Ravintolat

Huippukokki Tommi Tuomisen johtamassa Ultima-ravintolassa kasvatetaan yrtit ruokailijoiden keskellä.

Huippukokit panivat pystyyn ravintolan, jonka hyvä tarkoitus vaati valtavat investoinnit: "Kokeiluita ei rahoiteta asiakkaan lompakosta"

Saanan rakentaminen on loppusuoralla. Kuva viime lokakuulta.

Kuopiossa avataan pian 170-paikkainen ravintola – Saanan kaikki tilat valmistuvat toukokuun aikana

Kuopiolaiset äänestivät Mortonin hampurilaiset kaupungin parhaiksi kesällä 2017. Yrittäjä Jarna Kaplas juhlisti voittoa kulauksella karviaislimonadia.

Suosittu burgeriravintola palaa alkujuurilleen – "Sieltähän koko konttiperhe sai alkunsa"

Kuvituskuva Apteekkarin kattoterassista.

Kuopion kattojen tasalle aukeaa 200-paikkainen terassi – katso kuva suunnitelmasta

Uusi grilli tuotiin Kuopioon Tallinnasta.

Kahteen kertaan poltettu grilli tekee paluun Asemakadulle – uusi kiinteistö matkasi Kuopioon Tallinnasta asti

Mikko Järvelin jäi kyydistä Särkiniemessä. Pubikierroksen pysäkit ruuhkautuivat Kuopiossa jo iltapäivästä.

Lähiöturistit täyttivät bussit Kuopiossa – "Lähiöpubeissa tullaan juttelemaan, vaikkei haluaisikaan"

Savossa ravintolauutisten suma: Kattoterasseja, uusia sisätiloja ja laajentumissuunnitelmia

HS kertoo nepalilaisten työntekijöiden halunneen tuoda asioita esille siinä toivossa, että viranomaiset puuttuisivat ongelmaan. LEHTIKUVA/Jussi Nukari

HS: Nepalilaisravintoloissa tapahtuu laajaa työntekijöiden hyväksikäyttöä – ammattiliiton edunvalvontajohtaja järkyttyi paljastuksista

Arkistokuva.

ESS: Suuri perheyritys kaavailee ravintolaa Kuopioon

Viikon kattoterassiuutiset jatkuvat – Toisellekin Kuopion-ravintolalle tulossa varaus

Avoterassi tulee katolle pääsisäänkäynnin kohdalle.

Kuopion torin laidalle rakennetaan kattoterassi

Miten saada tarjoilijan huomio? Jos kokeilet näitä keinoja, joudut jonon hännille, paljastaa ravintoloitsija

Anssi Kantelisen mielestä kokin työ on edelleen kiehtovaa.

Urban-ravintolan alkutaipaleella kattilat saattoivat lentää keittiössä: "Nykyisin olen aika rauhallinen", televisiosta tuttu kokki Anssi Kantelinen sanoo

Helsinkiläisravintola Grön oli äänestäjien mieleen.

Suomen parhaat ravintolat 2019 Top 50: Miten kävi savolaisrintamalla?

Ravintola Paalupaikka avasi ovensa marraskuussa 2015.

Ravintola jätti vuokrat maksamatta – Pieksämäen kaupunki lähtee perimään 66 000 euron saataviaan oikeusteitse

Kuopion Matkuksen Burger Kingin avajaisia vietettiin joulukuussa 2015.

Siilinjärvelle tulee Burger King -ravintola – ketju laajenee vauhdilla

Kuohu on toiminut iisalmelaisten olohuoneena kymmeniä vuosia. Kuva vuodelta 2006.

Legendaarinen Pub Kuohu sulkee ovensa maaliskuussa – toiminta on ollut kannattamatonta kaksi edellisvuotta

Kiyoshi Kimura (oikealla) oli onnellinen mies, vaikka joutui maksamaan sinievätonnikalasta enemmän kuin ennakkoon luuli.

Tonnikala huutokaupattiin ennätyshintaan Japanissa – eväkkään hinta paisui 2,7 miljoonaan euroon

Tomi Väisänen (vas.) ja Henri Tossavainen ehtivät nähdä paljon sukulaisia jouluaattona. Joulupäivän iltaa he päättivät viettää kaverusten kesken rauhassa jutellen.

Piipahdus baarissa joulupäivän iltana: "Sukulaisia on nähty paljon, tulimme tänne huilimaan kaverusten kesken"

Vipattaako menojalka? Katso tästä, miten baarit ovat auki joulunpyhinä

Yrittäjä Tiina Heinonen siirtyy Puijon tornista keskustaan.

