Yleisradio

Yt-neuvottelut koskevat koko Aamu-tv:n toimituksellista henkilöstöä, yhteensä 11 työntekijää. LEHTIKUVA / HEIKKI SAUKKOMAA

Journalisti: Yle aloittaa yt-neuvottelut Aamu-tv:n uudistamiseksi, irtisanomisia ei luvassa

Asetus takaa, että tärkeimpiä urheilutapahtumia voi seurata televisiosta ilman erillisiä maksuja.

USU-gallup: Lähes puolet lisäisi Ylen rahoitusta merkittävien urheilutapahtumien näyttämiseen Ylen kanavilla

Jussi Halla-aho.

Halla-ahon vaalitentti putosi pois Yle Areenasta tunneiksi – Yle pahoitteli teknistä vikaa

Verohallinto oli kehottanut Yleä ja sen kahta toimittajaa esittämään aineiston ja muun muassa tunnistettujen suomalaistahojen nimet. LEHTIKUVA / MARKKU ULANDER

KHO: Ylen ei tarvitse antaa Panama-aineistoa Verohallinnolle

Komissaari Jyrki Katainen osallistui maanantaina Kuopion Piispantalolla järjestettyyn keskustelutilaisuuteen.

Jyrki Katainen: Yle voisi siirtää aluetoimittajia Brysseliin – Ylen Jokinen kuittaa: "Brysselin eliitin kannattaisi muistaa..."

Paavo Väyrynen paheksui Ylen päävaalitenttien ulkopuolelle jäämistä sunnuntaina Kuopiossa.

Väyrynen kanteli jäätyään ulos Ylen vaalitenteistä – Hallintoneuvoston Kivelä: Odotan oikeusasiamiehen ratkaisua

Yle aloittaa yt-neuvottelut – vähennystarve enintään viisi

Ohjaaja Aku Louhimies Tuntematon sotilas -elokuvan erikoisnäytöksessä Helsingissä viime helmikuussa.

Ylen päätoimittaja: Aku Louhimies vastaa omasta toiminnastaan, siitä kysely ei muuta asiaa

Ylen verkkosivut toimivat jälleen

Antenniverkkojen tv-kanavat siirtyvät käyttämään pelkästään uutta lähetystekniikkaa vuonna 2020.

Yle: DNA:n valitus vaarantaa Suomen teräväpiirtosiirtymän

Mahdolliset painostustapaukset käy läpi kerran kuussa kokoontuva neljän vastaavan toimittajan ryhmä, Jouko Jokinen kertoo.

Yle käy kuukausittain läpi painostusyrityksiä, muttei pidä listaa ihmisistä, sanoo päätoimittaja Jokinen

Länsi-Savon emoyhtiön hallituksen puheenjohtaja Jukka Tikka (vas.) ja TS-yhtymän entinen hallituksen puheenjohtaja Mikko Ketonen luottavat kotimaiseen lehdistöön.

Lehtipomot huolestuivat Ylen keräämistä painostuslistoista

Tapio Suominen.

Urheilutoimittaja Tapio Suominen on irtisanottu Yleltä

Lauri Kivinen tuli Yleisradion toimitusjohtajaksi Mikael Jungnerin jälkeen vuonna 2010.

Yle alkaa etsiä uutta johtajaa kovilla kriteereillä – "Emme tietenkään löydä tällaista superhenkilöä mistään"

Yleisradion toimitusjohtaja Lauri Kivinen jättää yhtiön ja siirtyy yksityiselle sektorille

Tapio Suominen Voittajaksi-seminaarissa Kuopiossa vuonna 2013.

Iltalehti: Yle urheilun suosikkijuontaja on pitkään poissa ruudusta

Jouko Jokinen SuomiAreenan tilaisuudessa Porissa 17. heinäkuuta 2013.

Jouko Jokinen: Ylen kansallinen tehtävä on hoitaa erityisesti ulkomaat, alueet ja urheilu

Ylestä eronnut Atte Jääskeläinen tutkijaksi Oxfordiin

Jutta Heikkinen vauhdissa 7-ottelun kuulantyönnössä yleisurheilun Kalevan kisoissa Seinäjoella perjantaina 21. heinäkuuta 2017.

