Kuopio

Kallaveden rannalla sijaitseva Kuopio on Itä-Suomen suurin kaupunki ja Pohjois-Savon maakuntakeskus. Kuopio on satamakaupunki, jota ympäröi sisämaan suurimpiin kuuluva saaristo. Kuopiota leimaavat suuret korkeuserot ja kaupungin maamerkkinäkin tunnettu Puijo torneineen näkyy kaikkialle kaupunkiin. Kuopio tunnetaan myös toristaan, joka on kaupungin kiistaton keskipiste.

Allasta porattiin hajalle tiistaina Kuopiossa.

Vastaisku Sokoksen takapihan häiriöille – Kuopion kaupunki purki betonisen koristepensasaltaan

Havainnekuva tulevasta rakentamisesta.

Itkonniemen kaavaehdotus valmistui: urheilukenttä aiotaan siirtää – alueelle kaavaillaan myös tornitaloja

Hotellilaiva Wuoksi on Kuopion matkustajasatamassa.

Kuopio yhtenäisti sähkönhinnan – yllättynyt ravintolayrittäjä: "Olemme ilmeisesti maksaneet sähköstä liikaa jo kuusi vuotta"

Kuopion kaupunginjohtaja Jarmo Pirhonen (vas.) esittää maanantaina kaupunginhallitukselle, että kaupunki aloittaa yt-neuvottelut henkilöstön kanssa. Oikealla kaupunginhallituksen puheenjohtaja, keskustan Antti Kivelä.

Kääntääkö Kuopio veronkorotuskortin? "Minua ei kiinnosta yhtään, jos ei ole pakko"

Pätkä Torikatua suljetaan liikenteeltä

Kuopion kaupungin yt-ilmoitusta hämmästellään Facebookissa: "Mites tällaiseen tilanteeseen on yhtäkkiä jouduttu?"

Kokoomuksen Sari Raassina toivoo, että yt-neuvotteluissa perataan koko Kuopion kaupungin organisaatiota.

Kuopion luottamushenkilöt toivovat laajoja neuvotteluita – "Kaikkea kivaa ei ole vara tehdä"

Tehyn Marita Koskinen (vas.) ja Superin Merja Ohvo kertovat, että kotihoidosta ei ole mahdollista vähentää yhtään työntekijää.

Tehy ja SuPer Kuopion säästöistä: "Henkilöstöä ei saada tälläkään hetkellä riittävästi työvuoroon"

Servica huolehtii muun muassa sairaaloiden ruokahuollosta.

Servica aloitti taas yt-neuvottelut – toimitusjohtajan mukaan jatko riippuu omistajien tarpeista

Rajavartiolaitoksen rekrytointiupseeri Pasi Kylmämaa esitteli koulutusta Juho Poutiaiselle.

Onko parempi lähestyä suoraan kasvokkain vai lähetellä hupihakemuksia? – Rekry Savo -messuilla puhuttiin työstä ja opiskelusta

Kuopion Kelloniemeen valmistui uusi Finnhemsin tukikohtarakennus Itä-Suomen lääkärihelikopterille.

Lääkärihelikopteri muutti Kuopioon – uusi tukikohta käyttöön kahdeksan vuotta päätöksen jälkeen

Linja-autoasemalle ruutukaava-alueen pohjoispuolelle rakennettava tornitalo näkyy hyvin Suurmäentielle.

Tornitalot lähestyvät Kuopion keskustaa: sen ympärille ei kaivata "vartiotorneja"

C-oven sisäänkäynti oli kesän ajan suljettuna remonttitöiden aikana.

Päivystyspotilaiden saapumisreitti KYSiin palautuu C-ovelle

Poliisi tiedottaa tiistain tapahtumista.

Mies varasti kolikkotelineen taksista KYSin pihalta tiistaina – Karttulassa rikottiin auton ikkunoita kirveellä

Poliisi sai maanantaina ilmoituksen mahdollista rattijuopumuksesta.

Epäilty rattijuoppo aiheutti kolarin Kuopiossa maanantaina – Kuljettaja puhalsi noin 2,5 promillea

Nuorten kohtaamispaikka Wauto palaa syksyksi Kuopioon

Lapsilla on puuhaa pihapiirissä ja läheisen koulun urheilukentällä. Erno Säisänen lisäsi aurinkovoidetta Iirolle. Vieressä Aarne ja Kerttu. Taustalla Laura Säisänen.

Kuopio kasvaa nyt tiivistämällä – Lähiasukkaat haluavat puolustaa reviiriään

Poikkeuksia Kuopion Puistokadun liikennejärjestelyissä – Kaupunki suosittelee vaihtoehtoisia reittejä

Pelastuslaitoksen yksikkö sammutti maastopaloa neljän tunnin ajan.

Maastopalo saaressa Kuopiossa – Tuli levisi luultavasti huonosti sammutetusta nuotiosta

Asunnon puhtaus on tärkeä kriteeri majoittujille. Martti Kainulainen tekee suursiivouksen kahden kuukauden välein.