Puijon tornin yrittäjä avaa uuden ravintolan tammikuussa – nimi tarkoittaa kukkaa ja taitajaa

Ärsyttääkö jatkuva kuittien tyrkyttäminen? Se on esimerkki viranomaisten kyttäyksen seurauksista, valittaa ravintoloitsija

JP Leppäluoto on muun muassa Charon-yhtyeestä ja Raskasta Joulua -kokoonpanosta tunnettu laulaja.

Uusi käänne konkurssiin menneen Gracevillen tarinassa – yksi keikka järjestetäänkin, mutta eri paikassa

Pete Kauppinen (oik.) ehti soittaa Gracevillessä kymmenkunta kertaa. Keikoista iso osa oli Halavatun Papat -kokoonpanon kanssa.

Tunnetut iisalmelaiset huippumuusikot toivovat Gracevillelle jatkajaa – "Suomen top 5 -keikkapaikka"

Kommentti: Gracevillen mukana kuolee elävä popmusiikki – näin paljon yksittäisen ravintolan konkurssi vaikuttaa koko Ylä-Savoon

Graceville jätti konkurssihakemuksen, livemusiikkia soitettiin loppuun asti – "Kassa vain tyhjeni, syksy oli tosi hiljainen"

Kuopion Panza jatkaa Jyväskylän konkurssista huolimatta

"En pärjäisi ilman vaimoni apua", kertoo kokki ja ravintoloitsija Tomi Björck

Hampurilaispaikat etsivät korvikkeita muoville – "Oikein hyvin pärjätään ilman pillejä"

Ruukin Kievarin uusi yrittäjä Kalle Hämäläinen, 30: "Ennen sitä kuvitteli olevansa voittamaton"

Uppopaistettua kanaa tarjoava Kentucky Fried Chicken -pikaruokaketju rantautuu Suomeen ensi vuonna

Jääkiekkoikoni ja huippukokki perustavat Kuopioon uuden ravintolan – "Meillä oli samat haaveet"

Pöytäseurue jätti ravintolassa tippiä, sitten porukan pikkutakkimies keräsi rahat omaan taskuunsa

Siilinjärven keskustaan avattiin bistrohenkinen ravintola

Thairuoka tulee Iisalmeen – uusi yrittäjä panee tuulemaan Savipellolla

Norovirus sairastutti 51 ihmistä tamperelaisravintolassa kuun alussa

Lopullisesti ovensa sulkevan lähiöpubin omistaja: "Meillä oli paljon vakioasiakkaita, joilta häviää nyt olohuone pois"

Lähiökuppila lopettaa 25 vuoden jälkeen – "Oli paljon tyytyväisiä asiakkaita"

Hyvällä säällä terassilla on helppo viihtyä – anniskelun jatkoaika hyvä ravintoloille

Eniten Michelin-tähtiä maailmassa nimiinsä haalinut huippukokki Joel Robuchon kuollut 73-vuotiaana

Levin Hullun Poron omistajaa vastaan syyte jätteiden dumppaamisesta

Vaunuyrittäjät avasivat uuden ravintolan Kuopioon – liiketila irtosi halvalla, kun välikatto romahti rempatessa sisään

Tupakoija ei syty ruokasavuista

Kuopion Niiralaan aukeaa uusi ravintola

Mullistus Kuopion yöelämässä: Apteekkari kahteen kerrokseen, kulkuyhteys Amarilloon

Bar Freetime lopettaa Kuopiossa, biljardipöydät siirtyvät keilahallille

Kapaset laajentavat ravintolabisneksiään – Kuopion satamaan uusi kokous- ja juhlatila

Vuoden paras ravintola löytyy Italiasta

Ruukin Kievari myynnissä nettihuutokaupassa

Kuopion keskustaan avataan uusi ravintola

Kansainvälinen villitys rantautuu Iisalmeen – olutta ja elävän mallin piirtämistä pubissa

Ravintolat ovat kiinnostuneita kokeilemaan, riittääkö asiakkaita aamuviiteen

Kuopion kiekkomiesten ravintolakuvio: Timonen ulos -Kapanen sisään

Kimmo Timosella uusia bisnessuunnitelmia Kuopioon

Sami ja Satu Kapasen uusi aluevaltaus: Kuopion ravintolabisnes kutsui

Lautakunta näytti terassien jatkoajalle vihreää valoa

Kuopiolaiset ravintolat hakevat jatkoaikalupia terasseilleen

Kuopiossa terasseja putkahtaa pystyyn pikavauhtia

Hesburger avasi ravintolan Teheraniin – "Iranissa ei vielä ole länsimaisia hampurilaisravintoloita, näemme sen mahdollisuutena"

Kuopion parhaiksi äänestetyistä burgereista palkittu ravintola laajentaa Jyväskylään

