Uskonto

Randersissa Tanskassa asuu nykyisin noin 6 000 juutalaista. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Juutalaista hautausmaata vandalisoitiin Tanskassa, kymmeniä hautakiviä tärveltiin

Apulaisoikeusasiamiehen mielestä koulun joulujuhlan järjestäminen kirkossa rikkoo oppilaiden uskonnonvapautta ja yhdenvertaisuutta.

MT: Apulaisoikeusasiamies päätti, ettei koulun joulujuhlaa saa pitää kirkossa – kirkkohallituksen johtaja: "Kurja tilanne"

Jari Jolkkonen käsikirjoittaa dokumentin Franciscus Assisilaisesta.

Kuopion piispa Jari Jolkkonen kirjoittaa tv-dokumentin Franciscus Assisilaisesta

Tampereen Työväen Teatteri tuo lokakuussa näyttämölle uuden sovituksen Hannu Salaman Juhannustanssit-romaanista.

Nyt Jumala kestää jo paremmin pilkkaa; 50 vuotta sitten kirjailija Hannu Salamaa odotti kuritushuonetuomio

Tanskalaista Dennis Christenseniä viedään Zheleznodorozhnin alioikeuteen Orjolissa, Moskovan eteläpuolella.

Jehovan todistajien vaino kiihtyy Venäjällä: lumenluontikin riittää todisteeksi ekstremismistä

Kirkkohallituksen kansliapäällikön Pekka Huokunan mukaan suurin osa kolehdista kerätään edelleen käteisenä haaviin.

"Kieltämättä yllätti itsenikin" – Kirkon jäsenkadosta huolimatta kolehtihaavi on lihonut tällä vuosikymmenellä yli miljoona euroa

Männistön Pyhän Johanneksen kirkon toiminta jatkuu normaalisti sisätilaongelmista huolimatta

Buddhalaisluostarin apottina toimii tohtori Ven Pannasami.

Buddha sai alttarin savolaiskylään – Keltaisesta omakotitalosta tuli luostari

Buddhan patsas Australiassa.

Kuopiolaiselle maaseutukylälle perustetaan vuosien uurastuksen jälkeen buddhalainen luostari

Vapaakirkon kesäjuhlat pidettiin tänä kesänä Kuopio-hallissa.

Vapaakirkon kesäjuhlat ylsi kävijätavoitteeseensa

Vapaakirkon kesäjuhlien keskuspaikkana on Kuopio-halli, jonne on rakennettu katsomotilat 3000 hengelle. Kuvassa juhlien järjestelyvastaava Eero Voutilainen (vas.), juhlaisäntä Tapio Annala ja lapsenlapset Linnea ja Emilia Lepistö (vas.).

Vapaakirkon kesäjuhlat kokoavat Kuopioon jopa 12 000 vierasta – Olympiavoittaja puhuu lauantaina

-Työn luonne muuttuu, kun sen vedostaa eri väreillä, Kirsi Schadewitz sanoo.

Henkisyyteen perustuva maailmankatsomus on aina ollut osa taitelija Kirsi Schadewitzia – Hänen ensimmäinen näyttely täyttää Palvelukeskus Abelin käytävät enkeleillä

Sanna Komulainen valittiin yksimielisesti Iisalmen seurakunnan uudeksi kirkkoherraksi.

Sanna Komulainen on Iisalmen uusi kirkkoherra – yksi hakijoista perui viime hetkellä

Laajasalon vierasvalinta on herättänyt arvostelua. LEHTIKUVA / Markku Ulander

Helsingin piispa puhuu sananvapaudesta Halla-ahon ja koomikko Nordmanin kanssa – tutkijat boikotoivat Kirkkopäiviä vierasvalinnan vuoksi

Kustannustoimittaja Maaria Pätsi haastatteli piispa Jari Jolkkosta kirjanjulkistamistilaisuudessa.

Kirjan julkaisseella Kuopion piispalla on ikävä ateisteja

Aune Hyttinen, Liisa Alopeus, metropoliitta Panteleimon, Eerik Alopeus ja Isä Harri Peiponen vierailivat maanantaina Käärmelahden tsasounassa.