Airbnb-tarjonta kasvaa Savossa – Martti Kainulainen osti huonekalut ja tuunasi tyhjästä omakotitalosta majapaikan

Allu Koskinen.

Allu Koskinen vetämään Kuopion omistajaohjausjaostoa

YIT rakentaa LähiTapiolalle Kuopioon 74 uutta vuokra-asuntoa – kaupan arvo 12 miljoonaa euroa

Kaupunki hakee vuokralaista liiketontille Saaristokaupunkiin – erityisenä toiveena kahvila-ravintola

Mopomiiteissä usein toiset polttavat kumia ja keulivat ja toiset ottavat kuvia. Kuopion miiteissä on sattunut useana vuotena loukkaantumiseen johtaneita vammoja.

Mopomiitissä loukkaantuneet olivat nuoria – toiset jatkoivat keulimista vielä kolarin jälkeenkin

Snellmaninpuisto saa pintaansa uutta vihreää ensi viikolla – työmaapäällikkö nettiepäilijöille: "Töitä on tehty ja tehdään koko ajan"

Kaavasuunnitelma uhkaa Kuopion vanhimman jalkapalloseuran satavuotiasta kotikenttää

Kuopiolaiselle naisten alusvaateliikkelle kansainvälistä tunnustusta asiakaspalvelusta – Kauppias: "Meillä uskalletaan olla myymättä"

Kuopiolaiselle maaseutukylälle perustetaan vuosien uurastuksen jälkeen buddhalainen luostari

Työmaaliikenteessä tunnin valvontaisku – jopa 120 kuljettajaa ajoi ylinopeutta

Poliisi paennut nuori kuljettaja ajoi autonsa pysäköidyn auton kylkeen

Näkökulma: Lähimatkailu kunniaan ja vaikka torille töröttämään! – Mutta mitä sanoo Lonely Planet Kuopion tärpeistä?

Kuopion matkakeskusta rakennetaan tornitalojen aulaan – entisen linja-autoaseman ankeassa tilassa odottelu loppuu talvella 2021

Onko Petonen mainettaan parempi? Savon Sanomat julkaisee uudestaan Kuopion kaupunginosia esittelevän videosarjan

Remontit sulkevat bussipysäkkejä Kuopion keskustassa ja Päivärannassa

Poliisi epäilee lasten sytyttäneen varastohallin seinustan – lippispäiset pojat etsinnässä

Testissä tapahtunut virhe vei sähköt 16000 asiakkaalta Kuopiossa

Kestävän matkailun edistämistyö alkaa Tahkolla

Kuopion Peipposenrinteellä havaittu vesivuoto – korjaus alkaa tiistaina

Muistitko, että Kuopio on Euroopan ruokakulttuurin pääkaupunki 2020? – Kaupunki saa ruokamaakunnan tunnustuksen ensimmäisenä Suomessa

NHL-tähti lomailee mallityttöystävänsä kanssa Kuopiossa – aika kuluu perinteisissä kesäpuuhissa

Uutisen takana: Maakunnan urheilusydän lyön hurjinta tahtiaan Tahkolla elokuussa 2020

Suuret kesätapahtumat täyttävät Kuopion hotelleja – esimerkiksi Kuopiorockiin varaukset kannattaa tehdä hyvissä ajoin

Kuopio lisäsi lukion aloituspaikkoja, mutta arviolta 80 kuopiolaisnuorta ei päässyt lukioon

Kuopio ja Sveitsi kisaavat MM-isännyydestä: "MM-kisojen järjestämiseen vaaditaan kokemusta isojen tapahtumien järjestämisestä, ja sitä meillä on"

Iso joukko nuoria ei pääse haluamaansa kouluun, vaikka Kuopio lisäsi lukion aloituspaikkojen määrää

Kuopion tori sai uuden, entistäkin upeamman merkin, joka kertoo, missä universumin keskipiste sijaitsee

Vesilaitospäätös meni pieleen – Kuopio ja Siilijärvi joutuvat tekemään päätöksen uudelleen

Ikkunalista yöllisen kulkijan kädessä herätti heti poliisipartion huomion

Jippijaijjei! Saaristokaupunki sai vihdoin kesäkahvilan

Johdon purku haittaa liikennettä Puijonsarvessa

Kuopion kouluväki hallitusohjelmasta: Oppivelvollisuuden pidennys vaatii topakan tuen oppilaille

Näkökulma: Kuopion talousjohtaja jyräyttää miljoonahasardista: "Siinä oli mennyt kyllä pieleen varmaan kaikki, mikä voi pieleen mennä" – Entäs Keskuskenttä?

