suomalaisluotsi otti hankalan alun omaan piikkiinsä: "Olin ylivalmistanut joukkuetta"

Kärkiosaaminen ratkaisi voiton Saksalle, leijonat tuhri maalipaikkansa - tappiolla voi olla hurjan kallis hinta

Mistä tässä nyt sitten pelataan? - Lohkovoitolla Leijonat välttäisi Ruotsin. Ehkä.

Jukka Jalonen tiesi, mistä puhui: Britannia uusi taistellen MM-sarjapaikkansa

Puolet leijonien maaleista tehneen tehotrion "ketjunvanhin" ei paukuttele henkseleitä - "Ihan ok"

Jalonen mentoroi Saksan leijonien kimppuun – "Tässä on meidän salainen ase!"

Lankinen torjunee Saksaa vastaan ja kohtaa arvostamansa kiekkomiehen - "Katsoin häntä ylöspäin"

Sallinen kajautti unelmarystyllä ensimmäisen MM-maalin – "Salainen, harjoiteltu kikka"

Maalinteko oli nihkeää, mutta suurta hätää leijonilla ei ollut ­– vain ylivoimasta tuli tukistus

Ranskan tähtihyökkääjä Alexandre Texier: KalPa auttoi minua paljon jäällä ja sen ulkopuolella

Gallian kukolle tulee sulkasato - Sentteripula ei leijonia lannista

Suomi kohtaa MM-jäällä ahdistetun Ranskan – "Se pelaa elämästä ja kuolemasta"

Ruotsi väänsi voiton Sveitsistä – "Se ei ollut virheetöntä, mutta taistelimme kovaa"

Luostarisen kisat päättyivät, mutta pelaako Lammikko? – "Olo on ihan ok"

Kommentti: Oh dear, poor Ben Bowns! - Brittivahti on nähnyt enemmän kumia kuin kurahousukauppias

Britannia-vääntö oli tuskainen taistelu - Leijonat menetti taas keskushyökkäjän

Suomi pyyhki häpeätahran jääkiekkohistoriastaan – A-sarjanousija Britannia kaatui nihkeän alun jälkeen

Norja venyi tärkeään voittoon kansallispäivän kunniaksi – kisaisännätkin palasivat voittojen tielle

Onhan se tietysti hauska kuriositeetti, mutta... - Leijonat murskaa Britannian

Näin syntyi Kaapo Kakon unelmamaali: "Näin, että vastustajan viisikko oli puhki"

Kaapo Kakko nöyryytti tanskalaisia "pikku kikalla" – katso huikea soolomaali vielä videolta

Leijonaleiristä kunnioittavaa puhetta heittopussi-Britanniasta - "Jos siihen sortuu, niin tulee tosi vaikea peli"

Manninen iski uransa ensimmäisen - "Ei se ole niin helppoa"

Kärsivällisyys oli leijonien ase Kaapo-show'ssa - "Päätin sitten kokeilla tuollaista"

Kolumni: Päiväni murmelina eli 200 vuorokautta jääkiekon MM-kisoissa

Leijonat ennakkosuosikkina kaukaloon – Tanska menetti parhaan pelaajansa

Kosicen pommiepäily oli perätön uhkaus – "Mitään ei löytynyt"

Kaapo Kakko nosti Leijonat taas tasoihin – Tanska sai nauttia johtomaalistaan vain neljä minuuttia

Saako nuori leijonasentteri ensi kaudeksi NHL-sopimuksen? - "Totta kai se on mahdollista"

Jalonen puhkui pyhää vihaa – "IIHF ei kunnioita peliä, eikä arvosta pelaajien terveyttä!"

Kolumni: Ei kai taas kyyneleitä, Slovakia?

Der Bundestrainer Söderholm on MM-kisojen fani – "Ihan viimeisen päälle hienoa!"