Ortodoksit joutuvat luopumaan tsasounista – toiminnan kiinteistöissä toivotaan silti jatkuvan

Kysymys kristillisestä arvopohjasta myös eurooppalaisten valtioiden arvopohjana jakaa eurovaaliehdokkaat kahteen leiriin. Kuvassa kristinuskon symboli Kitzbühelissä Itävallassa.

Kristillinen arvopohja jakaa eurovaaliehdokkaat kahteen leiriin – "Itse uskonnot eivät saa kuitenkaan hallita poliittista päätöksentekoa"

Suomessa kuunsirppi nähdään ja ramadan alkaa todennäköisimmin maanantaina. LEHTIKUVA/AFP

Miljoonat ihmiset jättävät päiväsyömiset väliin tulevina viikkoina – muslimien pyhä paastokuukausi ramadan on alkamassa

Vanhat Laatokan Valamon pinkit viitat ovat käytössä pääsiäiskauden aikana. Isä Nasari esittelee vaatteita.

Munkki tarvitsee rekkakuormallisen huumorintajua, joten Isä Nasari joutuu kiusaukseen aina kun hän näkee tekstin: "Munkin tekee mieli kahvia"

Elina Tourunen vihittiin papiksi vuonna 1988. Hän oli ensimmäisiä suomalaisia naisia, jotka pääsivät papin virkaan.

Kirkkoherra Elina Tourunen seuraa kirkon kuohuntaa mutta muistaa myös ajan, jolloin hänen pappeutensa oli joillekin liikaa

Perinteinen ristisaatto päättyi ikoniselle Colosseumille. LEHTIKUVA/AFP

Paavin johtaman ristisaaton teemana oli tänä vuonna moderni orjuus

83-vuotiaan dalai-laman uskotaan pääsevän sairaalasta pian. LEHTIKUVA/AFP

Dalai-lama sairaalaan keuhkovaivojen vuoksi – uskonnollisen johtajan kerrotaan jo voivan paremmin

Tutkimus: Papeilla suuriakin näkemyseroja samaa sukupuolta olevien avioliitoista

Iso osa nuorista aikuisista kertoo luopuneensa jumalauskosta.

Nuorten aikuisten uskontosuhde muuttuu yhä herkemmin

Aiemmin hylätty krypta nousi jälleen harkintaan – "Näen jo silmissäni tuomiokirkon mäen uumenissa olevan arvokkaan tilan"

Tutkimus: Nuoret naiset ovat ottamassa etäisyyttä perinteiseen uskontoon

Suomessa kristittyjä ei vainota, mutta maailmalla Raamatun omistamisesta voi lähteä henki koko perheeltä

Kirkosta erosi liki 2 prosenttia Kuopiossa, mutta rippikoulun suosio pitää

Piispa Jari Jolkkonen: Paavi näytti esitykselleni vähintään vaaleanvihreää valoa

Piispa Jolkkonen treenasi jo Finlandiaa kuoron kanssa ennen Vatikaanin matkaa

Pappi kertoo totuuden joulustaan: "En koskaan lue evankeliumia, ja meillä kotona syödään pizzaa"

Puolueiden ote kirkkovaltuustoista kirpoaa

Uudella piispalla on enemmän aikaa omalle hiippakunnalleen

Joensuun piispa Arseni valittiin Kuopion ja Karjalan ortodoksisen hiippakunnan piispaksi

Seurakuntien yhdistäminen nosti tunteita kirkolliskokouksessa

Uskontoon perustuvien viharikosilmoitusten määrä selvässä kasvussa

"Malesiassa pidätetyt suomalaiset voivat olosuhteisin nähden hyvin"

Seurakuntavaalien vahvistettu äänestysprosentti on 14,4

Piispa Jari Jolkkonen luopuisi "kirkkopuolueista" seurakuntavaaleissa: "Kuka tahansa seurakunnan jäsen voisi ilmoittautua ehdokkaaksi"

Vanha haave heräsi henkiin Keiteleellä - seurakunta haluaa liittyä seudulliseen yhtymään

Katolisten pappien epäillään käyttäneen hyväksi ainakin tuhatta lasta – USA avasi liittovaltion tutkinnan

Moskovan ortodoksikirkko sanoo katkaisevansa suhteensa Konstantinopolin patriarkaattiin

Piispa Jolkkonen kirkkopalosta: "Satuttaa myös minua erityisellä tavalla"