Kuopion uimahallissa nostettiin esille vanha hintakyltti vuosikymmenten takaa, kun hyttejä ja aurinkotuoleja oli tarjolla

Näkökulma: Jalkapallokenttään on ollut aina vaikea saada rahoitusta

Kuopion keskusurheilukenttä täyttää 80 vuotta – koskaan ei ole saatu valmista

Näkökulma: Savilahdessa tehtiin kuopiot eli hinta räjähti

Kaupunginhallitus hyväksyi Savilahden 11,6 miljoonaa euroa paisuneen kustannusarvion

Kaupunkikeskustat: Kuopiota suurempi liiketilojen käyttöaste on vain Helsingissä

Käyttökielto uhkaa kahta Julkulan sairaalan osastoa, uhkasakko 50 000 euroa

Veljmies varttui kuusikymppiseksi – matalaotsainen kaveri ärsytti alkuaikoina

Kuopion superviikonloppu pärähtää pian: Mitä tapahtuu ja missä? – Tarkasta tarkka lista äksönistä

Uutisen takana: Kuopion matkailu uskoo Kallaveteen, sijaintiin ja saunoihin

Kuopioon suunnitellaan uutta toksikologian osaamiskeskusta

Kuopiossa on eniten kesämökkejä koko Suomessa – tilaston ykkössija tuli niukalla erolla toiseen savolaiskaupunkiin verrattuna

Itkonniemenpuiston saneeraus alkaa Kuopiossa

Kuopion Savilahden louhintatyöt alkavat: räjäytykset pysäyttävät liikenteen useita kertoja päivässä

Siilinjärven ja Kuopion vesiyhtiö vaakalaudalla: "Kaikki sanovat, että pitäkää meidän puolia"

Vanhemmat perustivat Kuopion Englantilaisen Leikkikoulun lapsilleen 50 vuotta sitten: "Puskaradion merkitystä ei voi vähätellä"

Kuopio pistää juhlat pystyyn elokuuksi – kaupunki myöntää pieniä tukia uusille mikrotapahtumille

Vuokatin markkinoinnista neuvoja Puijon uudistamiseen: "Jääty vähän Neuvostoliiton meininkiin"

Edellisissä vaaleissa tilat eivät meinanneet riittää, mutta EU-vaaleissa ennakkoäänestys alkoi laiskasti Kuopiossa

Saaristokaupunkiin halutaan kohtauspaikka: kaupunki aikoo järjestää kilpailun

Kuopion keskustan pysäköintipaikkoja aiotaan varata torikauppiaille

Louhinnasta liikennehaittaa Kuopiossa, venepaikkojen käyttäjien kannattaa olla tarkkana

Kuopion joukkoliikenne Vilkku sai hyvät arvosanat matkustajilta

Pörröinen liitäjä merkkasi Vänärin – "Kuopiorockin meteli ei järisytä liito-oravaa"

Batman-mies yritti murtautua asuntoon Kuopion keskustassa – asukkaat näkivät mustavaatteisen varkaan

Kuopion vs. apulaiskaupunginjohtaja Jari Saarinen hakee Päijät-Hämeeseen

Vilkku-fillareiden alkutaival on sujunut ilman suuria mutkia – "Hinnoittelulla haluamme ohjata pyörien käyttämistä"

Näin susitutkija arvioi: Lopettaminen todennäköisesti oikea ratkaisu

Susi pysyi poissa ihmisten ilmoilta – etsinnät päättyivät tuloksettomina

Jynkkään rakennetaan uusi leikkipaikka lapsille

Puijolla nähdyn suden etsinnät jatkuvat edelleen – poliisi kehottaa välttämään koiran kanssa liikkumista alueella

Riista-asiantuntija Kuopion susihavainnoista: "Terve eläin pakenee ihmistä"

Citysorsa hautoo muniaan mielenkiintoisessa paikassa Kuopiossa – "Isoin riski on siinä, jos emo joutuu poistumaan pesältä hätäisesti"

Susihavainnot tulivat lenkkeilijälle yllätyksenä: "Enemmän pelottavat poliisit ja metsästäjät"

Kuopion satama laajenee: Saunamaailmaan mallia Tampereen Kuumasta

Kuopion kaupunginvaltuuston kokous jouduttiin keskeyttämään – "Ei ole koskaan 23 vuoteen tapahtunut tällaista"

Ympäristöministeriö ei suosittele luonnonsuojelualueiden vaihtamista Kuopion Puijolla – toinen tapa olisi helpompi

Männistössä liikennevalot pimeinä kaksi viikkoa

Vanuvuoren kaava kiinnosti: Asukkaiden suhtautuminen hankkeeseen on ollut varauksellista

Suokatu suljetaan liikenteeltä poliisiaseman kohdalta

Kuopion stadionhanke: Esisopimus syntynee kesällä

Kuopio myönsi 18 000 euron tuen virolaistoimijalle

Kuopion seuraavaa isoa pientaloaluetta suunnitellaan "pikku-Puijon" luonnonsuojelualueen viereen

Kuopion jääshow: Lähes 300 luistelijaa Ihmeperheenä – katso kuvat tapahtumasta

Kuopion 150 sähköpyörää ajettiin katukuvaan – Vilkku-fillarit ovat maksua vastaan käytössä vapusta lähtien

Tulipalo teki mittavia tuhoja Savolanniemessä – osa asunnoista pitkään asumiskelvottomia

Määrärahat paukkuivat Kuopion rakennusten sisäilmaongelmissa

Kuopio sitoutuu Järvi-Suomen Peruskirjaan: "Järvemme on meillä lainassa ja siksi tehtävänämme on turvata alueen puhtaus..."