Pizzeria Väinö lopettaa Kuopion rautatieasemalla – etsii uusia tiloja

Kuopion rautatieaseman kahvilaan ja ravintolaan uudet yrittäjät – paljon uudistuksia tulossa

Soisalon Seutu: Oravikoskelle avattiin Pubi

Perhe herkisti ravintolamaailman villin veijarin Stefan Richterin: "Kaikki teen tuota poikaa varten"

Somegallup: Lapsiperhe ravintolassa – tämä nousee listaykköseksi

Valamon luostariravintolan keittiössä paistuu 80 kiloa pääsiäislammasta

Uusi välimerellinen ruoka- ja viiniravintola Kuopion Kauppakadulle

Ravintola Tähden tilalla avattiin uusi yökerho

Sanomalehti veikkasi, että kokki menettää Michelin-tähden - ampui itsensä lounaan jälkeen

Uusi alkoholilaki tuo joukon muutoksia maaliskuussa

Suomi sai uuden Michelin-ravintolan

Suosittu italialaisravintola lopettaa Kuopion keskustassa

Pannuhuone sulkee ovensa hetkeksi – Avaa keväällä uudistuneena

Tulikuuma Kumpu avaa Kuopioon pian uuden yökerhon: Tähti sulkee ovensa viikonloppuna

Ravintola Tähti lopettaa toimintansa ensi viikonloppuna

Sisä-Savo: Huippukokki Stefan Richter rakentaa smoothiebaaria ja ryhmäliikuntatilaa Suonenjoelle

50 parhaan ravintolan listalle ei yltänyt yhtään Pohjois-Savosta

Kuopiolaiset ravintolayritykset yhdistävät voimansa Introssa – tuttu ravintola menee remonttiin

Kuopiolainen thairavintola avasi elintarvikemyymälän

Sisä-Savo: Pitseria Avocadon yrittäjä vaihtuu Karttulassa

Baareilla menee taas lujaa – Ale Pupia ei modernisoida: "Tämä pyörii ihan nätisti näinkin"

Raju kasvu: Kuopioon parissa vuodessa 30 uutta etnistä ravintolaa

Baarimestari tiesi jo yläasteella, mikä hänestä tulee - "Asiakkaalla on oltava kotoisa olo"

Kotipizza perustamassa hampurilaisravintolaketjun

Kuopion ravintolat omistava Ari Taivalsaari Vuoden McDonald's -yrittäjäksi

Säännöt eivät rajaa naisia ulos Kuopion Klubilla – "Jotenkin tämä tilanne on hiljaa hyväksytty"

Ullan Krouvissa on kohdattu jo 30 vuotta – "On kuin kotonaan olisi"

Itsenäisyyden 100-vuotisjuhla ja Puolustusvoimien paraati täyttävät Kuopion ravintolat

Kuopioon taas uusi etninen ravintola - tällä kertaa keskustaan tarjolle turkkilaisia makuja

Rakastettu virsi on alkujaan juomalaulu – virret palasivat alkuperäiselle esitysareenalle

Perinteikäs Veskun Grilli uudistuu – UJ: "Jokin ratkaisu piti tehdä"

Suosittu kesäravintola vuokrattiin Pielavedellä

Tahkolle kaksi uutta ravintolaa – "Tällainen meiltä on puuttunut"

Seuraava pubikierrospäivä luultavasti jo ensi keväänä

Lähiöbaareista on tullut alueen asukkaiden olohuoneita: "Ennen tämä oli vain keski-ikäisten ukkojen touhua"

Alle promille herkuttelijoista puklaa taivaalla

Uusi etninen ravintola Kuopioon – raju kilpailu satamassa

Terassiyrittäjän yllätys: Kesäkuun myynti historian paras

Nyt etsitään Kuopion parasta hampurilaispaikkaa – osallistu äänestykseen

Nämä ovat vegaanin viisi suosikkilounaspaikkaa Kuopiossa

Suosittu iisalmelaisbaari vaihtaa omistajaa - myös kuntoklubi myyty

Kuopion satamaan avataan balkanilainen ravintola

Pizzaäänestyksen voittaja selvillä: Kuopion parhaassa pizzeriassa ei ananasta pizzaan laiteta

Vihdoin ja viimein - Kuopion matkustajasatamaan ensimmäinen ravintolalaiva 2018

Cafe Freda lopettaa Aapelissa - syksyllä avataan Hygge Bro

Musta Lammas kasvattaa osan ruoastaan itse

Pieksämäen Anolan ravintola ryhdistyy: "Potentiaalia vaikka mihin"

Äänestä Kuopion parasta pizzeriaa!

