Syyrian sota

Useita lapsia on estetty viime vuosina joutumasta Syyrian taistelualueelle sijoittamalla heitä kiireellisesti kodin ulkopuolelle. LEHTIKUVA / AFP / OMAR HAJ KADOUR

Lännen Media: Huostaanotto pelastanut useita lapsia joutumiselta Syyrian taistelualueille

Isis menetti viime kuussa viimeiset hallussaan pitämänsä alueet kurdijohtoisille joukoille Itä-Syyriassa, mutta sillä tiedetään yhä olevan useita piilopaikkoja aavikko- ja vuoristoseuduilla Syyriassa sekä Irakissa. LEHTIKUVA/AFP

Voitetuksi julistetun Isisin iskuissa Syyriassa kuollut yli 60 hallituksen taistelijaa kahden päivän aikana

Kurdijohtoiset SDF-joukot kertoivat lipullaan viimeisen Isis-tukikohdan voittamisesta. LEHTIKUVA/AFP

Isisin viimeinenkin tukikohta Syyriassa kaatui kurdijoukkojen piiritykseen – SDF julisti voiton äärijärjestöstä varhain lauantaiaamuna

–  Kukaan ei varmasti näe mitään sympatiaa Isisin riveihin aikuisina siirtyneille eikä halua heitä sieltä hakea, sanoo sisäministeri Kai Mykkänen (kok.).

Mykkänen: Pohjoismaat kannattavat kansainvälisen oikeusistuimen perustamista Isis-taistelijoille

Hizbollahin johtaja varoittaa Israelia Syyriaan suuntautuvista iskuista

Viimeinen Isisin hallussa oleva alue Itä-Syyriassa kutistuu kovaa vauhtia –  Sadat Isis-taistelijat ovat paenneet tällä viikolla kurdijoukkojen tieltä

Erdogan: Turkki voi ottaa vastuulleen Syyriassa terrori-iskun kohteeksi joutuneen kaupungin

Israel iski Syyriassa Iranin kohteita vastaan

Isku tehtiin Manbijin kaupungissa, kun sotilaat olivat rutiininomaisella partiointikierroksella.

Isis sanoo hyökänneensä Pohjois-Syyriassa, kuolleiden joukossa myös amerikkalaissotilaita

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo on parhaillaan Lähi-idän kiertueella rauhoittelemassa Yhdysvaltojen liittolaisia presidentti Donald Trumpin päätettyä yllättäen vetää yhdysvaltalaisjoukot Syyriasta.

USA:n ulkoministeri Pompeo vakuuttaa: Iranilaiset ajetaan pois Syyriasta

Yhdysvalloissa ulkoministeriö, puolustusministeriö ja kansallisen turvallisuuden neuvonantaja vakuuttavat, että työ joukkojen vetämiseksi Syyriasta on jo aloitettu

Viime viikolla Turkin presidentti Recep Tayyip Erdogan sanoi Turkin viivyttävän hyökkäystään osana koordinaatiotaan Yhdysvaltojen kanssa.

Turkki vakuuttaa etenevänsä Syyrian kurdialueille yhdysvaltalaisten vetäydyttyä

Brett McGurkin (vasemmalla) ja Jim Mattis ovat jättämässä Donald Trumpin hallinnon.

Syyrian jättämistä moittinut Mattis saa lähtöpassit jo vuodenvaihteessa

Brett McGurkin mukaan Donald Trumpin ilmoitus vetää Yhdysvaltojen joukot pois Syyriasta tuli täytenä yllätyksenä hänelle ja Yhdysvaltojen liittolaisille.

Yhdysvaltojen Isisin vastaista taistelua johtanut diplomaatti eroaa

Yhdysvallat aikoo vetää joukkonsa pois Syyriasta.

Trumpin mukaan USA ei halua olla ikuisesti Lähi-idän poliisi – "Nyt on vihdoin aika muidenkin taistella"

Yhdysvalloilla on Syyriassa noin 2000 sotilasta.

Yhdysvallat aikoo vetää joukkonsa Syyriasta

Kurdijoukot lyömässä Isisin taistelijat Syyrian itäosassa

Venäjä syyttää "terroristiryhmiä" väitetystä kloori-iskusta Syyriassa – kapinalliset kiistivät syyllistyneensä iskuun

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo vaatii Iranin joukkojen täydellistä vetäytymistä.

