Metsästys

Arkistokuva.

Hirvijahti alkaa lauantaina, lupamäärät Pohjois-Savossa samalla tasolla kuin vuosi sitten

Euroopan kemikaalivirasto (ECHA) on vuosia työstänyt asetusta, joka rajoittaisi lyijyhaulien käyttöä ja hallussapitoa kosteikkoalueilla. LEHTIKUVA / JUSSI NUKARI

Lyijyn metsästyskäyttö saattaa loppua EU:n päätöksellä jopa kokonaan – Metsästäjäliitto kannatti varauksin aiempaa ehdotusta lyijyammusten osittaisesta rajauksesta, mutta vastustaa täyskieltoa

Hankkeen pääpaino on tutkia ja valvoa susiin kohdistuvaa salametsästystä, mutta projekti lisää myös ylipäätään metsästyksenvalvontaa eli ase- ja metsästyslupien valvontaa Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa.

Susien salatappoja tutkimaan palkataan uusi yhteispartio – EU-rahoitus tuo lisää erävalvontaa harvaan asutuille seuduille

Villisikojen pelätään levittävän Suomeen afrikkalaista sikaruttoa. LEHTIKUVA / Anni Reenpää

Lännen Media: Villisikojen tehometsästys ei innosta luvanhakijoita – Kymen piirissä saaliina vasta yksi sika

Teerikannat ovat nyt vahvat Kainuussa, Koillismaalla ja osassa Lappia.

Huurremetsot tähtäimiin – Luvassa on tammikuista latvalinnustusta yli 50 vuoden odotuksen jälkeen

Pohjois-Savon kannaksi arvioidaan 75-90 yli vuoden ikäistä karhua ja vuoden 2018 pentujen määräksi 14-20.

Lupien määrä putosi puoleen – karhujahti ei ala Pohjois-Savossa ryskeellä ja rytinällä

Suomen riistakeskus on myöntänyt alkavalle metsästyskaudelle 228 poikkeuslupaa, mikä on 32 lupaa vähemmän kuin edellisvuonna. LEHTIKUVA / ANNI REENPÄÄ

Karhunmetsästys käynnistyy ensi tiistaina – poikkeuslupia myönnetty viime vuotta vähemmän

Pohjois-Savo on jänisten valtakuntaa

Suomen Riistakeskuksen mukaan sakaali ei kuulu metsästyksen piiriin Suomessa. Kuvituskuva.

Suomen Riistakeskuksen mukaan tulevaisuudessa sakaalista voi olla harmia lammasfarmareille

Kuusi karhun kaatolupaa Pohjois-Savoon

Ärhentelevä karhu supiloukussa.

Katso video, kuinka metsästäjät pelastavat murisevan karhun supiloukusta: "Ei olisi tehnyt mieli käsipäivää sanoa"

Seurojen puheenjohtajat Sakari Kivivuori (vas.) ja Pentti Kukkonen.

Kaksi kuopiolaista vanhaa tuttua metsästysseuraa vetivät yhteisen soidintanssin

Pohjois-Savon käräjäoikeus käsitteli syytteen metsästysrikoksesta.

Metsästäjä ampui ilveksen ja soitti poliisille – metsästyskieltoa kaksi vuotta

Arkistokuva.

Hirviä kaadettiin vähemmän kuin vuosi sitten

Kuvan karhu kaatui Keiteleellä runsas vuosi sitten.

Sama luoti karhun sekä koiran surma – ampujaa ei syytetä metsästysrikoksesta

Kymmenhenkinen metsästysporukka kaatoi maanantaina Kiuruvedellä kaksi villisikaa, jotka ampui Jarkko Svärd.

Metsästäjä ampui kaksi villisikaa Savossa: kehuu lihan makua "parhaaksi mitä voi metsästää"

Villisian kaatamisesta saa kannustinrahaa – "Ei me mitään lahtausta toivota"

Koira tuli alpakka-aitaukseen Tarja-Tuulikki Jokisen vieressä olevasta, nyt laudoilla tuetusta kohdasta aitausta.

Irrallaan juossut metsästyskoira aiheutti alpakan kuoleman

Karl "Kalle" Kleinbach kaatamansa uroshirven kanssa pari viikkoa sitten. Kuvassa myös Väisälän Erän jahtikavereita.

Suomalainen hirvi nostaa saksalaismetsästäjien sykkeen aivan toiselle tasolle, ja siksi he ovat käyneet hirvijahdissa Savon metsissä jo 40 vuotta

Ilveksen metsästys alkaa Pohjois-Savossa joulukuussa.

