Joroinen

Rantaonginnan SM-titteli tuli Kuopioon – Joroisilla suunnitellaan jo toisia pasuripilkin MM-kisoja

Etelä-Savon maakunta menettää vaihdoksissa kaksi kuntaa, Joroisen ja Heinäveden.

Maakuntavaihdokset vasta vuoden 2021 alussa – Heinävesi ja Joroinen odottavat valtioneuvoston päätöksiä

Mezzosopraano Monica Groopin ja liedpianisti Kirill Kozlovskyn konsertti päätti Joroisten Musiikkipäivät sunnuntaina.

Joroisten Musiikkipäivien onnistuminen antoi oppia konserttien sijoitteluun – "Täytyy olla myös isoja nimiä"

Omien sanojen mukaan artisti osallistui puolimatkan triathloniin ensimmäistä ja viimeistä kertaa.

Poptähti Antti Tuisku osallistui puolimatkan triathlonille Joroisissa – "Meno oli aivan älyttömän hieno! Sydän sulaa"

Miesten sarjan voittaja Henrik Goesch Antti Hagqvistin onniteltavana.

Luotin siihen, että juoksussa pystyn kirimään – Henrik Goesch puolimatkan voittoon Joroisissa

Anni Antikainen ja Alexander Stubb tulevat maaliin rinta rinnan.

Käsi kädessä maaliviivan yli – Teräsmieskisoissa oli kirkkaat näkymät

Tolpan tulipalo vei sähköt useilta talouksilta Joroisissa

Vantaan Eetu Ovaska kiri pikamatkan voittoon, ajaksi tuli 59.09.

Eetu Ovaska oli Teräsmieskisan pikamatkan nopein – Naisten sarjassa loistivat Parviaiset

Varkautelainen mies hukkui Joroisissa – Ihmisen epäillään hukkuneen myös Tuusniemellä

Varkauden kaupunki joutuu maksamaan palkkakorvauksia muun muassa Joroisten vuodeosaston työntekijöille.

Super voitti kanteen Varkauden kaupunkia vastaan – Korvauksia maksettava lähes kolmelta vuodelta

Varkaus ja Joroinen lähtevät yhdessä selvittämään, kuinka lentäminen Joroisten kentältä olisi jatkossakin mahdollista.

Joroinen osti lentoaseman, ja nyt kunnat selvittävät yhdessä, kuinka siellä voitaisiin yhä lentää

Joroisten yleisötilaisuuden kutsuminen kaivosinfoksi on melkoista optimismia, Boliden Kylylahti Oy:n toimitusjohtaja Antti Pihko sanoo.

Yhtiö myöntää itse: kaivoshanke Joroisten herkällä alueella voi törmätä seinään

Attendo Jalavan hoivakoti Joroisissa on saanut nimensä suurista jalavista, jotka kasvavat samalla tontilla.

Palvelutalon johtaja ei voi tehdä päätöksiä, vain ehdotuksia omalle esimiehelleen, Virpi Montonen sanoo – ja uskoo saaneensa potkut, jotta työnantaja sai syntipukin

Kunnanjohtaja Joonas Hännisen vetämä Joroinen haluaisi Pohjois-Savoon jo vuoden kuluttua.

Etelä-Savon viesti lähtijöille: Älkää vielä menkö

Sopraano Karita Mattila konsertoi Juvan kirkossa.

Karita Mattila tulee Joroisten musiikkipäiville – luvassa on myös Monica Groopin ja Waltteri Torikan konsertit

"Savon Pariisi" on pian osa Pohjois-Savoa.

Joroinen saa liittyä Pohjois-Savoon, linjasivat Sonkajärvi ja Pielavesi

Yrityksen tiimi ja luottamus merkitsevät sijoittajalle usein enemmän kuin tuoteidea, Pekka Viljakainen sanoo.

Joroisten suursijoittaja tahtoo valtion helpottavan enkeleiden elämää

Rekka suistui ojaan suoralla tiellä

Palokunta sammutti kytöpalot ripeästi – tuli ei ehtinyt levitä turvetuotantoalueelle

Varkaat veivät motocross-moottoripyöriä Joroisissa – paikalla nähty ainakin neljä miestä ja iso, keltainen pakettiauto

Mies pakeni poliisia autolla ja jalan Joensuussa – paljastui Pieksämäen vankilasta karanneeksi

Jorma Hynnistä kuullaan ensi kesän Joroisten Musiikkipäivillä.

Joroisten Musiikkipäivät levittäytyy kuuden kunnan alueelle

Joonas Hänninen.

Joroisten kunnanjohtaja jää isyysvapaalle

Lauantaina pääsee katsomaan Famifarmin kasvihuoneille Joroisiin, miten ruukkusalaattia ja yrttejä kasvastetaan.

Salaattitehdas kutsuu vieraita Joroisiin

Savolaislukiossa voi heitellä frisbeetä 12 eri kurssin verran – ensimmäisenä Suomessa

Petoksia tehtaillut valitti vankilatuomion haittaavan hänen siviilielämäänsä

Kadonnut tyttö on löytynyt

Kuljettaja sinkoutui ulos autosta – raju ulosajo johti kuolemaan

Raju ulosajo olisi voinut päätyä järveen asti - takapenkillä olleet loukkaantuivat pahiten

Kartanogolfille oma aurinkovoimala Savon Voimalta

Pekka Viljakaiselta suursatsaus teolliseen internetiin

Rantasalmella ja Joroisissa pääsee golfaamaan tällä viikolla

Joroisten juhlat hakevat hartioita kuntakumppaneista

Joroisten koskia kuntoon ehkä 2018

Yrityshoukutin: vastaanottohalli Viitostien risteykseen Joroisiin