Kotimainen yleisurheilu pysyy Ylellä seuraavat viisi vuotta

Demokraatti: Noin 400 000 vapautuu Yle-veron maksamisesta – tulorajaa nostetaan

Medialiitto valittaa Ylen tekstisisällöistä EU-komissiolle

Riippumattomuuden varmistamiseksi Ylessä tehdään jatkossa säännöllisesti ulkopuolinen arviointi.

Yle teettää vastedes säännöllisesti ulkopuolisen arvioinnin toiminnastaan

Lieko Zachovalova oli kommunistipoliitikko Yrjö Leinon tytär. Hän muutti Tshekkoslovakiaan 21-vuotiaana kommunistien verettömän vallankaappauksen jälkeen vuonna 1948.

Yle: Lieko Zachovalova kuollut

Ylen entinen päätoimittaja Atte Jääskeläinen (vas.) sai vähemmän luottamusta kuin häntä kritisoineet toimittajat. Kuvassa Jussi Eronen (ylh.oik.), Jarno Liski ja Salla Vuorikoski. Eronen ja Vuorikoski irtisanoutuivat jupakan vuoksi, Liskin määräaikaista sopimusta ei jatkettu.

USU-gallup: Suomalaiset luottivat enemmän Ylen toimittajiin kuin päätoimittajaan

Tutkija Yle-kiistasta: Oliko viisasta puida esimiehen ja alaisen välistä epäluottamusta julkisesti?

Ylen ruotsinkielisten toimintojen johtoon Johanna Törn-Mangs

Yhä useamman pienituloisen vapauttaminen Yle-verosta tyssäsi –  demarit ja perussuomalaiset syyttävät tästä toisiaan

IS: Sonkajärvellä metsässä elelleen Charloten poistumisen syy selvisi - "tappoi aikaa"

Ylen alueelliset verkkouutiset eivät häiritse paikallisia mediamarkkinoita, yhtiön hallintoneuvosto arvioi

Ylen hallintoneuvosto käsitteli Jääskeläisen eroa – Kivisen asemasta ei keskustelua

Ylen pääluottamusmies: Useimpien mielestä muutos oli tarpeen

Journalistiliiton puheenjohtaja: Tärkeintä on Yleen palautuva työrauha

Ylen hallituksen Wilhelmsson: Jääskeläisen kommentit Julkisen sanan neuvostosta olivat osasyy eroon

Ylen Jääskeläinen myöntää mokanneensa

Ylen Jääskeläinen: Heitto Ylen omasta valvontaelimestä oli sarkasmia

Keskustan kansanedustaja kehottaa Ylen Jääskeläistä eroamaan

Jääskeläinen kommentoi Hesarin lausuntoaan Facebookissa: "Emme ole lähdössä JSN:stä"

Ylen Jääskeläinen HS:lle: Yle voi perustaa oman valvontaelimen, jos JSN puuttuu linjaan liikaa

Radio- ja televisiotoimittajien liitto: Sipilä-gaten aiheuttama kriisi on saatava vakautettua

Päätoimittaja Atte Jääskeläinen osallistuu Ylen journalismiin pureutuvaan erikoislähetykseen

Ylegate-kirjan kirjoittaja: Pelkään, että keskijohdosta alkaa pudota päitä

Vuosittainen arviointi Ylen riippumattomuudesta saa kannatusta

Ylen julkaisujohtaja kiittää selvitystä perusteelliseksi – Hyviä ohjeita vastaaville toimittajille

Yle-selvitys: Terrafame-tapauksessa poikkeuksellista johtamista, Ylen hallituksen tehtävä johtopäätökset

Yle-selvitys julkaistaan lähipäivinä

IS: Yle-vero poistumassa puolelta miljoonalta suomalaiselta

Teema ja Yle Fem yhdistyivät uudeksi kanavaksi

Työoikeuden professori arvostelee JSN:n Yle-ratkaisua: "Juristina en ymmärrä"

Professori kehottaa Yleä toimimaan entistä avoimemmin yleisön suuntaan

JSN:n jäsen SK:ssa: Journalistisen päätösvallan luovuttamista vaikea todistaa

JSN: Pääministerin toiminta voidaan katsoa painostusyritykseksi

Kysely: Poliitikot lupaavat pitää näppinsä erossa Ylen journalismista

IL: Urheiluselostaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä

Yleltä irtisanoutunut Susanne Päivärinta menee Iltalehteen

Ylen Kivinen myöntää MT:ssa: Ajankohtaistoiminnan organisaation on ollut epäselvä