Ilveksen metsästykseen puolet vähemmän poikkeuslupia Pohjois-Savossa – pentuhavaintoja on kirjattu vähän

Nainen kuoli tapaturmaisesti haulikon laukaukseen – poliisi vahvistaa Ikaalisten metsästysonnettomuuden

IL: Nainen kuoli vahingonlaukaukseen jänismetsällä Ikaalisissa

Mies sai osuman jalkaansa hirvimetsällä Pieksämäellä

Hirvijahti alkaa tänään – hirviseurueet entistä vanhempia

Ilveskanta on pienentynyt rajusti myös Pohjois-Savossa

Poliisi tarkasti metsästäjien luvat valvontaiskussa

Jo useita karhuja kaadettu Savossa

Auvo Tanninen on ollut sorsajahdin aloituksessa jo 70 vuoden ajan: "Aina on paistille päästy"

Sepelkyyhkyn metsästys alkaa koko maassa

Metsästäjät yllättivät naakat, joita rauhoitus ei enää suojaa

Hirvenpyyntilupia myönnettiin edelleen runsaasti Pohjois-Savoon

Pohjois-Savoon poikkeusluvat 12 karhun metsästämiseen – maakunnan karhuvahingot kaksinkertaistuneet

Pohjois-Savossa kaadettiin kauden aikana 46 ilvestä - vain yksi lupa jäi käyttämättä

Poliisi alkaa maksaa vaarallisista virka-aputehtävistä metsästäjille

Riistakeskus hylkäsi poikkeusluvat - metsästäjät olisivat halunneet ampua neljä sutta Ylä-Savosta

Koiran tappanut susi tutkitaan vielä - poliisi jatkaa asian selvittelyä

Hirvikoira ammuttiin keskelle tietä - ampuja yritti osua hirveen

Poliisi jatkaa suden ampumisen tutkimista – Metsästäjä: "Susi tuli kohti"

Metsästäjä ampui koiran kimppuun käyneen suden - rajavartiosto tutkii

Sudet hyökkäsivät koiran kimppuun - metsästäjä ampui susia

Ilveksen metsästykseen Pohjois-Savossa enemmän poikkeuslupia kuin viime vuonna

Ilveksen metsästyksen poikkeusluvat myönnettiin - kannan kasvu on taittunut

Hirvenmetsästys alkoi lauantaina – kuvasarjassa eilisen jahdin tunnelmia

MT: Metsästäjien yleisin laillisuusrike on aseen kuljetus ilman suojusta

Metsästäjät hankkineet 85 000 vuorokausilupaa syksyn kanalintujahtiin

Jahdin surullinen loppu: Luoti läpäisi karhun ja osui koiraan, joka kuoli

205-kiloinen karhu kaadettiin Keiteleellä

Toinenkin karhu kaadettu Leppävirralla – kaikki luvat on nyt käytetty

Mies ampui toista takapuoleen - ei ollutkaan karhu

Sorsastaja ampui toista miestä päähän Kiuruvedellä

Tottelevainen ja innokas labradorinnoutaja on korvaamaton apu sorsametsällä

Karhujahti etenee Savossa: Nuori uroskarhu kaatui Juvalla, myös hunajakarhusta havainto

Metsästyslaki muuttuu – jousella saa vastedes metsästää myös pieniä hirvieläimiä

Pohjois-Savoon lähes 600 hirven kaatolupaa enemmän kuin viime vuonna

Metsästysluvat siirtyivät digiaikaan: vain muutama tuli paperilla, jahtia voi seurata reaaliajassa

Savoon myönnettiin viime vuotta enemmän hirvenpyyntilupia

Taas yksi susi salametsästyksen uhriksi - ammuttu ruho löytyi maastosta

KHO otti kolme sudentappolupaa Savosta käsittelyynsä

Keväisellä majavajahdilla ennaltaehkäistään vahinkoja - kanta tiheintä Savossa

Peuroja ja kauriita saaliiksi aiempaa enemmän

Sutta oli ammuttu ja jätetty kitumaan - uusi salametsästysepäilty tutkintaan

Ilvessaalis pieneni - Pohjois-Savossa metsästettiin 36 ilvestä

Metsästyskoirien raju kohtelu raivostuttaa sosiaalisessa mediassa – katso video koiraleiriltä

Hirvisaalis oli suurempi kuin aiemmin - Etelä-Savossa kaadettiin enemmän hirviä kuin Pohjois-Savossa

Metsästäjä joutui pahoinpitelyn ja uhkausten kohteeksi - syynä luultavasti suden lopettaminen

Korkeimmalta oikeudelta sakkoja ja metsästyskiellot karhun ampuneille

EU sallii vastakin Suomen metsästysaseet

Yle: Petopolitiikka ja toimiston työilmapiiri kaatoivat Metsästäjäliiton hallituksen

Metsästäjän laukaukset pelastivat koiran kuolemalta - "Susitilanne on täysin hallitsematon"

Hirvipeijaisissa mysteerihenkilöt selvitetään - känniläiset älkööt vaivautuko

Ilveksen metsästykseen yhä vähemmän lupia Pohjois-Savossa

Seurueella käytössä kielletyt konstit? - Karhun ampumisesta rikostutkinta

Riistakeskus toivoo: Peuroja pitää ampua tiheillä alueilla paljon heti kauden alussa

Hirvenmetsästys alkaa - teillä kasvaa vaara

Ampumataito tärkeä metsästäjälle