Rikollisuus

Poliisi pyytää vihjeitä kaksikosta, joka murtautui Siilinjärvellä huoltoasemalle – tekijöillä vanha ja vaalea Volkswagen

Mies hakattiin, kahlittiin autoon kiinni ja riepoteltiin kilometrien matka – 21 vuotta myöhemmin viharikokseen syyllistynyt teloitettiin Yhdysvalloissa

Ilmansaasteilla on tutkimusten mukaan yhteys rikollisuuteen. Kuva New Delhistä, jossa ilma on ollut pitkään vaarallisen saastunutta.

Tutkija seurasi saastepilveä ja yllättyi: "Minne ikinä pilvi meni, rikollisuus kasvoi" – ilmansaasteilla suuri merkitys ihmisten käyttäytymiseen

Kassi lähti, sirpaleet jäivät. Tanja Björkstenin laukun sisältö kiinnosti keskellä kirkasta päivää.

Rosvo pelasi voiton uhrinsa tilille – autoon murtautuja ei ole aina nokkela ammattilainen

Virtuaalivaluuttoja halutaan säädellä tiukemmin rikosten torjumiseksi

Rikoksentorjunta-avustuksilla pyritään aktivoimaan kuntia ja järjestöjä.

Into rikosten torjuntaan romahti: "Monet ajattelivat, ettei enää kannata"

Poliisi epäilee huumeiden ostajien joutuneen väkivaltaisten ryöstöjen kohteeksi Helsingissä

Parikymppiset miehet vankilaan seksuaalisesta hyväksikäytöstä – pakottivat teinitytöt suuseksiin

Sergei Skripal kuvattuna vuonna 2006.

Tämä tiedetään ex-agentin myrkytyksestä: vaihtokauppa, hermomyrkky ja syyttelyn kierre

Helsinkiläisen kerrostalon kellariin tehtiin "salahotelli".

Kerrostalon varastotilasta tuli luvatta salahotelli – katso kuvat karuista tiloista

Raskaana ollutta naisystäväänsä hakannut mies kolmeksi vuodeksi vankilaan – nainen sai keskenmenon väkivallan seurauksena

"Auschwitzin kirjanpitäjänä" tunnettu Oscar Groening kuoli 96-vuotiaana.

"Auschwitzin kirjanpitäjä" kuoli ennen vankilaa – neljän vuoden tuomio jäi istumatta

Naiset varastivat kaupasta tavaraa, uhkailivat vartijaa ja yrittivät ajaa tämän päälle

Rikollisuus ja vanhustenhuolto huolestuttavat kuntalaisia

De kallar mig Solvallamördaren -kirja on Vuosaaren murhasta tuomitun Janne Ranisen elämäkerta, jonka Raninen on tehnyt toimittaja Ivar Andersenin kanssa.

Uutuuskirja: Murhasta tuomittu kertoo liivijengin ex-pomon järjestelleen Vuosaaren palkkamurhaa

Heitteillepano ja pelastustoimen laiminlyönti ovat onneksi yhä erittäin harvinaisia rikoksia Suomessa.

Rikollinen välinpitämättömyys on Suomessa harvinaista

Vaikka vangit saavat käyttää omia vaatteita, jengipaitaa ei saa käyttää - eikä laittaa jengitunnuksia joulukortissa sellin seinälle.

Vankila sai olla antamatta Bandidoksen joulukorttia vangille

Brittimedian mukaan aseistautunut mies otti kaksi keilahallin työntekijää panttivangiksi iltapäivällä Bermuda Parkin alueella Nuneatonissa lähellä Birminghamia.

Britanniassa keilahallissa kaksi panttivankia ottanut mies pidätettiin

Etelä-Ruotsissa neljä miestä sairaalaan laukaustenvaihdon jälkeen

Federico Varese on tavannut maailman pahimpia rikollisia silmästä silmään.

Verkkokauppa ajaa mafiaa ahtaalle

Kaupan työntekijät asettivat vanerilevyjä ikkunoiden suojaksi perjantaina Miamissa. Vähät varusteet kaupoissa ovat johtaneet jo riitoihin. Kuvan henkilöt eivät liity juttuun.

Riita vanerilevystä johti iskuun: "Hän vain löi minua"

Lehti: Amerikkalaisnuoret syyttävät Italian poliisia raiskauksesta

Nainen yritti huijata varastetuilla vauvakuvilla – uhkasi raiskata ja tappaa

32-vuotias nainen syyllistyi 72 petosrikokseen.

Satakunnan kansa: Lähipiiri rahoitti tietämättään peliriippuvaista – rahaa meni 160 000 euroa

Syyttäjä: Kupittaan sairaalan hoitajat eristivät ja lääkitsivät vanhuksia ilman lääkärin lupaa

Iltalehti: Mies käyttäytyi uhkaavasti Liedossa – lähikoulun oppilaat sisätiloihin

Italialainen mafioso jäi kiinni

LM: Turun joukkopuukotuksesta epäilty ei pyri vapaaksi tutkintavankeudesta

Poliisivankilasta karannut oli livahtanut vartijalta pakoon – Mies palasi väärään asuntoon

Miehelle yli kahdeksan vuotta vankeutta neljästä tapon yrityksestä Hyvinkäällä

Afganistanissa siepatusta suomalaisesta julkaistiin jälleen video

KRP HS:lle: Ammattirikolliset hyödyntävät turvapaikan hakemista omaisuusrikoksien tehtailussa

Helsingin keskustassa autolla ihmisten sekaan ajanutta epäiltyä tekijää ei ole vielä kuultu

IL: Moottoripyöräjengi Cannonball on hajonnut

Rautatieasemalla ammuttiin Münchenissä – poliisin mukaan kyse ei ollut terrorismista

Vaarallinen pankkitroijalainen leviää sähköpostitse

Poliisi paljasti huumeringin Itä-Suomessa – pääepäilty Cannonball-jengiläinen

Pariisissa poliisi ampui hyökkääjää Notre Damen edustalla

Forssan pahoinpitelyistä ehdollista: rasistinen motiivi kovensi tuomioita

Valepoliisi pirauttaa puhelun yhä useammin – huijaukset liikkuvat jopa sadoissa tuhansissa

Ihmissalakuljettajat kalastelevat nyt asiakkaita Suomesta

Kanadassa yli 100 miestä pidätetty yrityksestä ostaa seksiä lapsilta – poliisit esiintyivät netissä alaikäisinä tyttöinä

Vantaan ravintola-ampujalle yli neljä vuotta vankeutta

Soldiers of Odinin jäsenille sakkoja Imatran pahoinpitelystä

Tanskan poliisi löysi useita surmattuja asunnosta Kööpenhaminan lähellä

Laaja prostituoitujen välitys Kuopiossa ja Iisalmessa oli osa Latvian liigaa

Tunteet pinnassa käräjäsalissa - syytettykin murtui