Stone iski voittomaalin vain sekunti ennen loppua – Kanada kukisti maalikarkeloissa Slovakian

Tappio kirveli maalihanat avannutta Pesosta – "Yhdysvallat oli paljon löysempi kuin Kanada"

Kommentti: Erikoinen ohjelma mittaa turnauskestävyyttä ja Jack Hughes on ihan poika vielä

Ruma tuomarivirhe ja kolme halpaa maalia – löyhämoraalinen Yhdysvallat kellisti leijonat

Edelsikö USA:n jatkoaikamaalia jalkapyyhkäisy? – katso video tilanteesta

Patrick Kane tekee yhdysvaltalaista kiekkohistoriaa – "Olemme täällä voittamassa mestaruutta"

Leijonien kokoonpanoon merkittäviä muutoksia – Löytyykö Kakon kaveriksi ratkaisijoita?

Vehviläinen Leijonien maalille, ykkösketju uusiksi Yhdysvallat-peliin

Leijonat hävisi jatkoajalla USA:lle – tuomarien toiminta jurppi Jalosta

Alkulohkoaan johtava Suomi kohtaa MM-kaukalossa Yhdysvallat

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli hetken KalPan mies – sitten meni talo myyntiin ja matka jatkui Englantiin

Leijonat ei säiky nimivahvaa jenkkiryhmää – "Se on ihan sama, mitä paperilla lukee"

Olli Jokinen muistelee MTV:llä hurjaa päiväänsä: Aamulla maila meni posken läpi ja suuta parsittiin 110 tikillä, illalla kaukalossa maalinteossa

Kuusela nousee kokoonpanoon, mutta jatkaako Lankinen? – "En tiedä, kuka pelaa"

Näin syntyi Kaapo Kakon hattutemppu - nuorta kiekkoilijaa ylistetään Suomessa ja maailmalla

Slovakia-voitossa vain yksi kauneusvirhe - "Meitä on äärimmäisen vaikea voittaa"

Super-Kaapo kuritti Slovakiaa ja dominoi maalipörssiä - "Olihan se huikeaa!"

Kommentti: Leijonat on Kakko's joukkue - Tehokas superlupaus pelaa häikäisevän kokonaisvaltaista jääkiekkoa

Kaapo Kakko taas hurjana – Leijonat nujersi isäntämaa Slovakian MM-kisoissa

Texieriellä pitää kiirettä - KalPa, Monsters, Blue Jackets ja nyt MM-kisat

Leijonat hiljentämään Kosicen lauantai-iltaa – kokoonpanossa vain yksi muutos

Tanska niukasti Ranskaa parempi MM-kaukalossa, Sveitsi riepotteli hissimaa Italiaa

Kanadaa rokottanut Ilomäki odottaa ykkösketjulta kovempaa suoritusta – "Vellu on aika hyvä siinä"

Leijonia villisti kannustanut slovakkiyleisö on nyt vihollinen - "Käännetään se voimavaraksi"

Suomi saa illalla MM-jäällä vastaansa peilikuvansa

Ykkössentteri rohmusi pisteitä, mutta ei herkutellut - "Ei mun tarvinnut paljon mitään tehdä"

Leijonat dominoi viisikkopelillä – Kakko iski kaksi, "Mörkö" pommitti alkutahdit

Venäjän tähtisikermä teki selvää jälkeä Norjasta

Kommentti: Kaapo Kakko, ihan oikea kultapoika

MM-kisoihin merkittävä muutos – Milanon murhenäytelmä ei enää voi toistua

Leijonat kaatoi MM-kisoissa Kanadan – Kakko viimeisteli kahdesti

Jos Kanada sekoilee, on leijonilla sauma – MM-avaus on joukkue vastaan yksilöt

Leijonakuopus jätti nimmarivihkon kotiin – "Jotkut katselee, jotkut ei"

Jääkiekon MM-turnaus alkaa – Suomi avaa Kanadaa vastaan

Kanada on kova mutta keskeneräinen – Ykköstähti Tavaresin turnaus päättyi heti kättelyssä

NHL-maaleissa hurja ero: Kanada 360, Leijonat nolla – "Turha tällaisen junnun on neuvoa"

Kolumni: Erätaukohaastatteluja pidetään usein turhina mutta se kolme lausetta huohottava hikinen kasvo on yllättävän monelle merkityksellinen

Neljä vuotta sitten Pesonen nieli rajun pettymyksen – "Oli siinä informaatiokatkos"

Kapteeni Mörkö on realisti, mutta uhoaa maltillisesti – "Pystytään voittamaan kenet tahansa"

MM-analyysi, lohko A: Yhdysvallat ja Kanada dominoivat Kosicessa – selviytyykö nimetön leijonalauma edes jatkopeleihin?