Piispat huolestuivat Heinäveden kaivoshankkeesta – "Tarvitaan viisautta luoda työtä, joka turmelemisen sijasta varjelee ja ennallistaa luontoa"

Puijon kirkko peruskorjattaneen

Ariana Grandea hautajaisissa lääppinyt piispa pyysi anteeksi

Katolinen kirkko kehottaa Kuubaa hylkäämään homoavioliiton – "ideologista kolonialismia"

Kristityksi kääntynyt voi kohdata vainoa Suomessa – seurakunnissa herätty uusiin tilanteisiin

KHO: Kristityksi kääntynyttä turvapaikanhakijaa kuultava suullisesti

Yli kaksi miljoonaa muslimia aloitti pyhiinvaelluksen Saudi-Arabiassa

KuPSin Reuben Gabriel rukoilee aina ja häpeilemättä kaikkialla: kotonaan, pukuhuoneessa, kirkossa ja pelikentällä

Yli neljä vuotta pitkin Eurooppaa kävellyt munkki hengähti hetkeksi – "Aiomme vielä käydä Valamon luostarissa"

Kova pula pätevistä islaminopettajista

Piispa Arseni kannattaa uusia hiippakuntarajoja - "Kirkkoherrat miettivät vain tätä hetkeä ja itseään"

Pieni "hakijaryntäys" Pieksämäen kirkkoherraksi

Piispainkokous tarkensi alkuperäistä lausuntoaan hiippakuntarajoista - Ei sittenkään merkittäviä muutoksia

Muslimit juhlivat paastokuukausi ramadanin päättymistä

Erdogan kritisoi Itävallan imaameja ja moskeijoita koskevaa päätöstä

Perusta löytyi jälleen muinainen lapsihauta – uhrattu mahdollisesti tulvien takia

Yhdysvaltain korkein oikeus asettui leipurin kannalle hääkakkukiistassa

Motoristit kirkkoon omalla pihalla

Arkkipiispa Tapio Luoma asetettiin virkaansa Turun tuomiokirkossa

Lapset voivat halutessaan paastota ramadanin aikana – Suomen pitkissä kesäpäivissä joustetaan

Ristit tulivat pakollisiksi julkisiin rakennuksiin Baijerissa

Tapio Luoma aloittaa evankelis-luterilaisen kirkon arkkipiispana

Uusi arkkipiispa: Kristittynä voin hyväksyä täysin luonnontieteiden viimeisimmätkin tulokset

Savolaiset kasasivat onnistuneen tapahtuman – Lähetysjuhlilla vieraili noin viisituhatta kävijää

Raamatun tutkimista koristellen - Lähetysjuhlien yksi työpaja oli bible journaling

Jaana Marjanen jatkaa Lähetysseuran hallituksessa - Lähetysseuran talous on kunnossa

Kuopiossa vieraileva piispa Ibrahim Azar toivoo, ettei Gazan tapahtumia vain unohdeta ilman muutosta

Evankelis-luterilainen kirkko ei ala vihkiä samaa sukupuolta olevia pareja

Kirkolliskokous jatkaa vilkasta keskustelua homoparien avioliittokysymyksestä

Väkivallan kärjistyminen järkytti piispoja – vetoavat Israelin ja Palestiinan rauhan puolesta

Muslimien paastokuukausi alkaa tänä iltana

Laajat verkostot edesauttavat vanhoillislestadiolaisia yrittäjiä – rikastuminen ei ole synti

Pappi tunnustaa: "Valehtelin ammattini, kun hain seksiseuraa"

Nuoret ovat erittäin tyytyväisiä rippikouluun

Pääsiäinen keräsi pyhiinvaeltajia Pyhän haudan kirkkoon Jerusalemissa

Valamon luostariravintolan keittiössä paistuu 80 kiloa pääsiäislammasta

Piispa Jolkkonen sai oman kaavun

Valvira ihmettelee Valamon tietämättömyyttä kirkkoviinin myyntikiellosta

Pari tippaa pyhää viimeistelee vitsan

Faina Miettisen lahjoittamassa ikonissa näkyvät talvisodan jäljet

Pauliina Rauhala palaa vielä kerran vanhoillislestadiolaiseen elämänpiiriin

Sri Lanka tutkii muslimien vastaisia väkivaltaisuuksia

Pappisvirka avautui naisille 30 vuotta sitten, merkkipaalua juhlistetaan Turussa

Pitkään torjutuista tulee pian virassaan enemmistö

Kirkko ja seksuaalisuus: "Ilmassa on vielä paljon pelkoa"