Aurinkoisella ja lämpimällä säällä on kääntöpuolensa – Kuopion ilmanlaatu on heikentynyt huomattavasti: "Voi aiheuttaa oireita"

Poliisi löysi Kuopion kaupparyöstäjiltä jääneitä esineitä heidän pakoreiteiltään

Poliisi julkaisi lisää kuvia – kauppojen ryöstäjistä tullut poliisille paljon vihjeitä

Vuonna 1992 toimittaja Juha Hirvaskero kiipesi illalla Puijon torniin ja teki siellä jotain, mitä kukaan ei ollut tehnyt kolmeenkymmeneen vuoteen

Kuopiossa avataan pian 170-paikkainen ravintola – Saanan kaikki tilat valmistuvat toukokuun aikana

Mittarit ovat Kuopiossa punaisella katupölyn takia – "Vielä pitää pestä lisää, kun luonto ei auta"

Kesäkausi alkaa liikuntapaikoilla – Litmasen tekonurmi on jo pelikunnossa

50 vuoden tauko päättyy: Kuopio rakentaa keskustan alueelle uuden päiväkodin

Vuodesta 2012 tyhjillään olleen rakennuksen loppu häämöttää – uudessa suunnitelmassa paikalle tulee asuntoja, senioritiloja ja vaikkapa kahvila

Carlson myllertää toimintojaan: Volttikadulle uudisrakennus – Myös keskustan asuinhuoneistohanke etenee

Piispa Jari Jolkkonen Notre Damen lahjoituksista: "Meille riittäisi 0,4 miljoonaa"

Tuula Väätäinen

Presidentti Sauli Niinistö vierailee Kuopiossa huhtikuun lopussa

Sähkökäyttöiset kaupunkipyörät otetaan Kuopiossa käyttöön vappuna – Vilkku-filkkareille etsitään nyt vapaaehtoisia kuskeja ulosajotapahtumaan

Vasemmistoliiton ikkunat rikottiin yöllä Kuopiossa – "Voisi kuvitella, että vaalit ovat syynä tähän"

Muutamia kymmeniä autoja hinattiin sivuun – Kuopion keskustan hiekanpoisto etenee hyvin

Vaalihuuma höyryää Kuopion torilla: Massun täydeltä mussutettavaa – Missee puuro?

Kuopio laajenee etelään: 7000–9000 asukkaan pientaloalue Kallaveden rantamaisemiin

Museot, liikuntapaikat ja kirjastot kiinni perjantaina – Kuopiossa kouluttaudutaan joukolla

Savilahdentiellä vain yksi kaista käytössä tutkimusten ajan

Pohjois-Savossakin kuvattu uusi Kalastus-TV aloittaa toimintansa syksyllä – Ville Haapasalo: "Jos jotain haluaa elämässä, se on tehtävä itse"

Lumimyräkkä ei siirrä sunnuntaista hiekanpoistoa – "Joudumme rehkimään enemmän, kun luonto ei nyt auta asiassa"

Näkökulma – Mikä ärsyttää eniten: lumituisku, katupöly vai kerjäläinen Kuopion torilla?

KuPSin liigajoukkue siivosi puhdetöinään katsomon, mutta lumi toi hiihtokelit takaisin

Kuopion kaupunginteatterin uusi johtaja on Tommi Auvinen

Ilta-Sanomat: Kaupungeilla suuria viivästyskorkoja – Kuopiollekin kertyi muutaman vuoden aikana korkomaksuja lähes 70 000 euroa

Pyhän Johanneksen kirkossa sisäilmaongelmia – jumalanpalvelukset siirtyvät Männistön Vanhaan kirkkoon ja pihalle rakennetaan väistötiloja

Muitakin lapsia uhkailtu puukolla koulumatkalla – Poliisi ei ole käynyt paikalla ollenkaan

Kuopion luonto hurmasi talousjohtajan

Kuopio joutuu ottamaan lainaa maksaakseen aiempien lainojen lyhennyksiä: velkataakka uhkaa jo investointeja

Mies uhkaili puukolla koululaisia Kuopiossa – poliisin ohje: "äkkiä pois tilanteesta"

Amerikkalaismuusikko tuo lapset ja vanhukset yhteen musiikin voimalla: "Valitsemme lauluja, jotka tuovat muistoja mieleen"

Kelkkareitin 13 vuotta jatkunut jähinä vaan jatkuu – Kuopio valittaa nyt Kuopion kahteen kertaan tekemästä päätöksestä