MM-analyysi, lohko B: Ruotsi on suosikki Bratislavassa - jaksaako Venäjä pelata joukkueena?

Kultasormen Amerikka-linja pätkii, kun historia toistaa itseään – Jukka Jalonen valmentaa ja MM-Leijonissa NHL-edustus on valjua

Leijonaluotsin mukaan MM-valinnat ovat yksinkertaisia - "Suuri yleisö ei tunnu ymmärtävän sitä ollenkaan"

Vielä yksi kieltäytyminen kuritti leijona, liigan paras ei lähde kisoihin - "Syytä pitää kysyä pelaajalta"

Leijonat tekee Slovakiassa kiekkohistoriaa – Kakko ensimmäinen 2000-luvulla syntynyt suomalaispelaaja MM-jäällä

KalPan Eetu Luostarinen: "Onhan se upeaa päästä haastamaan maailman huippupelaajia"

Jalonen nimesi odotetun nimettömät leijonat – "Olemme erittäin tyytyväisiä"

Leijonamiehistö MM-kisoihin julkistettiin: KalPan Eetu Luostarinen raivasi tiensä joukkueeseen

Kolumni: On ihan ok, jos ei huvita – mutta entäs, jos ei edes kysytä?

Suomi kutsui, seura kielsi – Barkovia ei nähdä MM-jäällä

Katso jääkiekon MM-kisojen otteluohjelma tästä – avausottelussa Suomea vastaan luistelee Kanada

Näkökulma: Naisten jääkiekossa on paljon erinomaisia asioita

KalPan Elisa Holopainen avasi Suomen maalitilin, mutta superyllätys jäi vain haaveeksi

Jääkiekon arvokisat muuttavat kapeaan kaukaloon –  Kummola: "Kyllä tätä voi pitää varmana"

Suomi jäi mitalitta neljännessä peräkkäisessä arvoturnauksessa ja putosi rankingissa

Sveitsin unelma säpäleiksi rajulla tavalla – "Vaikea nähdä isoa kuvaa"

Kultainen suihku peitti taas Tre Kronorin alleen – "Kyllä tästä vielä bileet saadaan"

Kolumni: Ehkä jääkiekon MM-kisoilla on sittenkin toivoa – ja paikkansa

SM-liigan erotuomarijohtaja valvoo MM-finaalin tuomarit - Eiliset kohuviheltäjät jatkavat

Hopp Schwiizi vai heja Sverige? - Sveitsi haluaa kostaa kultakypäräpelleilyn

Folkhemmet jyrää koko porukan voimin - "Me ollaan ihan kananlihalla kaikki!"

Sveitsin luotsi heitti piikin medialle - "Huomattaisiinpa tämä kotimaassakin"

Sveitsin supersankari dominoi ja katosi - "Hän oli aivan loppu"

Patrick Kane ylisti Ruotsia ja murehti pronssiottelua – "Tulimme tänne voittamaan mestaruuden"

Kanada murskaamaan alppiunelmaa - Maalivahtipelissä on Sveitsin sauma

Selkeää suosikkia ei ole - Mirakel på isen, anyone?

Kanada MM-välieriin ilman tärkeää hyökkääjäänsä

IIHF ei julkistanut uusia kisaisäntiä - Kaksi eksoottista maata hyppää kaukaloon

Surkea tulos ei muuksi muutu - Millaisen perinnön Marjamäki jättää?