Yhdysvallat uhkaa lopettaa jälleenrakennusavun, jos iranilaiset joukot eivät vetäydy Syyriasta

II-20-koneen alasampumisessa kuoli 15 ihmistä.

Putin: Venäläiskoneen alas ampuminen oli tapaturmaisten seikkojen summa

Lähes 40 kuollut asevaraston räjähdyksessä Syyriassa

Vain reilut 400 Valkoiset kypärät -järjestön jäsentä ja heidän perheenjäsentään saatiin evakuoitua Syyriasta

Syyrian valtionmedia: Hallituksen joukot nostivat lipun salkoon Daraassa, josta sota sai alkunsa

Syyria sanoo torjuneensa Israelin ohjusiskun

YK:n turvaneuvosto pitää hätäkokouksen Syyrian tilanteen vuoksi

Venäjä pommittanut kapinallisten alueita eteläisessä Syyriassa ensi kertaa sitten vuoden 2017 aselevon

YK:n pääsihteeri yrittää suitsia sotatoimia Etelä-Syyriassa

Venäläissotilaita kuoli Isisin hyökkäyksessä Syyriassa

Yhdysvallat varoittaa Syyriaa rikkomasta etelän tulitaukosopimusta

Useita kuollut USA:n johtaman liittouman ilmaiskuissa Syyrian sotilaskohteisiin, kertoo tarkkailijajärjestö

Syyrian hallitus saamassa koko Damaskoksen ympäristön hallintaansa

Voimakkaita räjähdyksiä lentotukikohdassa Syyriassa

Puheet ja puhelimet käyvät kuumina Iranin ympärillä

Israelin isku Iranin joukkoja vastaan herätti huolia täysimittaisesta sodasta

Turkin Erdogan sanoo maan ryhtyvän uusiin hyökkäyksiin kesäkuun vaalien jälkeen

Syyrian valtionmedia: Hallitus ja kapinalliset sopivat eteläisen Damaskoksen evakuoinnista

Avustuskokous lupasi Syyrialle alle puolet siitä, mitä tarvittaisiin

Kemiallisten aseiden kieltojärjestön tarkastajat vitkuttelun jälkeen viimein Dumaan

Kemiallisten aseiden kieltojärjestön tarkastajien matkasta Syyriaan tulossa limbo

Sana: OPCW:n tarkastajat päässeet Syyrian Dumaan

Kemiallisten aseiden kieltojärjestön tarkkailijat eivät ole vieläkään päässeet Syyrian Dumaan

Suomesta lähtenyt lapsiakin Isisin taistelualueille: tytöt 9-vuotiaina "valmiita" avioliittoon, pikkupojille taistelukoulutusta

Macron: Vakuutin Trumpin olemaan vetäytymättä Syyriasta

YK-suurlähettiläs: Yhdysvallat aikoo määrätä uusia pakotteita Venäjälle

Putin varoitti: Uudet iskut Syyriaan aiheuttaisivat "kaaoksen"

Trump närkästyi "Tehtävä suoritettu" -tviittinsä pilkkaamisesta

Syyria julisti vallanneensa koko Itä-Ghutan

Yhdysvallat epäilee: Dumassa käytettiin kloorin lisäksi sariinia

Yhdysvallat varoittaa: Voimme iskeä uudelleen Syyriaan, jos kemiallisia aseita käytetään taas

Pentagon: Osuimme kaikkiin kohteisiin – iskut hidastavat kemiallisten aseiden kehitystä

Trump riemuitsee Syyria-iskuista: Tehtävä suoritettu!

Venäjä varoitti jo perjantaina Syyrian vastaisista iskuista: "Arvaamattomia seurauksia"

Venäjän mukaan Syyrian kaasuisku oli lavastus

Kemiallisten aseiden valvojat pääsevät Syyriaan

Trumpin mukaan ohjusisku Syyriaan "voi tapahtua tosi pian tai ei niin pian"

YK kutsui turvallisuusneuvoston hätäkokoukseen Syyrian tilanteen vuoksi

Venäjä: Syyrian hallituksen joukot ovat vallanneet koko Itä-Ghoutan

Britannian hallitus pohtii hätäkokouksessa vastausta Syyrian kaasuiskuun

Sotilaallinen rankaisu kemiallisen aseen käytöstä ei horjuttaisi Assadia, sanovat asiantuntijat