Laajasalolle kysymyslistan tehnyt Korhonen: Talousasioiden selvittelyssä päästy nyt alkuun

Laajasalo palautti Helsingin seurakuntayhtymälle liki 1 000 euroa liian kalliista majoituksesta

Tapio Luoma valittu uudeksi arkkipiispaksi

Amerikkalainen evankelista Billy Graham on kuollut

Piispa Laajasalo valtiopäivien avajaissaarnassaan: Pienestä voi tulla suuri – tämä on toivon lause

Seurakuntien hiippakuntajakoa halutaan muuttaa

Venäjältä tiedusteltiin Valamon luostarin omaisuuden ostamista: "Suomen kansallisaarteita"

Piispa Laajasalo pyysi anteeksi talousepätarkkuuksia – Korhonen ei tyydy vastauksiin

Elämän yllätyskäänne – pappi Kari Kuula lähtee Kuopiosta

Tasa-arvo kirkossa etenee hitaasti - Suomi poikkeaa rajusti muista Pohjoismaista

Ortodoksinen kirkko siirtää arkkipiispan istuimen Kuopiosta Helsinkiin

Arkkipiispa valitaan ensi vuonna viidestä ehdokkaasta

Ulkopuolinen selvitys kirkon hankkeista - Taustalla miljoonia tappiota tehnyt keskittämishanke

Luterilaisen kulttuurin säätiön palkinto Jaakko Löytylle

Luther ja Niinistö sanoivat käsipäivää Turussa

Tuomiokirkko täyttyi Lutherin työn juhlijoista - katso kuvat

Reformaatiota juhlitaan Kuopion Tuomiokirkossa

Arkkipiispa Leo aikoo antaa oikeaa tietoa patriarkalle Iisalmen seurakunnan tilanteesta

Arkkipiispalle siirto Helsinkiin vakava paikka

Piispa Jari Jolkkonen tähdittää televisiossa Luther-dokumenttia

Iisalmen Sanomat: Ortodoksien hengellinen johtaja ohjeisti arkkipiispa Leoa lopettamaan oikeustoimet

Ortodoksien piispainkokous puoltaa arkkipiispaa Helsinkiin

Piispainkokous säilyttäisi kirkon vihkimisoikeuden

Sateenkaaripastori Sadinmaa vaatii oikaisua tuomiokapitulin päätökseen

Seurakuntien verotulot vähenevät yhä

Sairaalapappi Risto Voutilaista ei tarvitse arastella: "Ei tarvitse olla uskis"

Samaa sukupuolta olevia pareja vihkinyt Sadinmaa sai tuomiokapitulilta vakavan moitteen

Toista miljoonaa otti osaa paavin messuun Kolumbiassa

Arkkipiispa Leo ja Elias Huurinainen sovunhakuun - korvausvaateet pois

HS: Piispa siunasi lähetystyöhön miesparin ja sai osakseen rivoja viestejä ja uhkailuja

Testaa tietosi ortodoksikodista

Espoon piispalla Tapio Luomalla vahva kannatus arkkipiispaksi

Teemu Laajasalo nousemassa Helsingin seuraavaksi piispaksi

Jari Jolkkonen HS:ssa homojen vihkimisestä kirkossa: "Ei varmaan ihan heti tule valmista"

Vanhoillislestadiolaisen Tuomaksen 11 sisaruksesta kolme on eronnut liikkeestä: "Ero on jokaisen oma valinta"

Armosta eletään – mitä herättäjäjuhlilla ajatellaan körttiläisyydestä?