Technopolis rakentaa tornitalon Kuopioon – Viestikadun investointi liki 24 miljoonaa euroa

Suljetuille laduille pääsee taas kävelemään – Puijolla ja Tahkolla saa vielä hiihtääkin

Siilinjärvi sanoo heippa omalle vesihuoltolaitokselle – Kimppa Kuopion Veteen nurkan takana

Rikolliset kärsivät häpeärangaistusta rahakammion kupeessa – Snellmaninpuiston remontti voi paljastaa merkkejä Kuopion historiasta

Riskit arvioitiin: Lyijy ja elohopea sedimentissä eivät estä asuntorakentamista Kuopiossa

Selvitys: Savilahden pohjan lyijy ja elohopea eivät ole vaaraksi ihmisille, eikä rakentamisestakaan tule liikoja riskejä

Kuopion kaupungin apuraha kuvanveistäjä Antti Immoselle

Raportti: Kuopiossa Euroopan kuudenneksi puhtain ilma

Kuopio velkantuu: "Emme voi mennä näin vahvalla investointiohjelmalla. Siihen ei ole varaa"

Kuopion viime vuosi oli neljä miljoonaa euroa alijäämäinen: Palveluverkosto joutuu syyniin

Opiskelijat testasivat, voiko Kuopion hanaveden erottaa pullovedestä pelkän maun perusteella – katso video

"Pers'eellä puuhun" – "Kuopio nousee täysin omaan luokkaan": Kuopion jättihotellin vastustajat ja kannattajat miekkailivat esittelytilaisuudessa

Museokadun saneeraus alkaa Kauppakadun risteyksestä

Korkeat kerrostalot saavat kannatusta Savon Sanomien katugallupissa: "Jos rakennus on vähän lättänä, siinä ei ole ryhtiä"

Kerrostalotonteista uhkaa tulla pula: "Nyt pitäisi kaavoituksesta työntää tonttia tulemaan"

Kuopion keskustan vieressä muutetaan korkeuksiin: 17-kerroksisen tornitalon rakentaminen on alkanut

Kuopio ottamassa käyttöön kymmenen miljoonan euron leasing-limiitin

Kuopio teki uuden ennätyksen kongressimäärissä – tiedetapahtumat toivat miljoonatulot kaupunkiin

Kuopion torille halutaan keksiä lisää talvisia tapahtumia

Kuopiolainen maamerkki saatiin vastoinkäymisten jälkeen maan tasalle – "Se on nyt romuttamolla"

Huikea urakka: Pellesmäen yli satametrinen masto kaadetaan kokonaisena pitkälleen

Kaivinkone rikkoi vesijohdon Kuopion Särkiniemessä

Kuopionlahden alueen kaavahankkeet tulevat nähtäville – katso kaikki havainnekuvat

Kuopion Pihkainmäessä vesijohtovuoto – voi aiheuttaa häiriöitä vedenjakeluun

Jarmo Pirhonen valittiin Vireäksi Virkamieheksi

Kirjastokadun lumivuoreen ilmestyi väylä: Tämä on hieno, sanoo kinoksia karttamaan joutunut jalankulkija

Pikku-Pietarin torikuja pysyy kiinni ensi kesän melun vuoksi – "Torikujan ideologia ei toteudu"

Lumesta iso lasku – Kunnossapitopäällikkö: Kuluissa ei olla samassa tilanteessa kuin viime talvena

Tältä näyttäisi Kuopioon suunniteltu tapahtuma-areena – katso arkkitehtitoimiston tekemä video

Kuopio ja 20 muuta kaupunkia: Hallituksen tuettava modernia kaupunkipolitiikkaa

Auto katkaisi moottoritien kaiteen – kaksi ihmistä sairaalaan

Lumia ei saa työntää pois omalta tontiltaan: "Toiset tekevät röyhkeyden oikeudella mitä tahtovat"

Kuopio päättää tapahtumatuista: suurin potti menossa Puijon Hiihtoseuralle

Kuopio kongressilähettilääksi valittiin tutkija Seppo Ylä-Herttuala

Kuopio yrittää panna viimeisen Rönön-tonttinsa rahoiksi: Tontti keskellä saarta ja pohjahinta on "toki paljon"

Kuopioon tulossa tänä vuonna uusi leikkipuisto

Kuopiossa kaavoitetaan Saaristokaupungin viimeistä asuinaluetta

Kuopiossa erikoinen onnettomuus: pakettiauto odotti liikennevalojen vaihtumista, kun katolla alkoi rytistä

Saako Puijon rinteessä pulkkailla?

Sankka lumetuspilvi peittää Kuopiota – Asukkaiden huoli: Milloin tämä loppuu?