Leijonien ennätysmies antoi ronskisti raippaa - "Meillä petti pokka"

Kolumni: Mitä Marjamäestä pitäisi ajatella? - "Missä luurasi leijonien henkinen kantti"

Hyvistä alkusarjapeleistä ei paljon jäänyt Leijonille käteen – ”Paska maku jää”

Leijonavahdin tilastot menivät pilalle - "Joku niistä olisi pitänyt ottaa"

Sveitsin NHL-jyrällä ei ollut paljon lohdun sanoja ystävälleen Mikael Granlundille – ”Sellaista jääkiekko on”

Kaikki oli ohi neljässä minuutissa - "Meillä oli unelma, nyt on paska fiilis"

Sveitsi romutti Leijonien mitalihaaveet – Suomen turnaus ohi

Kanada otti revanssin Quebecin trilleristä – odottaa leijonia välierään

Kaikkien aikojen kovin Sveitsi haastaa Suomen - Kaikki paineet leijonan harteilla

Suomella vastassa "kaikkien aikojen Sveitsi" MM-puolivälierässä

Leijonissa kivikova vaatimustaso - "Ei noin kriittinen tarvitse olla!"

Kolumni: Wienin illoista Herningin yöhön - Tuborgin huuruilla turnausvoittoon?

Näin Sebastian Aho teki suomalaista jääkiekkohistoriaa: katso USA-ottelun komeat maalit

Jääkiekon MM-kisojen puolivälierien otteluohjelma

MM-kisaisäntä Tanska pettyi – Leijonien jyrän alle jäänyt Latvia pitkästä aikaa puolivälieriin

Ruotsi valtasi A-lohkon piikkipaikan – Venäjä joutuu puolivälierissä Kanadaa vastaan

Lähes virheetön Aho pitää itsensä piilossa - "On niitä enemmän kuin neljä"

Pelkkiä voittoja torjunut Säteri läppätuulella - "Late kertoo sen teille sitten"

Kolumni: Ihme seppä, jonka henkselit eivät paukahtele

Herningin yöstä leijonien jyrän alle - "Never heard -osasto turhauttaa"

Aho iski historiallisen maalin - Hattutemppu jenkkirysään!

Tolvanen Kapasen tilalle ykkösketjuun, Säteri maalilla USA:ta vastaan

Turkasen paljon tulivoimaa vastassa – Nämä asiat leijonat tarvitsee voittoon

Säteri pysäyttämään jenkkivyöryä – "Hyvä fiilis!"

Selfiekeppimies: Livenä uima-altaalta - "Köpikseen lähtö sopisi meille"

Aikainen herätys ei ahdista leijonia - "Voihan sen laittaa vaikka kolmeksi"

NHL-spekulointien kohteena olevaa Riikolaa kiukutti - "Maalintekorutistus jäi puuttumaan"

Saksan kapteeni: On aina iso juttu voittaa Suomi

Rantanen raatoi kuin eläin, mutta ilman tulosta - "Ei se ollut pakkopullaa"

Painoiko jaloissa, Mikael Granlund? ”En mä tiedä, ei varmaan…”

Leijonat hakkasi päätään saksalaiseen tammeen - "Sinne oli joku kolmosveskari kaivettu"

Saksa voi rennosti kiusata – Leijonilla hillittömät tehotilastot

Nyt punnitaan leijonan keskittymiskyky - "Haastava tilanne"

Kisajärjestäjät panttaavat puolivälierien pelipaikkoja - "Se kerrotaan, kun aika on"

Heiskanen ryösti Kanadan supertähden varmassa maalipaikassa – ”Ilmeistä ja eleistä näki, että Kanada turhautuu”

Tolvanen nöyryytti kanadalaisvahtia – "Se oli paha virhe minulta"

Mikko Rantanen: Viiden hyökkääjän ylivoimaviisikko sisälsi "aika paljon virtuositeettia"

Kanadan supertähti: Olimme hiukan laiskoja

Huippuottelun pelannut Säteri: Voitto Kanadasta hymyilyttää aina

Kanada oli häpeäksi itselleen – Leijona karjui hurjat rökälelukemat

Itävalta jätti vastustajan nollille – Valko-Venäjä putoaa MM-pääsarjasta

Tanska tuskaili 3–1-voiton MM-heittopussi Etelä-Koreasta

Leijonatähti jäi aikanaan rannalle Minskin MM-kisoista - "Ei siitä mitään hampaankoloon jäänyt"

Viimeinenkin sentteri ulos kokoonpanosta – Leijonat on Kanadalle vain suupala

Eeli Tolvanen saapui Tanskaan – "Suhtkoht ready olo"