Trump lupaa pikapuoliin "isoja päätöksiä" Syyriasta

Ihmiset tukehtuivat kuoliaiksi: epäilyt kaasuiskusta eivät yllätä suomalaisasiantuntijaa

Järjestöt kertovat suuresta kaasuiskusta Syyriassa, hallitus pitää tietoja valheina

Venäjä, Turkki ja Iran tavoittelevat Syyriaan pysyvää tulitaukoa

Trump: USA vetäytyy Syyriasta "hyvin pian" – ulkoministeriön edustaja sanoo, ettei tiedä aikeesta

Ulkoministeriö ja SPR auttavat syyrialaisia lähes neljällä miljoonalla eurolla

Itä-Ghoutan pommituksissa kuoli 37 siviiliä ennen tulitauon alkamista

Turkki sanoo vallanneensa pohjoissyyrialaisen Afrinin kaupungin keskustan

Syyriassa eristyksiin jäänyt kaupunki anoo apua: "Hautausmaatakin pommitetaan"

Itä-Ghoutan pommitus jatkuu – ahdingossa olevat siviilit saaneet ruokaa avustussaattueen ansiosta

Lapset huusivat tukehtuvansa – epäilyissä kloorikaasu

Assad sanoi hyökkäyksen Itä-Ghoutaan jatkuvan

Syyrian tulitauko on pelkkä tahra paperilla – verinen väkivalta jatkuu

Syyrian tulitaukoehdotus hyväksyttiin yksimielisesti YK:n turvallisuusneuvostossa

YK:n turvaneuvosto "hyvin lähellä" sopua tulitauosta

Merkel ja Macron vetoavat Putiniin Itä-Ghoutan tulitauon puolesta

Venäjä: YK:n turvallisuusneuvosto ei saanut aikaan sopua Syyrian tulitauosta

Vaatimukset tulitauon saamiseksi Syyriaan kiihtyvät – Itä-Ghoutassa kuolonuhrien määrä kasvaa

Seitsemän turkkilaissotilasta kuoli Pohjois-Syyrian taisteluissa

Lapsia kuoli ilmaiskussa samaan aikaan kun YK-johtaja oli Damaskoksessa

Putin: Syyrian sisällissodan viimeiset vaiheet ovat käsillä

Putin: Syyrian sisällissodan loppu on lähellä

Trump ja Putin: Syyrian tilannetta ei ratkaista sotilaallisesti

Isisin viimeiset linnakkeet näyttivät kaatuvan – Syyria kertoi vapauttaneensa Deir Ezzorin

Syyrian itäosassa raskaita taisteluja, Isis perääntyy

Järjestö vaatii Syyrialle pakotteita kemiallisten aseiden käytöstä – Venäjä tyrmää YK-selonteon

Syyrian hallituksen joukot valtasivat Mayadinin kaupungin Isisiltä

Isisin sanotaan menettäneen Raqqan vanhan kaupungin

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty: Tuhansia siviilejä loukussa Raqqassa

Venäjä kertoo neuvotelleensa tulitauon Syyrian Homsiin

Hallituksen joukot hyökkäävät Syyriassa tulitauosta huolimatta

Tulitauko hiljensi taistelut Lounais-Syyriassa

Pelastakaa Lapset: "Mosulin lapset menettäneet kykynsä olla lapsia"

Syyriassa Raqqan muuri murtui – USA:n tukemat joukot etenevät taistelussa Isisiä vastaan

Syyrian joukot jahtasivat autopommi-iskujen tekijöitä

Yön uutiskooste: 35 siviiliä kuoli ilmaiskussa Syyriassa, rantaiskun oikeudenkäynti alkaa Tunisiassa

Saksa ja Turkki taas tukkanuottasilla

Kurdijoukot valtasivat tärkeän syyrialaiskaupungin Isisiltä

Syyrian taistelut näyttävät laantuneen turvavyöhykkeillä

YK:n pääsihteeri pitää Syyrian turvavyöhykesopimusta rohkaisevana

Putin ja Erdogan suunnittelivat turvavyöhykkeitä Syyriaan ja lämmittelivät kahdenvälisiä suhteita

Damaskoksen lentokentän lähellä tapahtui suuri räjähdys

Evakuoinnit Syyriassa jatkuivat viikonlopun verisen iskun jälkeen

Syyrian bussi-iskussa kuolleiden määrä jo lähes 130, puolet heistä lapsia

Boris Johnson: Assad on arkkiterroristi

Syyriassa evakuointibussit pääsivät jatkamaan matkaa tuhoisan itsemurhaiskun jälkeen

