Karhu

Suomen riistakeskus on myöntänyt alkavalle metsästyskaudelle 228 poikkeuslupaa, mikä on 32 lupaa vähemmän kuin edellisvuonna. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Karhunmetsästys käynnistyy ensi tiistaina – poikkeuslupia myönnetty viime vuotta vähemmän

Suomussalmella kuvattu karhu vuonna 2016. Kuva ei liity tapaukseen.

Karhuhavainto Savossa: eläin lähti seuraamaan koulusta tulleita 10-vuotiaita poikia

Rajavartiolaitoksen kamera kuvasi rajun taistelun: Karhu on juuri iskenyt hampaansa hirven kaulaan

Markku Sahlman oli kävelyllä yhdessä kaksivuotiaan berninpaimenkoira Ossin kanssa, kun viranomaiset olivat selvittämässä karhuhavaintoa.

Karhuhavainnon aiheuttajaksi epäiltiin kolmea hirveä – Pelkkä epäilys muutti kuopiolaisten suunnitelmia

Suomussalmella kuvattu karhu vuonna 2016. Kuva ei liity tapaukseen.

Poliisi: Puijolla liikkumista ei tarvitse enää rajoittaa – Alueelta ei löytynyt karhua tai sen jälkiä

Kuusi karhun kaatolupaa Pohjois-Savoon

Kuvan karhut eivät liity tapaukseen. Kuvituskuva.

Kolme karhukolaria neljässä päivässä Pohjois-Karjalassa

Kuollut karhunpentu Lieksan Vuonislahdessa 25.5.2019.

Kuopiolaisperhe teki metsästä poikkeuksellisen löydön

Karhu ja pentue. Kuvituskuva.

Pikkukarhu ja pakettiauto törmäsivät Heinävedellä – karhukolarit eivät ole kovin yleisiä

Ärhentelevä karhu supiloukussa.

Katso video, kuinka metsästäjät pelastavat murisevan karhun supiloukusta: "Ei olisi tehnyt mieli käsipäivää sanoa"

Pauli Pöllänen esittelee karhun repimää roskapussia. Kuntoutumiskylään on matkaa 150 metriä ja lähimpään taloon alle puolet siitä.

Pieksämäen karhuhavainnot: "Ei tee mieli lähteä hämärässä ulos tupakalle"

Ken hänet metsässä kohtaa on paitsi onnekas, myös aika valmis siirtymään toiseen suuntaan.

Karhu eksyi supiloukkuun Rantasalmella – metsästäjät vapauttivat ärhentelevän erauspennun traktorin avulla

Isolla käpälällä kun astuu, niin tiehen painuu kunnon jäljet.

Kylälle tupsahti kutsumaton vieras: "Ensin luulin, että se on naapurin mullikka"

Talviunilta heränneet karhut temmeltävät lumessa.

Korkeasaaren karhut heräsivät jo talviuniltaan

Kiuruvetinen metsästysporukka kaatoi 270 kilon painoisen karhun perjantaiaamuna.

Karhu kaadettiin Kiuruveden Kalliokylässä – isokokoinen kontio vieraili ihmisten pihoissa

Karhu jäi ratatyökoneen alle Nurmeksessa

Pohjois-Savoon myönnettiin tänä vuonna 12 kannanhoidollista poikkeuslupaa.

Jo useita karhuja kaadettu Savossa

Vuoden 2018 pentutuotoksi arvioidaan 30 pentua Pohjois-Savossa.

Pohjois-Savoon poikkeusluvat 12 karhun metsästämiseen – maakunnan karhuvahingot kaksinkertaistuneet

Hirmu kyytiä ohi rynnännyt karhu keskeytti marjareissun Vehmersalmella – katso video nallen maihinnoususta

Karhujen määrä Suomessa on lisääntynyt viime vuodesta.

Karhuvahingot ovat lisääntyneet Pohjois-Savossa: "Yksikin ongelmakäyttäytymiseen erikoistunut karhu voi saada aikaan isoja tuhoja"

Luonnonvarakeskus arvioi, että karhuja on Suomessa 2 130–2 260 yksilöä, kun viime vuonna karhuja arvioitiin olevan 1 980–2 100. Kanta on kasvanut erityisesti Itä-Suomessa.

Ministeriö esittää karhunmetsästyksen reipasta kasvattamista

Pihaan tullut karhu jouduttiin karkottamaan tiistaina Kiuruvedellä. Arkistokuva.

Pihaan tullut aggressiivinen karhu herätti pariskunnan Kiuruvedellä: "Se oli veret seisauttava näky"

Orivedellä ammuttiin asutuksen lähellä liikkunut karhu

Arkistokuva.

Uroskarhu kaatui Juankoskella – Pohjois-Savossa enää yksi karhu kaatamatta

Karjalainen: Karhu keskeytti naisen lehdenhakureissun

Medvedev: Onnittelen 100-vuotiasta Suomea

Karhu hyökkäsi miehen kimppuun Suomussalmella

Enää muutama kiintiökarhu on Savossa kaatamatta

205-kiloinen karhu kaadettiin Keiteleellä

Toinenkin karhu kaadettu Leppävirralla – kaikki luvat on nyt käytetty

Karhujahti etenee Savossa: Nuori uroskarhu kaatui Juvalla, myös hunajakarhusta havainto

Karhu tuli takaa ja löi marjastajan jänkään Sodankylässä – poliisi kehottaa varovaisuuteen

Karhu jäi kiinni itse teossa Suonenjoella – tallentui kuvaan ruuanhakureissulla

Karhu tappoi 16-vuotiaan juoksijapojan Alaskassa

Puijon karhun olinpaikka yhä epäselvä: "Yritin katsella paikkoja, mihin karhu voisi piiloutua"

Ministeriö haluaa lisätä karhunkaatolupia yli kolmanneksella

Aikuinen iso karhu juoksi tien yli vauhdilla: "Ehdittiin lyödä jarrut pohjaan viime tipassa"

Karhuista havaintoja nyt päivittäin - toimi näin, jos näet karhun

Poliisi: Kuopiossa liikkuneesta karhusta ei ole tehty uusia havaintoja

Muistatko nämä vinkit? Kansanperinteen mukaan naisen pyllistys on paras ase karhun häätämiseen

Karhu karkotetaan tarvittaessa värikuula-aseen avulla: "Karhu ei välttämättä tiedä ajautuneensa taajamaan"

Karhu tuli Puijolle uimalla: "Metsään ei kannata mennä koiran kanssa"

Kuopion taajamakarhu livisti Puijon metsään – "Minä en kyllä menisi sinne"

Kuopion karhusta tehty useita lisähavaintoja - jäljitys täydessä vauhdissa

Karhu jolkottelee Nurmijärvellä ja Tuusulassa

Karhu liikkuu Espoossa – poliisi saanut useita havaintoja

Mies ampui karhuemon ja pennun Suomussalmella – sakkoja metsästysrikoksista