Leppävirta

Lukiolaiset osallistuivat joukolla kuntalaisinfoon. Edessä Siiri Lintunen, takana vasemmalta Saara Siljander, Aleksi Ahonen, Jere Hartikainen, Joona Terho ja Ville Soininen.

Leppävirta kuuntelee – mutta myöhään, sanovat koulustaan huolestuneet lukiolaiset

Lukiovertailuissa erinomaisesti pärjännyt Leppävirran lukio jatkaa yläkoulun yhteydessä.

Leppävirtalaiset saavat eteensä 3,7 miljoonan euron talouspaketin – täältä leikataan siivuja pois

Valmennuspäällikkö ja Leppävirran Virin cheeleadingjaoston puheenjohtaja Emmi Kauhanen seuraa, kun Jenilla Tuunanen harjoittelee matolla.

Suomeen kaksi MM-kultaa tuonut laji nauttii käsittämätöntä suosiota Leppävirralla – joka kuudes tyttö harrastaa

Yt-neuvottelujen piiriin kuuluu kunnan koko henkilöstö.

Leppävirran yt-neuvottelut alkavat maanantaina - lopputulos riippuu talouden tasapainottamispaketin sisällöstä

Hälytys lehmän tippumisesta suohon tuli pelastuslaitokselta keskiviikkona viiden aikaan. Arkistokuva vuodelta 2015.

Lehmä tippui suohon Leppävirralla – Pelastustyöt päättyivät onnellisesti

Salmiheimo kertoo, että loppuvuodesta avattava uusi ja isompi muumiaiheinen näyttely on jo suunnitteilla.

Vesileppiksen Muumi-jääveistosnäyttelyn kävijämäärä ylitti huikeat 35 000 – uusi näyttely on jo suunnitteilla

Sadevesi tulvi Varkaudessa, salama sytytti tulipalon Leppävirralla

Leppävirta ottaa vastaan uusia pakolaisperheitä. Kuva on Varkaudesta parin vuoden takaa, kun syyrialaislapset olivcat tutustumassa uuteen päiväkotiinsa.

Leppävirralle uusia pakolaisia – lahjoituksia kotien sisutukseen ja vapaaehtoisia tueksi arkeen tarvitaan

Ulla Pitkänen pitää tyttärensä Riikan kanssa Aku & Ada -vaateliikettä Leppävirralla.

"Koskaan ei ketuta lähteä töihin" – Leppävirran kunnia-ammattilaiselle palvelu on intohimo

Leppävirralla on hyvä henki. Edessä Siiri Lintunen ja Jere Hartikainen, keskellä Miisa Suorsa, Janestiina Etula, Saara Kinnunen, Iiris Koponen ja Sirkku Rouvinen ja ylhäällä Kuisma Nummela ja Eerik Korhonen.

Leppävirran lukio loisti vertailussa – yksinkertaiset mutta tärkeät salaisuudet

Nainen kasvatti kaksi marihuanakasvia ja poltteli lopputuotosta kaverin kanssa: sakot

Helsinkiläinen nuori mies hurjasteli ja ohitteli muita autoilijoita Pohjois-Savossa

Autosta irtosi rengas kesken matkan 5-tiellä – vastaantuleva auto törmäsi renkaaseen

Osmo Pulliainen ja Iris Niskanen kannattavat alakoulun jatkamista vanhassa puukoulussa.

Sorsakoski ei tunne tarvetta luovuttaa – "Koulun loppu antaisi väärän viestin"

Ärhäkkä Pikku Myy on monen Muumi-tarinoiden lukijan suosikkihahmo.

Tänne Leppävirta kutsuu aasialaiset – taikatalvi ja liukumäkivuori

Uusi koulurakennus sijaitsee Vesileppiksen vieressä.

Leppävirran Alapihan koululaiset vaelsivat riemusaatossa uuteen kouluun – katso kuvasarja

Leppävirran koululautakunta tarkensi kuljetusohjettaan: jos tie arvioidaan vaaralliseksi, kuljetuksen voivat saada ensimmäisen ja toisen luokan oppilaat.

Timolan koululaisille ei ole tulossa lisää kyytejä

Kolari tapahtui Oravikosken pohjoispuolella puoli seitsemältä aamulla.

Leppävirran kolarissa kuoli 78-vuotias mies – ajautui vastaantulijoiden kaistalle

Pieksämäen Siikamäessä asuva kuusivuotias Paulus Kinnunen pääsi yhteiskuvaan muumin kanssa.

Leppävirran areenalle veistetään muumeja – "Muumi-teema tulee takuulla ylittämään aiempien vuosien kävijämäärät"

Havainnekuva jääveistospuistosta.