Ryhmä: Evakuoitujen bussikolonnaa vastaan tehtiin autopommi-isku Syyriassa

Lavrov arvosteli OPCW:n Syyrian oletetun kaasuiskun tutkintaa

Evakuointibussit kuljettavat ihmisiä pois piiritetyistä kaupungeista Syyriassa

Järjestö: Tiedot kaasuiskusta Syyriassa vaikuttavat uskottavilta

Syyrian Assad: Väitteillä kaasuiskusta haluttiin oikeuttaa USA:n hyökkäys

Venäjä aikoo vahvistaa Syyrian ilmapuolustusta

Hermomyrkkyjen oireita hoitanut kuopiolaislääkäri: "Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä kauheutta"

Venäjältä kova vastalause USA:n iskulle

Video Yhdysvaltain tuhoisasta ilmaiskusta julki

Yhdysvallat teki ohjusiskun Syyriaan

Ilmasotaopin pääopettaja: Iskusta mittavat tuhot – tukikohta pois sotatoimista viikkoja

Tutkija: Trumpmaista viestittelyä Twitteriä järeämmin asein

Venäjä tuomitsee USA:n ohjusiskun: "Aggressio suvereenia valtiota vastaan"

USA:n iskun uhriluku julki: tukikohta tuhoutui lähes kokonaan

Soini USA:n iskusta: Tavallisilla suomalaisilla syytä paniikkiin ei ole

USA ampui kolkkomaineiselle lentokentälle 59 Tomahawk-ohjusta – Venäjän reaktiota odotellaan

Tutkija: USA ei pelännyt Venäjän läsnäoloa – iski vaikka kentällä Venäjän miehistöä

Syyrialaislähteet: USA:n isku aiheutti tappioita

Tillerson: Isku Syyriaan osoittaa Trumpin olevan valmis toimimaan

Trump: Tärkeä kansallinen turvallisuusetu vaati Syyrian ohjusiskuja

Turkki: Ruumiinavaukset varmistavat, että Syyriassa käytettiin kemiallisia aseita

Syyrian epäilty kaasuisku tyrmistytti kansainvälisen yhteisön

Isis jätti jälkeensä al-Babin kaupunkiin pelokkaita asukkaita ja räjähteitä

Yhdysvaltain ilmaisku meni 15 metriä pieleen: katastrofaaliset seuraukset

USA teki tuhoisan ilmaiskun Syyriaan – tarkoitus ei ollut osua moskeijaan

Raportti: Yli 800 terveydenhoidon työntekijää kuollut Syyrian sotarikoksissa

Syyrian sotilaskone putosi Turkin puolelle rajaa

Isisin itsemurhaisku tappoi yli 50 Syyrian Al Babissa

Syyrian kapinalliset valtasivat pohjoisen kaupungin Isisiltä

Ihmisoikeusjärjestö: Syyrian hallitus käytti kemiallisia aseita Aleppossa

Peskov: Venäjä sai Turkilta paikkatiedot iskuun Syyriassa

Venäjän ilmaisku tappanut 3 turkkilaissotilasta Syyriassa

Amnesty: Syyrialaisessa vankilassa hirtettiin tuhansia viiden vuoden aikana

Raqqan valtaajat kaipaavat lisää aseita

USA: Yli sata al-Qaidan taistelijaa kuollut ilmaiskussa

Syyrian kapinalliset vahvistivat osallistuvansa rauhanneuvotteluihin

Venäjä ei vahvista Yhdysvaltojen kutsua Syyria-neuvotteluihin

Media: Damaskoksessa sotilaslentokentällä useita räjähdyksiä

Turkin mukaan myös Yhdysvallat kutsutaan mukaan Syyrian rauhanneuvotteluihin

Yhdysvallat tappoi Isis-johtajan harvinaisessa operaatiossa

Presidentti al-Assad: Syyrian joukot matkalla voittoon

Syyriassa taisteluja ja pommi-isku tulitauosta huolimatta

Venäjä aloittaa kalustonsa vetämisen Syyriasta

Venäjä haluaa YK:n tuen Syyrian tulitauolle

Venäjä ilmoitti Syyrian tulitauosta ja rauhanneuvotteluista - Erdogan: Tätä tilaisuutta ei saa tuhlata