HS: Ylen Kivinen kiistää eronneen Päivärinnan syytökset

SK: Susanne Päivärinta irtisanoutui Ylestä, kritisoi Jääskeläistä

Seura: Ylen journalismia kohtaan poliittista painostusta hallintoneuvostossa

Puolustusministeri: Ylen "uutisankka" vahingoittanut Suomen ja Venäjän suhdetta

Ylen yt-neuvottelut päätökseen: Yli kuuttakymmentä uhkaa irtisanominen

Jussi Niinistö: Ylen tiedoissa voi olla kyse informaatio-operaatiosta

Ylen hallituksen puheenjohtaja: Ulkopuolista selvitystä ei tarvita

JSN aikoo ottaa kantaa Ylen ja pääministerin sananvapauskohuun

JSN odottaa Yleltä ja Suomen Kuvalehdeltä vastausta Terrafame-uutisoinnista

Yleisradio myi Ison Pajan eläkesäätiölleen

Riikka Venäläisestä tulee Ylen toinen päätoimittaja

Alma Median kysely: Luottamus Ylen riippumattomuuteen laskussa

Ylen viestintäjohtaja siirtyy Kevaan

Saksalaislehti vertasi Sipilää Trumpiin

Järjestön puheenjohtaja: "Suomi voi menettää ykköspaikkansa lehdistönvapaudessa"

Toimittajat ilman rajoja syvästi huolissaan Ylen toiminnasta

SK: Ylen Atte Jääskeläinen soitti Antti Rinteelle luottamuksellisen puhelun

Kivinen: Ylen organisaation selkeyttämiselle ilmeni tarve

JSN saanut kanteluita Ylestä ja Suomen Kuvalehdestä Sipilä-vyyhdessä

Sipilä Ylen toimittajien lähdöstä: Minulla ei ole tietoa

Ylestä irtisanoutuneille toimittajille sataa kahtalaista palautetta

Kivelä eilisestä lausunnostaan: Ylen hallintoneuvosto ei ottanut kantaa

Analyysi: Älä eksy käsitteisiin - Yle-kriisi ei kiteydy sananvapauteen vaan journalismiin

Ylen hallitus: Kivisellä ja Jääskeläisellä on yhtiön hallituksen luottamus

Feldt-Ranta: Ylen hallintoneuvosto ei ottanut kantaa Ylen johdon puolesta

Hallintoneuvosto tukee Ylen toimia riippumattomuuskohun setvimisessä

Suomen Kuvalehti: Yle muutti päälliköidensä tehtäviä Sipilä-jupakan takia

Vastaava päätoimittaja nauttii Ylen hallituksen luottamusta

Sipilä: En enää ota yhteyttä toimittajiin itseäni koskevissa jutuissa

Ylen toimittaja julkaisi Sipilän ja Ylen väliset viestit - lue sanasta sanaan

Näin Sipilän Yle-viestejä kommentoidaan: "Onkohan hän tunteineen pätevä tehtävään?"

Ylen toimittaja julkaisi pääministeri Sipilän lähettämät viestit – viestejä minuutin välein

HS: Ylen Ruben Stiller pelkäsi potkuja Sipilä-jupakassa

Ylen toiminnasta Sipilän tapauksessa kantelu

Sipilä: "En ole sulkenut kenenkään suuta, en todellakaan"

Kökkötraktorikohu toi Ruben Stillerille potkut Ylestä 1993

Ylen Jääskeläinen kiistää pääministerin vaikuttaneen uutisointiin

Ylen toimitusjohtaja Kivinen: Luotan täysin Atte Jääskeläisen työhön

Ylen vastaava päätoimittaja kiistää: Pääministeri Sipilä ei vaientanut Yleä

SK: Pääministeri Sipilä vaiensi Ylen Terrafame-asiassa

Yle Teema ja Yle Fem jakavat jatkossa yhteisen kanavapaikan

Yle kutistaa ohjelmatuotantoaan ja ennakoi henkilöstövähennyksiä

Elossa 24h -ohjelmaa kuvataan KYSissä ja Nilsiässä