Shokkitappio johti itsetutkiskeluun - "Tanska-ottelun jälkeen on katsottu peiliin"

Pekka Jormakka uskoo, että häkki heiluu: Eeli rakastaa maalintekoa

Suomi kohtaa Kanadan MM-jäällä

Marjamäki luottaa pakkikalustoonsa - "Ei tarvitse olla muskeleita"

Jokerien Jensen kunnostautui kahdella maalilla Norjan kaatajana

Ranska rokotti Itävaltaa ylivoimalla

Koivua ja Heiskasta nokittava "Goalvanen" saapuu leijonien avuksi – "Hän on ollut koko ajan valmiina"

Ne olennaiset erot Leijonien maalivahtien välillä – toinen on haka golfissa, toinen suositussa videopelissä

Olympialaisissa hurmannut Tolvanen lentää Leijonien avuksi – pelannee jo Kanada-ottelussa

Eeli Tolvanen Leijonien MM-joukkueeseen

Pastrnak ratkaisi Tshekille jatkoaikavoiton Venäjästä

Suomen vauhti lähtee uuden sukupolven puolustajista: ”Se on meidän valttikorttimme”

Jo toinen jättiyllätys oli lähellä Leijonien lohkossa: Latvia pakotti USA:n jatkoajalle

Kiekkolegendan poika David Bondra avasi maalihanat – Slovakia voittoon

Kommentti: Karkea juutti hieroi leijonan pentukarvaa - Ja se muuten sattui!

Kokenut Suomen-kaataja Nielsen onnesta soikeana – ”Muistan tämän lopun ikääni”

Leijonanpennut saivat isän kädestä - "Joukkue tarvitsee tällaisia kokemuksia"

Granlund: Viimeinen puristus puuttui

Kivistö koki Hansenin kovuuden - "Oli vähän omakin vika"

Etelä-Korea taipui Saksan saaliiksi

Sveitsi lisäsi Valko-Venäjän MM-tuskaa

Leijonat pääsee Herningin huutomyrskyyn - Joko nyt pelataan jääkiekko-ottelu?

Leijonat on mässäillyt maaleilla, mutta... - "Jatkossa pitää muistaa puolustaakin"

Kommentti: Leijonien huutava sentteripula on pysynyt piilossa, mutta ei pysy ikuisesti

Aho ohitti leijonalegendoja - Pistetahti nyt Suomen MM-historian kovin

Norjan tolppatrap silputtiin tuuman pätkiksi - "Tämä on se suurin syy"

Latvia tyrmäsi vuorollaan Etelä-Korean

Slovakia nappasi avausvoittonsa MM-kisoissa

Kokenut Norja, nuorekas Suomi - Pitäisikö Granlund siirtää laitahyökkääjäksi?

"Keuruun Kovaltshuk" innostui aamun uutisesta - "Kaikki otetaan vastaan"

Määttä vielä kysymysmerkki, Donskoi ei tule - "Tiedetään jokaisen tilanne"

Marjamäki ei halua näpäyttää ketään – "Ihan hiekkalaatikkohommaa!"

Selfiekeppimies: Joka kerta sama juttu! - Tämä risoo MM-kisoissa

Tuleeko ketään vai eikö tule? – "NHL-pelaajien tilanteet ovat tarkkaan tiedossa"

Kapasen komea "hiha" herättää huomiota – "Näihin on mun henkilökohtaiset syyt"

Vellu-setä, Teukka ja Sepe - "Kansainvälisen tason peloton kamppailija"

Leijonien alivoimasaldo on hätkähdyttävä – ”En tiedä miten prosentit lasketaan, mutta yli satasessa ollaan”

Jää sulaa sohjoksi, kun leijonat liekehtii - "Kaikki painaa perse alhaalla hommia"

Ahon show jatkuu: Leijonat niitannut jo neljä maalia alivoimalla

Aho tykitti Leijonat johtoon: kasassa jo komeat tehot

Norja menetti jälleen johdon – nyt kuitenkin kaksi pinnaa rankkaritehoilla

Ruotsi piti Tshekin kurissa – Tre Kronor avannut kisat kahdella voitolla

Leijonien pisterohmu superketjusta toiseen? – "Ilman muuta!"