Putin: Syyrian hallinto ja kapinalliset allekirjoittaneet tulitaukosopimuksen

Turkin ulkoministeri: Tulitauko koko Syyriaan uudeksivuodeksi

YK:n tuleva pääsihteeri: Syyrian sota kuin maailman syöpä

Uutistoimisto: Venäjä ja Turkki sopivat tulitauosta koko Syyriaan

Syyrian armeija valtasi Aleppon

Kuopion Tuomiokirkossa soitetaan rauhankelloja Aleppon uhrien hyväksi

Alepposta tviittaava pikkutyttö saatiin evakuoitua

Toista tuhatta evakuoitiin Alepposta

Satojen kerrotaan päässeen lähtemään Itä-Alepposta

Turvaneuvosto äänestää Ranskan ja Venäjän kompromissiesityksestä Alepposta

Järjestö: Itä-Aleppon evakuointeja lykätty

Kapinalliset sytyttivät evakuointibusseja tuleen

Aleppon siviilit odottavat epätoivoisina uusia evakuointeja

Aleppon evakuoinnit ovat pysähdyksissä

Alepposta evakuoitu yli 3 000 ihmistä

Aleppon pommitus saattaa YK:n edustajan mukaan olla sotarikos

Venäjä ilmoitti Syyrian armeijan lopettaneen sotatoimet Aleppossa

Isis valloittaa takaisin muinaiskaupunki Palmyraa

Aleppon pommitukset jatkuvat kiivaina

Syyrian armeija valtasi Aleppon vanhankaupungin kapinallisilta

Syyrian media: Israel ampui ohjuksia kohti ilmatukikohtaa Damaskoksen lähellä

Syyrian hallituksen joukot saavuttivat uusia voittoja Itä-Aleppossa

Yhä useampi syyrialaislapsi elää piirityksen keskellä

Syyrian hallituksen joukot etenevät Aleppossa

BBC: Aleppon iskuissa osuttu myös lastensairaalaan

Venäjä jatkoi iskuja Syyriaan

BBC: Isis sytyttänyt öljylähteitä tuleen Irakin joukkojen edetessä Mosulissa

Irakin joukot sanovat vallanneensa kyliä Isisiltä Mosulin lähistöllä

Kapinalliset yrittävät murtaa Itä-Aleppon piirityksen

Venäjä: Uusi tulitauko Syyriaan ei ole ajankohtainen

Taistelut jatkuivat Aleppossa tulitauon jälkeen

"Lelusalakuljettaja" Rami Adham Ylelle: "Kiistän väitteet"

Venäjä jatkaa Aleppon tulitaukoa vuorokaudella

Siviilit eivät uskalla lähteä Itä-Alepposta

Venäjä lupasi jatkaa Aleppon tulitaukoa lauantaille

Amnesty: Aleppo yritetään tyhjentää siviileistä kaikin keinoin

Aleppon "humanitaarinen tulitauko" alkoi

Venäjä: Aleppoon tulossa lyhyt tulitauko

EU valmis lisäämään Syyria-pakotteita – myös Venäjää vaaditaan tilille mahdollisista sotarikoksista

USA ja Britannia harkitsevat Venäjä-pakotteita Aleppon takia

Kirkko maailmalla leviävästä kellojen soitosta: Meille olisi tärkeää, että Aleppossa tiedettäisiin

Presidentti Niinistö Syyrian tilanteesta: "Me länsimaat olemme aika aseettomia"

Suurvallat koettavat taas sopia Syyrian tulitauosta

Pohjoissavolaiset kirkot soittavat kelloja Syyrian uhrien muistolle

Ranska: Aleppon pommituksilla ei oikeutusta

Syyrian armeija ilmoitti vähentävänsä Aleppon pommituksia

Aleppon kapinallisosien suurinta sairaalaa pommitettu

Syyriassa siepattu saksalaistoimittaja synnytti vankeudessa – nyt hänet on vapautettu

USA vaatii Venäjää lopettamaan heti hyökkäyksen Aleppoon

Syyrian armeija etenee Aleppossa

Asiantuntija: Syyrian hallinnon joukot näyttävät haluavan sotilaallisen ratkaisun

Raskaat pommitukset jatkuneet Aleppossa

Syyrian Aleppo ilmiliekeissä raskaiden taistelujen jäljiltä