Kuopiolaiselle huippukokkaukselle hopeasija Kiinassa

Pikaruokalassa pistävää hajua - pelastuslaitos epäilee syyksi suolakurkkuja

Uusi viini- ja tapasbaari aukeaa Kuopion satamaan

Intialainen ravintola hakeutui konkurssiin Kuopiossa

Kuopiossa taistellaan pöytävarausohareita vastaan: "Menetämme sen pöydän verran rahaa"

Äitienpäivälounas maistuu monelle myös huoltamolla

Kesän katutyöt Kuopion ravintoloiden kiusana keskustassa

Kanavajohtaja: Baareissa satoja luvattomia kisakatsomoita - "Epätervettä kilpailua"

Pielaveden legendaarinen ravintola avasi ovensa uudelleen

Ravintola Kummisetä liittyi luomuravintoloiden hakupalveluun

Puijon Torniravintola saa viikonloppuna korkeasta laadusta kertovan tunnustuksen

Hanko Sushi muuttaa Matkuksesta Kuopion keskustaan

Kuopiolaiset siirtyivät jo terassille nauttimaan keväästä – huomenna sää muuttuu

Tampereelle on putkahtanut roima määrä sushiravintoloita – valvonta paljasti runsaasti huomautettavaa

Ravintola Maljan toimitusjohtaja rakentamassa uutta konseptia – ravintolat myös Baltiaan ja Ruotsiin

Terassikausi alkoi jo Kuopiossa: "Kylmyys on mielen heikkous"

Radio Kuopio: Kauppakeskus Minnaan tulossa italialainen lounaskahvila

Apteekkari avaa ovensa vesivahingon jälkeen: "Yli puolet lattiasta oli veden peitossa"

Julkkiskokit kilpailevat ympäri Savoa: pallogrillillä Kuopion torille

KHO linjasi: Ravintolan ei tarvinnut tulostaa kuittia ennen sen tarjoamista

Markkinoille tulee savolaista giniä: "Hieno esimerkki paikallisesta yhteistyöstä"

Tahkolla riittää ravintoloita

Makuaisti on avainsana Tahkon Rehti-ravintolassa: "Laajentaminen on käynyt mielessä"

Uusi ravintola Kuopioon: Vanhaan viinapannuun avataan vappuna viinibaari

Neljä suomalaisravintolaa säilytti Michelin-tähtensä

Pubin omistajat huolissaan portsaripakosta: "Se ei tule olemaan velvoite"

Kuopiolainen suosittu ravintola laajentaa uuteen kaupunkiin

Pub Karhunpesä suljettu - yhtiö asetettiin konkurssiin

Vieremän ravintola laajentaa tilojaan

Kaksi savolaisnaista palkittiin: Tältä näyttää "ravintola-alan Oscar"

Feel Vegas -peliklubi avaa ovensa Kuopiossa tänään

Ravintola-alan palkinnot: Kaksi voittoa Savoon

KL: Suosittu Fafa's-ruokaketju tulossa Kuopioon

Nosturi nostaa ruokailijat korkeuksiin kesällä Kuopiossa – "Oikea ilmapiiri"

Ravintola Bowldiner laajensi Kuopiossa

Restentin uusi omistaja: Tavoite avata vapuksi

Iisalmen Sanomat: Ravintola Bepop sulki ovensa

Kummisedän omistaja vaihtuu – Jouni Savolainen myi osuutensa pois

Kaipaako menojalkasi rientoja kesken joulun? Näin Savon baarit ovat auki

Varkauden tehtaiden entiseen keskuskonttoriin tulossa ravintola ja hotelli

Kuopion korttelimuseon kahvila menee kiinni

Kuopion Amarillo menossa kiinni: "Täysremontti lattiasta kattoon"

Savolaiset kisaavat ravintola-alan Oscareista

Isä Camillon tarjoilija ehdolla Suomen parhaaksi

Ravintola Restentti saatiin kaupaksi Pielavedellä

Juice järjesti ikimuistoisen meiningin Kuopion Henkkaan

Kuopion viides Subway avattu Kuopion Kolmisopessa

Sedu Koskinen uusii Tahkon Tirolin

Riistavesi saa ravintolan odottelun jälkeen

Ravintola-ala on kääntynyt kasvuun vaikeiden vuosien jälkeen

Kaaville aukeaa pian uusi ravintola

Maran toimitusjohtaja kertoo, miksi Kuopiossa on paljon ravintoloita

McDonald's ei päässyt kirkon viereen: vaatii lähes 18 miljoonaa euroa

Iisalmen Sanomat: Italialaisravintola hakeutui konkurssiin

Kuopiolainen ravintolaperhe nähdään torstaina televisiossa