Vastassa vanha kunnon kiusankappale - Piinaako Latvia taas leijonia?

Korean löylytykset jatkuvat – Kanada takoi 10–0-lukemat

Venäjä leikitteli nurin Itävallan ja lepuutti päätöserässä ykkösmaalivahtiaan

MM-areenan jää puhuttaa Latvia-ottelun alla - "Se voi olla melkoista puuroa"

Janne Pesonen kyselee pojilta, miten maailma nykyään menee

Marjamäeltä hehkutusta Leijonien tehomiehelle: "Sebastian on sellainen poika, etteivät kehut tahdo mahtua lauseisiin"

Valko-Venäjä aloittanut MM-kisat surkeasti – Ranska murskavoittoon

Alistaja-Ahon hillitön Sepe-show! - Nousi näiden leijonalegendojen rinnalle

Leijona jauhoi Koreasta koiranlihaa – "Oli tylsää, kieltämättä"

Kasperi Kapanen osui Leijonien hurjassa MM-avauksessa: viimeksi näin paljon maaleja tuli 15 vuotta sitten

Suomi iskenyt jo kolme alivoimamaalia: Aho ja Teräväinen takovat järjettömiä tehoja

Poliisi tyhjensi mediakeskuksen Herningissä - Matkalaukussa ei pommia

Latvia nousi kahden maalin takaa jatkoaikavoittoon Norjasta

Itävalta kiusasi Sveitsiä ja taipui vasta jatkoajalla – Starkbaum loisti maalilla

Leijonat raapaisee kisat käyntiin - Korea-ottelulla voi olla iso merkitys

Säteri aloittaa maalilla, Miro Heiskanen pelikunnossa

Suomela ei ollut uskoa korviaan – "Kyllä siinä piti pieni "jutipumppu" laittaa"

Marjamäki piti vain yhden kortin piilossa - "Se kerrotaan huomenna"

Stanley cup -voittaja kehittää Korean kiekkoa – "Tämä on kunniatehtävä"

Milleniaalit valtasivat Leijonien pukukopin – ”Välillä sitä on aika pihalla”

Kolmannen polven MM-Kapanen: "Vaari, iskä ja minä - onhan se siisti juttu!"

Leijonapaita on edelleen arvossaan

Tami uskoo MM-Leijoniin: "Menestymään valmis joukkue"

Jääkiekon MM-kisojen 2018 otteluohjelma

Ruotsin tähtimaalivahti Henrik Lundqvist jää pois MM-jäiltä

Kummola MTV:llä Leijonien MM-kieltäytymisistä – "Sitä ei oikein aina ymmärretä"

Kanada julkisti osan MM-joukkueestaan: koossa pelottavan taitava ryhmä

IL: Ristolainen ei lähde MM-kisoihin

Ruotsin odotuksissa noin 15 NHL-pelaajaa MM-kisoihin

Leijonat ensi vuonna samaan MM-alkulohkoon kisaisäntä Tanskan ja Kanadan kanssa

Pitkän kaavan kautta - Tre Kronorin kymmenes kerta!

Heikkilä & Kulmala: Vain osa pystyi pelaamaan voittavaa jääkiekkoa - "Taidot eivät riitä"

Nuorisotähdet nousivat MM-kisojen eliittiin - "Tänäänkin kentän paras"

Isot pojat olivat isoja poikia - "Nuoria jolppejahan tässä vielä ollaan"

Itseään ruoskinut Puljujärvi lupasi: Pistetään mies kuntoon ensi kaudeksi

Kukkonen herkistyi tappiosta

Oskar Osala palasi vielä Ruotsi-otteluun: Perhana!

Pettynyt Savinainen: Vaihtopenkillä oli kova usko, että tullaan vielä

Oliko se siinä, Lasse? - "Täytyy nukkua muutama yö"

Pronssiottelua seurasi Senaatintorilla parhaimmillaan 2 000 katsojaa

Marjamäki ylisti Leijonien taistelua