Veikkaus

Eurojackpotin perjantain arvonta toi Savoon 2,6 miljoonaa euroa.

Eurojackpotista 2,6 miljoonan euron voitto Mikkeliin

Veikkauksen logo pääkonttorilla Helsingissä 6. elokuuta 2019. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

IS: Neljäsosalla kansanedustajista yhteys Veikkaukseen

Peliautomaatteja ei saisi sijoittaa tiloihin, joissa asiakkaina on pääosin alaikäisiä. Tämän on tulkittu koskettavan nyt myös paikkoja, joiden asiakkaat ovat pääosin sairaita ja ikäihmisiä. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

IL: Veikkaus on poistanut kahdeksan peliautomaattia esimerkiksi sairaaloiden kahvioista

Veikkaus on saanut viime aikoina runsaasti kritiikkiä mainonnastaan ja palkitsemisjärjestelmästään. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Kritiikissä rypevä Veikkaus perustaa eettisen neuvoston ja palkkioihin tulee vastuullisuusmittari

Keskustelu peliautomaateista jatkuu vilkkaana. LEHTIKUVA / Vesa Moilanen

Sisäministeri Ohisalo valmis harkitsemaan peliautomaattien siirtämistä pois kauppojen auloista erillisiin tiloihin

Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski on myöntänyt, että Veikkaus on tehnyt mainonnassaan virheitä.

Veikkaus velloo mainoskohussa – Hallituksen puheenjohtaja Kallasvuo: toimitusjohtaja Sarekoskella on hallituksen luottamus

Rahapeliautomaattien poistamista kaupoista, kioskeista, ravintoloista ja huoltoasemilta vaaditaan kansalaisaloitteella. Arkistokuva vuodelta 2007.

Raha-automaattipelit halutaan pois kaupoista ja kioskeista, mutta ministeri Paateron mukaan pelien valvontaan on jo puututtu

Pääministeri Antti Rinne sanoo, ettei ole pitänyt Veikkauksen mainonnasta.

Rahapelien mainonta ei saa pahentaa peliriippuvuutta, sanoo pääministeri Rinne

Kuvituskuva vuodelta 2015.

Veikkaus on sortunut mainonnassaan ylilyönteihin paineisen kilpailuasetelman vuoksi, arvioi tutkija

Veikkaus tiedotti laittavansa puolet mainonnastaan tauolle syyskuun loppuun saakka. LEHTIKUVA / MARTTI KAINULAINEN

Poliitikot evästävät Veikkausta korjaamaan mainontalinjaansa – omistajaohjausministeri painottaa arpajaislain uudistuksen tärkeyttä

Kolme kysymystä lottovoittajalle – "Huusin miehelleni sänkyyn, että minulla on seitsemän oikein, mutta lisänumero on väärin"

Lotto-onni toi yli 200 000 euron voiton Kuopioon – päävoittoa ei jaettu, ja potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon

Lauantai-illan Lotto toi Pohjois-Savoon huikean voittosumman – pääpotti jatkaa yhä kasvamistaan

Täysosuma jäi tulematta, mutta Vikinglotto toi Suomeen yli 65 000 euron voiton

Helena Rauhala kuulee työssään monenlaisia Veikkaukseen liittyviä uskomuksia.

Valtion pelimonopoliin liittyy paljon salaliittoteorioita – Kerro totuus, Veikkaus!

Veikkauksen yt-neuvotteluissa 400 henkilö saattaa joutua irtisanotuiksi.

Veikkauksen työntekijät marssivat ulos irtisanomisten uhan vuoksi

Veikkauksen vieraskirjassa on kaikenlaisia viestejä.

Veikkauksen Tero Talaslahti tapaa työssään äkkirikastuneita ihmisiä: "On täällä joskus ollut voittajan koirakin mukana"

Veikkauksen rahavarkaudesta epäilty mies toimi poliisin mukaan päähänpistosta

Poliisi epäilee Veikkauksen työntekijän vieneen noin 150 000 euroa yrityksen varoja.

Veikkauksen rahavarkaudesta epäilty mies on otettu kiinni

Veikkauksen kassakaapista haihtui 150 000 euroa – poliisi uskoo epäillyn työntekijän paenneen Tallinnaan

Savoon 3,5 miljoonaa euroa tukea Veikkauksen voittorahoista

Harvinainen yhdeksän tasapelin sarja toi suonenjokelaispelaajalle jättipotin

Yleishyödyllisille järjestöille avustuksia Veikkauksen tuotoista yli 11 miljoonaa euroa

Eurojackpotissa ei täysosumia – Suomeen puolen miljoonan voitto

Seura: Veikkaus sijoittaa eniten rahapeliautomaatteja köyhimmille asunalueille

Veikkaus ottaa käyttöön paniikkinappulan ja pysyvän verkkopelaamisen eston

Lotossa ei täysosumia - potti nousee 2,4 miljoonaan

Arpaonni suosi pieksämäkeläistä kenoajaa – Etelä-Savoon vuoden ensimmäinen jättipotti

Kerimäen Eurojackpot-voittaja löytyi

Lotossa jaossa kaikkien aikojen jättipotti

Veikkaus irtisanoo henkilöstöään

Kaikki väärin veikannut voitti 125 000 euroa

Veikkauksella ulosmarssi – syynä irtisanomiset ja laittomat yt:t

Vakio Grand Prix'n voitto Kuopioon

Kenon maanantainen ilta-arvonta toi 200 000 euron voiton Kiuruvedelle

Veikkaus aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve jopa 140 henkilöä

Sipilän nimityskiista jatkuu - Harkimo ilmoittautui itse

Kokoomuksen Jokinen Veikkaus-sopasta: Näkemyseroja matkan varrella

Kuopioon osui 125 000 euron voitto Veikkauksen pelistä

Kuopiolaispelaaja löi Super Bowlista vetoa: voitti yli 100 000 euroa

Uusi Veikkaus on aloittanut toimintansa

Lottokuponki muuttuu vuosikymmenien jälkeen

Lauantain lottoarvonnassa yhdeksän 6+1-tulosta - yksi voitto Juankoskelle