Dokumentti mäestä, jonne muutti satoja lapsia: "Ei kauhistuta ihan pienistä vieläkään, koska ollaan nähty kaikenlaista pienestä pitäen"

Valtuustoryhmät hakevat kaupungilta toimintatukea yli 60 000 euron edestä

Pakkanen paukkui – kaupunki sulki halkotarhansa Kuopiossa

Nuorten ideat peliin – Kuopio saa liikelahjan kierrätysmateriaaleista

Kuopio kysyy asukkaiden mielipiteitä Tasavallankadusta

Kuopio vastaa nyt aloitteeseen, joka vaati legendaarisen Ruplan säilyttämistä

Kuopion museoiden kävijämäärä nousi niukasti päälle 78 000 kävijän

Halkotarha lopettaa toimintansa – yli sadan vuoden rupeamalle päätös Kuopiossa

Ladut vedetään lahtien yli ensi viikolla – kaupunki pyytää havaintoja ilkivallantekijästä

Kuopion talven kuuma sana "keskuskenttä" tupsahti taas listoille: Kuopio käyttää nyt oikeuttaan, että 8000 katsojan suunnitelma nytkähtää

Lippumäen 23 vuotta palvelleessa kalliojäähallissa vinkuvat kengät viimeistään vuonna 2021 – Uimahallikin korjataan 4,45 miljoonalla

Kuopion keskustaan pysäköintikiellot lumitöiden ajaksi – väärin pysäköinyt maksaa siirtokulut

Mitä Puijolle? Kuopiolaiset kutsuttiin ideatalkoisiin, kaupunki etsii yrityskumppania

Kuopion päiväkodit totaalisen tukossa: "Joillakin alueilla ollaan jälkijättöisesti liikkeellä"

Kaupunki ostamassa Kevaman rakennuksen

"Ihminen tarvitsee elämäänsä merkitystä" – Kuopio porautuu hyvinvoinnin juurisyihin

Kuopion kaupunki kutsuu ihmiset mukaan kehittämään Puijoa – ideoita kerätään nyt netissä

Kuopio puolitti jo hiilijalanjälkensä – kaupungin kiinteistöt lämpiävät nyt täysin puulla

Maidontuotanto jatkaa kasvuaan Pohjois-Savossa – Kuopio ja Kiuruvesi yhä maan kärjessä

Opasteet ja oppiminen toivat tulosta – Kuopion toriparkin suosio kasvaa edelleen

Isoon kerrostaloon iski harvinainen sarja vikoja: "Jotkut tuntevat, että ovat jääneet vangiksi tähän taloon"

Kommentti: Sankari hengitti niskaan

Kauppakadun liikennemerkkiviidakko: 270 metriä ja arvaa vaan montako kylttiä

Kaupunkilaiset ymmällään "jalankulkupainotteisella" Kauppakadulla: " Siis eikös tämä ole ihan autotie"

Kuopio aikoo yhä rakentaa ladun Puijon ympäri – "Helppoa siitä ei saa tekemälläkään"

Uimahallin vesi muuttui hetkessä kiehuvaksi – Lippumäen ongelmaan löytyi apu odotettua nopeammin

Humalaisen kuskin kyydissä oli kaksi matkustajaa – jalankulkijat joutuivat väistelemään rattijuoppoa

Lippumäen uimahalli suljettu vaarallisen vian takia – "Kiehuvaa vettä voi tulla ihan yhtäkkiä"

Mäkiautoralli kisataan tänä vuonna Kuopion Kauppakadulla: uuteen rataan pituutta ja hyppyreitä

Kuopion kaupunkisuunnittelun asiakaspalvelupiste tavattavissa Puijonlaakson kirjastolla

20 ihmistä aloitti uudenvuoden heräämällä Kuopion putkasta – Torilla puolestaan oli vielä aamulla 50 metrin taksijono

Kuopiossa ilotulitteet ammuttiin sopivasti ennen sadetta – satamassa oli sankoin joukoin tähtisadekansaa, katso video

Mammuttimainen kuntaliitos kasvatti Kuopion pinta-alan yli kymmenkertaiseksi

Ruokakauppa ryöstettiin Kuopiossa Tulliportinkadulla: mies uhkasi myyjää teräaseella

Alekansaa riittää Kuopion keskustaan, vaikka Matkuksessa käy 15000 kävijää päivässä

Kuopion satamaa suurennetaan ruoppaamalla ja aallonmurtajilla – lahden pohjassa voi olla talvisodan aikaisia lentopommeja

Pakkaseen hytisemään jätetty koira sai ennenaikaisen joululahjan, poliisi haki koiran turvaan nauttimaan herkuista – "Tavoitteena löytää oikea koti ja huolehtivat omistajat"

Mainetutkimus yllätti – kaupunginjohtaja Pirhonen: Kuopio tarvitsee nopean ratayhteyden etelään

Katoamisalueelta löytyi iso railo - Kadonneen pariskunnan etsintöjä laajennettiin järvellä

Huomio vanhemmat: hakuaika painotettuun opetukseen lähestyy – "Meille annetaan vapautta tehdä ja löytää oma luovuus"