Herättäjäjuhlat alkoivat - viikonloppuna Nilsiässä voi kohdata, levätä ja veisata

Ukko-Paavon perintö – körttiläisyys palaa syntysijoilleen herättäjäjuhlissa

Muista kännykkä, jos lähdet vaeltamaan luostarimaisemiin

Jumalanpilkasta miehelle kuolemantuomio Pakistanissa

Seurakunta lähestyy lapsia - aloittaa toiminnan hiekkalaatikoilla

Kirkolliskokous tasan kahta mieltä homoparien vihkimisestä

Ambrosiuksen mielestä arkkipiispan istuimen siirto Helsinkiin luontevaa

Uskonpuhdistus tapetilla Lapinlahdella - Wille Riekkinen luennoimaan eläkepäiviltä

Kirkolliskokous ottaa pian kantaa avioliittokäsityksen laajentamiseen

Pastori: "Naispappeihin kohdistuu tappamis- ja raiskaamispuhetta"

Kristityksi kääntyneen turvapaikanhakijan tapaus suulliseen käsittelyyn

Venäjä kielsi Jehovan todistajat

Paavi pesi tänä vuonna entisten mafiosojen jalkoja

IS: Suurmoskeijahankkeen toimija ja yhteistyökumppani talousvaikeuksissa

Länsi-Puijon virpojaryhmä valmiina palmusunnuntain urakkaan

Työaika ei tee papista leipäpappia

Kroatian terveysministeri: Yksi pappi vastaa 20:tä lääkäriä

Päivi Räsänen teki kirjallisen kysymyksen suurmoskeijasta

Homoparien kohtelussa eroja seurakuntien välillä: Osa ei päästä alttarille rukoilemaan

Pientä lasta käytettiin hyväksi: äiti piti tapahtumia tytön omana vikana

Jari Jolkkonen arkkipiispan vihkimiskommentista: "Olisi reilua esittää perusteluja"

Satoja hautakiviä tärveltiin juutalaisella hautausmaalla Yhdysvalloissa

Tutkija Raamatusta: "Kuin kirves, jolla voi lyödä naapuria"

Kysely: Joka kuudes pappi valmis vihkimään homopareja heti

Kirkkoherra aikoo vihkiä homopareja eikä pelkää seurauksia

Homopareja vihkivien pappien rangaistukset saatetaan kumota oikeudessa

Koraanin polttanut tanskalaismies joutuu oikeuteen jumalanpilkasta

Esitys kirkolliskokoukselle: Papit saisivat halutessaan vihkiä homopareja

Markku Suokonautio: "En edes päässyt istuntoon kertomaan asiastani, vaikka pyysin"

Herättäjäjuhlille kerätty rahaa 74 000 euroa

Donald Trump on lisännyt kiinnostusta islamiin

Norjan luterilainen kirkko sallii homoparien kirkollisen vihkimisen

Arkkipiispa: Kirkon palveltava myös samaa sukupuolta olevia aviopareja

Kristittyjä vainotaan vähintään viidessäkymmenessä maailman maassa

Useat papit aikovat vihkiä pian samaa sukupuolta olevia pareja: "Siitä ei pelkällä puhuttelulla selviä"

Nais- ja miesparien kirkkohäät voisivat johtaa vuosien oikeusruljanssiin

Helsinki selvittää suurmoskeijan rahoitusta muun muassa ulkoministeriön kanssa

Porvoon piispa: Yhteiskunta on yhä säälimättömämpi

Kuopion katolinen kirkko on kansainvälinen kohtauspaikka

Uskontoa kouluissa ohjaa usein yhden näkemys

Ehtoolliskiista: Luterilainen kirkko kiistää ortodoksien kalastelun

Metropoliitta Ambrosius jää eläkkeelle

Uskonnottomat: Koulu ei osaa olla suosimatta uskontoa

Kirkolliskokous alkaa Valamon talousvaikeuksien varjossa

Kristiina Komulainen kertoo kirjassa elämästään Jehovan todistajana: "Pelkäsin tuhoutuvani"

Yli kolmasosa suomalaisista ei halua moskeijaa naapuriin

Yli kolmasosa suomalaisista ei halua moskeijaa asuinalueelleen

Paavi sai ruotsalaiset outoon hurmokseen: ihmiset nostelivat vauvojaan ilmaan

Paavi saapui Ruotsiin

Ruotsi perusti uskonnoista vapaan hautausmaan - kirkko mukana

Paavi julisti seitsemän uutta pyhimystä

Helsingin hiippakuntavaltuusto hyväksyy homoparien vihkimisen

Piispainkokous haluaa helpottaa käytännön ekumeniaa seurakunnissa

Pankki ja Finnvera saavat Artoksen konkurssipesästä ensimmäisinä

Paavin vaikeudet jatkuivat Azerbaidanissa

Yle: Piispat erimielisiä homojen vihkimisestä, Kuopion piispa ei lämpene ajatukselle