Leppävirralle avataan elämyksellinen Muumi-jääveistospuisto – mukana jäänveiston mestareita

Ismo Kotijärvi piti ripeintä vauhtia Veli-Matin hölkässä. Kotijärven takana Timo Pulkkinen (vas.) ja hänen oppaansa Jukka Ollikainen.

Veli-Matin hölkän vipelsi täysi tusina – "Joku koirankoppi pitäisi saada"

Kiuruvetinen Eija Partanen lauloi viime vuoden finaalissa Tahkolla.

Karaokeharrastajat kokoontuvat Leppävirralle

"Vähän kuin suihkukone lentäisi talon yli"

Yksi valtavista voimalatorneista kohoaa noin 850 metrin päässä Marja-Leena Jolkkosen kotoa.

Vain meluhuoli varjostaa Leppävirran tuulivoimaa

Pelastusmenojen kasvu närästää Leppävirralla

Muumimukit herättivät tunteita myös Leppävirralla – sitkeimmät jonottajat saapuivat jo ennen kuutta

Kotalahti on Pohjois-Savon Vuoden kylä

Rekan perävaunu yhä ojassa Leppävirralla – lastia purettava ennen nostoa

Kuka ampui savolaisperheen lemmikkikoiraa? Maya piti lopettaa ampumahaavojen takia

Ainakin neljä ihmistä pudonnut railoihin Leppävirralla – syynä vesijohtotyöt

Putkirikko korjattu Leppävirralla

Runkovesilinja vuotaa Leppävirralla – alue on eristetty

Kylmää kauneutta aisteille – Ammattilaiset loivat kivikauden jäästä Leppävirralla

Leppävirran jääluolassa valmistuu huikeaa jäätaidetta: "Vastaavaa luolaa ei löydy mistään muualta maailmassa"

Jäihin pudonnut hirvi jouduttiin lopettamaan Leppävirralla

Leppävirran uuden koulun nimi on päätetty

Valtatie 5:n Leppävirran kohdan jatkosuunnittelu etenee - Tien paikka ei muutu, tietä parannetaan nykyisellä paikallaan

Onnettomuus haittasi liikennettä Leppävirralla

Ruotsin kielen taito rapistuu, mutta ei Leppävirralla

60-luvulla syntynyt mies ajoi mopolla humalassa keskellä päivää

Kahden miehen pikkufirma ponnistaa robottimarkkinoille Sorsakoskelta

Leppävirralla sähköiskun saanut kuljettaja menehtyi

Lepakosta löytyi rabiesta Leppävirralla –  uusi viruslaji

Leppävirran hiihtoputkessa testattiin, päihittääkö husky-valjakko auton

Erikoiskuljetuksia jälleen Pohjois-Savon teillä

Kolme osuuspankkia yhdistyy OP Pohjois-Savoksi – toiminta alkaa maaliskuussa

Monnin K-kauppa jää historiaan Leppävirralla – taustalla kariutuneet vuokrasopimusneuvottelut sukulaisten kanssa

Naapuskosken veneilykanava on suljettu laitevian takia

Lentopallomaajoukkueen ex-kapteeni vieraili Leppävirran liikuntaleirillä

Riikinvoiman jätebunkkerista on löytynyt jopa käsikranaatti

Kolariauton ovet jumittuivat kiinni - pariskunta kuoli veteen

Ulosajossa sillalla kuoli leppävirtalainen pariskunta

Oikaisu Kunnassa tehtiin historiaa - keskustalainen nainen kunnan johtoon -juttuun

Leppävirralla tehtiin historiaa - keskustalainen nainen kunnan johtoon

Söpösti ammuvat lehmät rynnistivät laidunkaudelle Leppävirralla - katso video

Lehmät kirmasivat laitumelle Leppävirralla

Kaivinkone syttyi palamaan Leppävirralla kesken ajon

Leppävirran suursatsaus on tutumpi kuin itse kunta

Leppävirralta löytyi harvinainen kalliomaalaus

Ulla Pitkänen pukee naisia suurella sydämellä Leppävirralla

Leppävirran kunnantalo muuttuu kotiseutuvideostudioksi

Leppävirran jääveistos- ja liukumäkiluola rikkoi kävijäodotukset

Muotia, rokkia ja villiä tanssia - Katso video ja kuvat Leppävirralta

Leppävirralla kahden auton nokkakolari: puristuksiin jääneet kuljettajat jatkohoitoon

Leppävirran juhlavuoden liikuntakortti loppuunmyyty - korttien käyttö lisääntynyt joka vuosi

Kirkkokansan yllä näkee ajan raapaisuja

Minna Harri-Mikkola on Vuoden kouluttajalääkäri

Leppävirran valtuusto neuvoi hiihtoputken hoitoa

Turun telakan suurtilaus saattaa tuoda työtä Savoon - ennätyspitkä tilauskanta jo nyt