Kuopio jälleen imagotutkimuksen kärjessä: ykkössuositus muille yrittäjille

Kuopio teki juuri yhden historiansa arvokkaimmista tonttikaupoista

Keskustelu Savon raideliikennehankkeesta roihahti somessa: Kommentoijien joukossa kaupunginhallituksen puheenjohtajakin

Stadionhankkeessa tuore käänne: Antti Kivelä käyttää otto-oikeutta

Kuopion jättiprojekti jo vauhdissa – Mölymäelle rakentuu asuntoja jopa 3000 asukkaalle

Lautakunta päätti: Muuruveden, Vehkalammin ja Vehmersalmen kouluja ei lakkauteta

Kaupungin nukahdus käy kalliiksi KuPSille – Palloliitto asetti Kuopio-hallin pelikieltoon Suomen cupissa

Suuri glögiteltta nousee Kuopion torille: tapahtuma laajenee nelipäiväiseksi

Potilaita siirrellään Kuopion ja Iisalmen välillä – Ylilääkärin mukaan "ei mikään iso mylläkkä"

Kuopiolle torjuntavoitto – valtakunnallinen jättikirjasto ei siirrykään Mikkeliin

Jätskikojujen rajoittaminen Kuopiossa tyrmätään täysin: "Neuvostoliiton meininkiä"

Kuka maksaa jalkapallostadionin käyttökulut? Jäähallin ja stadionin vuokrasopimuksia puntaroidaan Kuopiossa

Kuopion Savilahdessa pohjatutkimuksia – vaikuttaa viitostien liikenteeseen

Jäätelön myyntipaikka Kuopion torilla maksaa kymppitonnin tai enemmänkin – keskustelu jatkuu

Jätskiä saa myydä Kuopion torilla kuten ennenkin – lautakunta torppasi rajoitukset

Kuopion viileä linjaus: Toriherkuttelijaa uhkaa tötteröpaikkojen rajoitus

Yhdeksänkerroksiselle asuintalolle haettu purkulupaa Kuopiossa - pelastajaoppilaille ainutlaatuinen kohde

Kirjaston katosta putosi tavaraa, lastenosasto suljettu

Kommentti: Kuopiossa ei kierrä tyttöjä vaanivia miesryhmiä, mutta huolenaiheita on silti

Lista: Kuka äänesti keskuskentän puolesta ja kuka vastaan? – Valtuustokausi pakettiin ennen joulutaukoa

KuPSin Heiskanen: Nöyrä kiitos kaupungin päättäjille

Keskuskenttä sai rahat suunnitteluun yhdellä ehdolla

Vielä useita katuremontteja keskustaan

Jalankulkijat ja pyöräilijät valtasivat autoilijoilta tilaa Kuopion Kauppakadulla – remontin kustannukset lähes kaksinkertaistuivat

Kymmenien miljoonien liikuntakeskus ja Lumit loikkaamassa eteenpäin: "Tämä investointibuumi huolestuttaa"

Kuopio siirtymässä yhteen pysäköintilupaan: jatkossa kylmäpaikkakin maksaisi

Lautakunta palautti valmisteluun Kuopion tapahtuma-areenan: "Eihän meillä ole selvyyttä, miten hanke rahoitetaan"

Kuopio pyöräytti käyttäjähinnat kaupunkipyöräsysteemilleen – sakkomaksuna satanen

Savilahdentien jättiurakan startti lähenee

Toimittajan kommentti: Järki käteen ja ostoksille – Se nyt vaan on tyhmää maksaa liikaa

Maahanmuuttokorttikin heilahti jo valtuuston keskuskenttäkeskustelussa

Kaupunginvaltuusto: Operaattori löydyttävä ennen kuin nytkähtää -Keskuskenttärahaan vaaditaan takuuta

Kuopion talousmöyhintä kuumana: "Velkakasvulla saisi tuhat suhteellisen hyvin varusteltua V-90 Volvoa"

Kuopio aloittaa hakkuut ja harvennukset Puijonlaaksossa

Kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja lähtee terveyssyistä etelään – Allu Koskinen tuuraa

Rattijuoppo ajoi poliisiaseman edestä jalkakäytävällä ja portin läpi – partio löysi kuskin paikalta nukkuvan miehen

Näkökulma: Kuopion hahmottelema stadionin vuokra kävisi liian kalliiksi Kuopion Palloseuran kukkarolle

Näin Kuopion uuden stadionin suunnitelmaa on kommentoitu: "Suuruudenhulluutta", "Olisi aika ärreetä..."

Hotellin asiakas nukahti suihkuun – vesivahinkoa korjataan viikkoja myös alakerran tavaratalossa

Saneeraus vahingoittaisi juurakoita – puistoon tulossa 156 uutta tulokasta

Kolari haittasi liikennettä Kuopion moottoritiellä – poliisi pyytää varovaisuutta

Snellmanin puiston puut kaatuvat nyt: "Ei näytä enää puistolta", sanoi Oona, 4v

Ihmettelitkö yllättäen hiekoitettuja kävelykatuja Kuopiossa? Tässä syy

Kuopion 8 000 katsojan areenalle odotetaan 3,2 miljoonan euron tukea OKM:ltä ja Uefalta

Keskustan Kananen toppuuttelee Kuopion keskuskenttähanketta: "Meiltä karkasi silloin mopo käsistä"

Jukka Sormunen siirtyy Klassikasta lukio-opetuspäälliköksi

Yrittäjien Pentikäinen roimii kuntayhtiöitä – "Savolaisesta sosialismista pitää luopua"

Sähköpyörät vapaaseen käyttöön Kuopiossa ensi toukokuussa – "Varmasti on kysyntää!"

Minttu Turunen käveli suojatielle ja sitten pamahti – onnettomuuden jälkeen hän ymmärsi, mitä olisi voinut tehdä toisin

Snellmaninpuiston parturointi alkaa maanantaina – talvella puistossa käytössä vain yksi väylä neljästä

Poliisi epäilee: Suojeltu huvila poltettiin tahallaan Kuopiossa aamuyöllä

Kaupungintalon viereen tulee asuntoja

Kaupunkisuunnittelujohtaja: Kuopion keskusta edustaa 1980-lukua – "Sen pitää uusiutua"

Kuopion alijäämä paisumassa 14,2 miljoonaan euroon

Kuopion kaupunki: Haapaniemen voimalaitoksen palontorjuntasuunnitelma ei täytä lain vaatimuksia

Lippumäen liikuntapaikkakeskittymä on valmistuessaan suomalaisittain ainutlaatuinen

Kysely: Minkälaisia ajatuksia Lippumäen liikunta-alue herättää?

Rautavaaralla ollaan toiveikkaita bussiyhteyden suhteen – Kuopio-Nurmes-yhteyden lakkauttaminen poiki nettiin adressin

Mediatalo Keskisuomalainen sai osan hakemistaan radioluvista, mutta ei saanut toimilupaa Kuopioon

Kuopion verotulokertymä uhkaa jäädä seitsemän miljoonaa euroa ennakoitua laihemmaksi

Puijonsarventieltä otetaan vauhdit pois – Tulossa pistemäinen kolmenkympin rajoitus

Muksut kantoivat valoa Kuopion pimeyteen ja jakoivat keksinsä – Taustalla ajatus toisten auttamisesta

Kuopion kaupunki perii kaikilta tontin omistajilta maksun

"Mitä jos lähdettäisiin tekemään Kuopiosta isämyönteistä kaupunkia"

Yleisöryntäys: Kuopio avasi asukaskeskustelun Puijonlaakson kehittämiseksi

Mies kaahasi poliisia pakoon hurjaa vauhtia moottoritiellä Kuopiossa: kolme poliisiautoa vaurioitui

Remontti viimein valmis – S-Market ja Kuopion suurin Alko avautuvat torstaina

Puijon torni menee remonttiin – Puijon tulevaisuudesta avataan kansalaiskeskustelu

Kuopio satsaa koulujen ja päiväkotien sisäilmakorjauksiin: "Emme jää toivomaan asioita"

Kuopio yrittää hillitä käyttömenojaan suurten investointiensa vuoksi

Viime talven lumikaaos täytti palautelinjat - Kuopio otti opikseen ja aloittaa tiedotuksen erikoistilanteista

Kuopiossa kiista kouluista – Vehmersalmella rauhallisempaa kuin Juankoskella

Kuopion kaupunginjohtaja esittelee budjettinsa samalla myös yleisölle

Kuopion lukioihin luvassa lisää aloituspaikkoja

Kuopion Kaupunkilehden päätoimittaja Aija Pirinen voitosta: Ihan huikea homma

Mykkänen tyrmää Helsingin lausunnon – Erillispäätös pelastusalan koulutuksesta tulossa jo tällä viikolla

Kiinalainen kivi ei kelvannut Kuopion Kauppakatuun

Kuopion Energian historiallista rakennusta kaavaillaan hotelliksi – viereen kerrostaloja

Joukkoliikenne palaa normaaliksi Niiralankadulla, Tulliportinkadulla edessä erikoispäivä

Kuopio hankki sähköpyöriä kotihoidon työasioihin – "Hikisenä kokoukseen menemistä ei tarvitse pelätä"

Kuopio tyly pienille valinnaiskielen ryhmille: alaraja pysyy ylhäällä, vaikka alempi lisäisi ryhmiä

Toriparkkiin pääsee nyt myös puhelimen avulla – katso videolta, miten homma toimii

Nuori koira vainusi ojaan tuupertuneen miehen – Iska-koira isäntänsä kanssa pelasti ihmishengen

Kuopio aikoo poistaa keskustaan hylätyt pyörät

Kuopion Matkustajasataman laajennustyöt käynnistyvät pian – venesatama-allas kiinni kevääseen asti

Ruuhkassa hankala kääntyä vasemmalle

Saaristokatu Kallaveden yli avasi uuden suunnan kerrostalojen rakentamiselle